Avainsana-arkisto: Susanna Kankare

Ägräs Distilleryn uusimmat kuulumiset

Ägräs Distilleryn entinen toimitusjohtaja ja perustajaosakas Susanna Kankare kertoo, mitä Ägräsille nyt marraskuun lopulla kuuluu. Onko konkurssiuhka ohi? Selviääkö viski markkinoille?
Haastattelun lopussa pullotustalkoisiin saapunut Pekka Palsanen kertoo, mitä muuta työnkuvaan kuuluu. Toimittaja Suvi Heino, kuva Sara Riihiaho

Mikä on Ägräs?

Sadon ja kasvillisuuden haltijalta nimensä saanut tislaamo Ägräs on kaikille ruukin raittia kulkeville tuttu paikka, mutta mistä sen tarina alkaa? Haastateltavina Susanna Kankare ja Tomi Purhonen. Suvi Heino

Fiskars kyläseuran tuoreimmat kuulumiset

Fiskarsin kyläseura on monessa mukana: sauna ja tori edustavat pitkää ja perinteikästä toimintaa, syksyn uutuuksiin kuuluvat kylätila ja koirapuisto. Tulevaisuudessa tähytään muun muassa kuntosaliin ja elokuvakerhoon. Kyläseuran aktiivit, Hanna Räisänen, Susanna Kankare ja Pekka Palsanen kertovat näistä hankkeista ja myös siitä, miten asukkaat voivat olla mukana mahdollistamassa ja kehittämässä omaa asuin ympäristöään. Lisäksi muutama sana Takotilasta. Toimittaja Suvi Heino

Fiskarsin Kirjakoppi

Fiskarsissa Piparkakkutalon kupeeseen perustettuun Kirjakoppiin voi viedä ylimääräisiä kirjoja ja leluja tai käydä hakemassa niitä. Tästä koko talon yhteishankkeesta kertoo enemmän Susanna Kankare.

LASTU-koulutus

LASTU-koulutus tarjoaa luovia menetelmiä lasten ja nuorten kanssa työskenteleville. Tästä syksyllä käynnistyvästä koulutuksesta kertoo koulutusjohtaja Susanna Kankare. Toimittaja Suvi Heino