Arkistot kuukauden mukaan: lokakuu 2015

Ohjelmassa nyt: paljon asiaa Fiskarsin ruukista

suora linkki kuunteluun http://www.radiofiskars.fi/radio/radio.php

klo 08.00 Fiskarslaisten käsityöläisten, muotoilijoiden ja taiteilijoiden osuuskunnan puheenjohtaja Camilla Moberg ja uusi näyttelytuottaja Veera Pekkinen kertovat muun muassa miten osuuskuntaan liitytään, kuka on Veera Pekkinen ja mitä osuuskunnan kahdeskymmenes toimintavuosi tuo tullessaan. Toimittaja Anne Wirkkala.

klo 08.34 Fiskarsin ruukkiin on avattu uusi toimistohotelli Auraamo-Plogeriet. Markkinointikoordinaattori Malena Lindqvist kertoo tästä hankkeesta. Toimittaja Suvi Heino

klo 08.45 Fiskarsin kyläseurasta Hanna Räisänen, Susanna Kankare ja Pekka Palsanen kertovat kylätilasta, koirapuistosta, saunasta, torista, toimintamahdollisuuksista ja tulevaisuudesta. Lopuksi Takotila-info. Suvi Heino

klo 09.17 Fiskarin koulun oppilaskunnan koostama tärkeä liikennetietoisku. Oppilaskunnassa mukana Oliver Alatalo, Veera Karlsson, Tedy Lemmetti, Inka Louneva, Otto Nordberg ja Iris Söderblom. Sihteerinä toimii opettaja Sirpa Hellen. Anne Wirkkala.

klo 09.29 Arkistonhoitaja Maria Ollikainen kertoo 10.11. järjestettävästä arkistopäivästä. Suvi Heino

klo 09.46 Martaförbundetin kehitysjohtaja Frida Nylund ja hävikinkaatajat. Anne Wirkkala

klo 10.00-00.00 ohjelma alkaa alusta parillisina tasatunteina

Musiikin on valinnut Anne Wirkkala: James Brown: Superbad, Paleface: Karavaani kulkee, Oki Dub Ainu Band: Dub Omar, Ann Sexton: You gonna miss me, Aaron Neville: Hercules, Hidria Spacefolk: Cycloop, Sir Joe Quarterma 6 Free Soul: (Igot) So much trouble in my mind, Ricky-Tick Big Band: Kiristyskirje, Antibalas: Big man,

Kaikki ohjelmat myös radiofiskarsin arkistossa.

Fiskarsin käsityöläisten, muotoilijoiden ja taiteilijoiden osuuskunta tänään

Fiskarsin käsityöläisten, muotoilijoiden ja taiteilijoiden osuuskunnan puheenjohtaja Camilla Moberg ja uusi näyttelytuottaja Veera Pekkinen kertovat osuuskunnan vaiheista ja sen uusista visioista ja toimintamuodoista. Miten osuuskuntaan liitytään, kuka on Veera Pekkinen ja mitä osuuskunnan kahdeskymmenes toimintavuosi tuo tullessaan. Toimittaja Anne Wirkkala.

Fiskarsin uusi toimistohotelli Auraamo-Plogeriet

Fiskarsin ruukkiin on avattu edullinen ja joustava, lyhytaikaisenkin vuokraamisen mahdollistava toimistohotelli Auraamo-Plogeriet. Markkinointikoordinaattori Malena Lindqvistiä haastattelee Suvi Heino.

Fiskars kyläseuran tuoreimmat kuulumiset

Fiskarsin kyläseura on monessa mukana: sauna ja tori edustavat pitkää ja perinteikästä toimintaa, syksyn uutuuksiin kuuluvat kylätila ja koirapuisto. Tulevaisuudessa tähytään muun muassa kuntosaliin ja elokuvakerhoon. Kyläseuran aktiivit, Hanna Räisänen, Susanna Kankare ja Pekka Palsanen kertovat näistä hankkeista ja myös siitä, miten asukkaat voivat olla mukana mahdollistamassa ja kehittämässä omaa asuin ympäristöään. Lisäksi muutama sana Takotilasta. Toimittaja Suvi Heino

Fiskarin koulun oppilaskunnan liikennetietoisku

Fiskarin koulun oppilaskunta ja vanhemmat ovat olleet aktiivisia liikenneturvallisuuden parantamiseksi Fiskarsissa. Oppilaskunta kutsui vanhemmat kokoukseensa 28.9.2015 pohtimaan yhdessä turvallisuutta liikenteessä. Ohessa oppilaskunnan koostama tärkeä liikennetietoisku. Oppilaskunnassa ovat mukana Oliver Alatalo, Veera Karlsson, Tedy Lemmetti, Inka Louneva, Otto Nordberg ja Iris Söderblom. Sihteerinä toimii opettaja Sirpa Hellen. Toimittaja Anne Wirkkala.

Pohjan paikallishistoriallisen arkiston arkistopäivä 10.11.2015

Pohjan paikallishistoriallinen arkisto järjestää 10.11.2015 arkistopäivän. Silloin halukkailla  on mahdollisuus tutustua arkiston toimintaan, lähihistorian tutkimuksiin ja esitteisiin sekä osallistua luennolle, joka käsittelee ruukin muutosta teollisuuspaikkakunnasta kulttuurimatkailukohteeksi. Haastateltavana arkistonhoitaja Maria Ollikainen. Toimittaja Suvi Heino

Martaförbundetin kehitysjohtaja Frida Nylund ja Hävikinkaatajat

Slowfood festivaali veti ennätysmäiset noin kahdeksantuhatta kävijää Fiskarsiin. Tapahtuman aikana oli mahdollista kuulla myös Hävikinkaatajat-hankkeesta. Toimittaja Anne Wirkkala haastattelee Martaförbundetin kehitysjohtaja Frida Nylundia.

Ohjelmassa nyt

suora linkki kuunteluun http://www.radiofiskars.fi/radio/radio.php

klo 08.00 Fiskarslainen valokuvaaja Seppo Pailos kertoo Galleria Zebrassa lokakuussa esillä olevasta näyttelystään ”Heijastumia ja kerrostumia”. Mitä sellaista Espanjassa tapahtui, että lomamatkasta tulikin kuvausmatka? Toimittaja Suvi Heino.

klo 08.24 Tietokirjailija ja valokuvaaja Lasse Kylänpää toteutti haaveensa ja matkusti muuttolintujen reittejä katsomaan, mikä lintuja odottaa perillä? Matka on pitkä ja täynnä vaaroja ja vain murto-osa linnuista pääsee perille. Lisää aiheesta Kylänpään uudessa kirjassa Linnuntie, Maahenki, 2015.

klo 08.45 Fiskarslaisen kuvataiteilijan Piitu Nykoppin kirjoittama neulemallikirja ”Kerroksia” ilmestyi Tammen kustantamana syyskuun lopussa. Mitä kaikkea kirjan tekemiseen liittyi, mitkä ovat Piitun odotukset sen suhteen? Toimittaja Suvi Heino.

klo 09.08 Fiskarsin Lukaalilla syyskuussa järjestetyssä tilaisuudessa maailman johtaviin mikroaaltosäteilyn biologisten vaikutusten tutkijoihin kuuluva Dariusz Leszczynski luennoi langattoman verkon terveysriskeistä. Tämän koosteen lisäksi illan koko taltiointi tulee arkistoon.

klo 09.31 Tietokirjaviikolla Tieteiden Talolla Helsingissä Pekka Korhonen haastattelee filosofian lisensiaatti Jyrki Kalliota teemalla ”Mitä jokaisen tulisi tietää kungfutselaisuudesta ja miksi?” Voiko Mestari Kongin keskusteluista löytää apua esimerkiksi yhteiskuntasopimuksen tekoon? Mitä yhteistä on Väinämöisellä ja Mestari Kongilla?

klo 10.00-00.00 ohjelma alkaa alusta parillisina tasatunteina

Musiikin on valinnut Toni Uimonen: Jontti – Kaikki On Kujalla, Ismo Alanko Säätiö – Värityskirja, Pipar Sisar – Kuinka kauan meitä onkaan huijattu, Patti Smith – Smells Like Teen Spirit, Juno Reactor – Angels and Men, Uzva – Drontti I

Kaikki ohjelmat myös radiofiskarsin arkistossa.

Seppo Pailoksen valokuvanäyttely ”Heijastumia ja kerrostumia”

Fiskarslainen valokuvaaja Seppo Pailos kertoo Galleria Zebrassa lokakuussa esillä olevasta näyttelystään ”Heijastumia ja kerrostumia”. Mitä sellaista Espanjassa tapahtui, että lomamatkasta tulikin kuvausmatka? Heijastumia ja kerrostumia on Pailoksen ensimmäinen näyttely. Toimittaja Suvi Heino.

Galleri Zebra, Fotocentrum Raseborg Valokuvakeskus r.f.

Keskuskatu 90, 10300 KARJAA

Piitu Nykopp: Kerroksia

Fiskarslaisen kuvataiteilijan Piitu Nykoppin kirjoittama neulemallikirja ”Kerroksia” ilmestyi Tammen kustantamana syyskuun lopussa. Seuraavassa Piitu kertoo kirjan tekemisen vaiheista, sen sisällöstä ja mitä odotuksia hänellä kirjan suhteen on. Toimittaja Suvi Heino.