Arkistot kuukauden mukaan: syyskuu 2015

Nyt kuunnellaan

suora linkki kuunteluun http://www.radiofiskars.fi/radio/radio.php

klo 08.00 Huhtikuussa perustettu Fiskarsin Juustola avasi ovensa radiofiskarsille. Tuoreita kuulumisia juustomestari Thierry Jungilta ja perustajaosakas/Rekolan oluenpanija Jari Leinoselta. Toimittaja Anne Wirkkala.

klo 08.39 Seuraavassa jutellaan enimmäkseen ruuasta ja ruokaan liittyvistä aiheista kuten siitä, miten Hans Friedrichsenistä tuli kasviskokki ja miten ammatti kuljetti hänet Suomeen. Ohjelman lopussa valmistetaan kesäkurpitsapataa. Friedrechseniä haastattelee Suvi Heino.

klo 08.46 Onko tietokirja totta? Asiaa pohtii Helsingin yliopiston tietokirjallisuuden ja -kirjoittamisen professori Pirjo Hiidenmaa. Taltiointi on tietokirja.fi päiviltä.

klo 09.17 Ajattelu on ilmaista –tapahtuman vieraana ollut Tukholman yliopiston teatteritieteen professori, yhteiskuntakeskustelija Tiina Rosenberg alustaa aiheesta: ”Ajatuksia keskustelun ja sanomisen mahdollisuuksista taiteessa, mediassa ja ylipäätään yhteiskunnassa. Onko keskusteluilmapiirissä eroja eri maissa?” Alustuksen lisäksi radiofiskarsin arkistossa otteita illan keskusteluista.

klo 10.00-00.00 ohjelma alkaa alusta parillisina tasatunteina

Musiikin on valinnut Heidi Launis: ELE: Yön sävel, Norah Jones: Sunrise, Ojos De Brujo: Sultanas de Merkaillo, J. Karjalainen: Riisinjyvä, The Cardigans: For What It’s Worth, Telluksen tulevaisuus: Tivolin valot, Silvio Rodriguez: Ojala, The Dø: At Last!

Kaikki ohjelmat myös radiofiskarsin arkistossa.

Ajattelu on ilmaista – Tiina Rosenberg

Ajattelu on ilmaista –tapahtuman vieraana ollut Tukholman yliopiston teatteritieteen professori, yhteiskuntakeskustelija Tiina Rosenberg alustaa aiheesta: ”Ajatuksia keskustelun ja sanomisen mahdollisuuksista taiteessa, mediassa ja ylipäätään yhteiskunnassa. Onko keskusteluilmapiirissä eroja eri maissa?”

Fiskarsin Juustola

Huhtikuussa perustettu Fiskarsin Juustola avasi ovensa radiofiskarsille. Tuoreita kuulumisia juustomestari Thierry Jungilta ja perustajaosakas/Rekolan oluenpanija Jari Leinoselta. Toimittaja Anne Wirkkala.

Hans Friedrichsenin keittiössä

Seuraavassa jutellaan enimmäkseen ruuasta ja ruokaan liittyvistä aiheista kuten siitä, miten Hans Friedrichsenistä tuli kasviskokki ja miten ammatti kuljetti hänet Suomeen. Ohjelman lopussa valmistetaan kesäkurpitsapataa. Friedrechseniä haastattelee Suvi Heino.

Tietokirja.fi

Jo viidettä kertaa Tieteiden talolla Helsingissä järjestetty TIETOKIRJA.fi pureutui tänä vuonna valtaan, oli kyse sitten taloudellisesta, sotilaallisesta tai vaikka kielellisestä vallasta. Radiofiskars julkaisee osan ohjelmataltioinnista tämän syksyn aikana.

Tilaisuuden avaa opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen. Helsingin yliopiston tietokirjallisuuden ja -kirjoittamisen professori Pirjo Hiidenmaa pohtii onko tietokirja totta.