Hanna Koppelomäki kertoo Aikaparantaa -verkostosta sekä Stadin aikapankista

hanna kopmp3Hanna Koppelomäki kertoo Stadin Aikapankista sekä perustamastaan Aikaparantaa-verkostosta. Ne molemmat toimivat toviajattelun mukaisesti, eli palvelujen vaihto tapahtuu ilman rahaa, toveilla. Tunnin työstä saa yhden tovin, ja sen voi käyttää mihin tahansa aikapankin listoilla tarjottavaan palveluun.

Liittyminen on maksutonta, ja palveluja voi alkaa käyttää ennen kuin itse on hankkinut vielä yhtäkään tovia.

Myös Fiskars Time Bank on osa kansainvälistä aikapankkijärjestelmää. Tällä hetkellä tarjolla on erityisesti puutarhan hoitoon liittyviä palveluja, lastenhoitoa, kielenhuoltoon sekä lastenkasvatukseen liittyviä palveluja, remonttiapua, hitsaamista, peräkärryn lainaamista, talkooapua, roudausta, musiikinopetusta jne. Tarkempia tietoja on kunkin aikapankin sivuilla, joille voit kirjautua jäseneksi liittymällä.

Lisätietoa sekä ohjeet liittymiseen löydät otsikon ’Fiskars Time Bank’ alta.

Vastaa