Ruukkiasuntojen tulevaisuus päätettiin jo viime syksynä

Etelä-Uusimaa

21.3.2013

Ruukkiasuntojen tulevaisuus päätettiin jo viime syksynä
Neuvottelumuistio saatiin viimein julkisuuteen

(Raasepori) Muistio KOY Ruukkiasuntojen myyntineuvotteluista vuoden 2012 syyskuulta on tullut päivänvaloon. Kaupungin edustajat sopivat jo tuolloin yrittäjä Olli Muuraisen omistukseen myydyn yhtiön hallinnosta esisopimuksen allekirjoittamisen jälkeen.

Syksyllä sovittiin, että allekirjoittamisen jälkeen kaupunki, sen omistama kiinteistöosakeyhtiö ja tuleva omistaja Hjärnbruket Oy järjestävät vuokralaisille tiedotustilaisuuden, jossa vuokralaisille kerrotaan esisopimuksesta ja kaupasta.

Asukkaita oli paikalla maanantaina Fiskarin Lukaalilla osapuolten yhdessä järjestämässä tiedotustilaisuudessa enää alle 30 henkilöä, mutta tunnelma oli silti odotetun kiihkeä. Vuokralaiset ovat edelleen pettyneitä kaupungin päätökseen myydä Ruukkiasunnot Muuraiselle.

Hjärnbruket Oy isännöitsijäksi

Hjärnbruket Oy aloittaa syksyn neuvotteluissa sovitun mukaisesti Ruukkiasuntojen isännöitsijänä esisopimuksen allekirjoittamisen jälkeen ja kun uusi hallitus on aloittanut toimikautensa. Näin on tapahtunut.

Ruukkiasuntojen uudessa, väliaikaishallinnon hallituksessa on neljä jäsentä. Kaupunkia edustavat Rauno Kousa, josta tulee puheenjohtaja, ja uutena jäsenenä Mikael Borgman. Asukkaiden edustajana jatkaa ainakin vielä Silja Jääskeläinen, jonka tehtävä on tiedottaa asukkaille hallitusasioista ja päätöksistä.

Yhtiön hallituksen uusi jäsen on Ruukkiasuntojen tulevan omistajan Hjärnbruket Oy:n palveluksessa oleva Joonas Sipola. Yhtiön väliaikaishallinnon täydentämisestä ostajan nimeämällä jäsenellä sovittiin syksyllä.

”Valtaa siirretään Muuraiselle”

Asukastoimikunnan jäsen, fiskarilainen Olli Tammilehto kertoo asukastilaisuuden vahvistaneen jo aiemmin liikkeellä olleet huhut.

-Valtaa siirretään yhtiössä Muuraiselle, vaikka tämä ei sitä vielä edes omista ja yhtiö on aiempaa vahvemmin kaupungin omistuksessa, kun velka on maksettu valtiolle, Tammilehto toteaa.

”Yhtiön hallitus päättää vuokrankorotuksista sekä uusien asukkaiden valinnasta ja uusien vuokrasopimusten sisällöstä ja vuokrasuhteiden hallinnasta isännöitsijän kanssa. Hallitus päättää myös vuokrasuhteiden irtisanomisista”, muistiossa todetaan.

Tammilehdon mukaan tämä tarkoittaa myös sitä, että asukasvalinta siirretään uudelle isännöitsijälle.

-Asukkaiden asemaa heikennetään monella tavalla ja päätösvallan siirtäminen Muuraiselle tulee sitomaan myös kaupunginhallituksen kädet myyntipäätöksen mahdollisessa uudessa käsittelyssä hallinto-oikeuden päätöksen jälkeen, Tammilehto sanoo.

”Kohdetta muutetaan sopivaksi”

Tammilehto kummeksuu myös Fiskarin vuokra-asuntoihin tekeillä olevia uusia pihasuunnitelmia. Tämä kertoo hänen mielestään siitä, että historiallinen ja pidetty rakennusympäristö saa väistyä tulevien ostajaehdokkaiden modernien toiveiden edessä.

-Myyntikohdetta muutetaan Muuraiselle soveliaaksi, mikä voi tarkoittaa sitä, että muut ostajaehdokkaat eivät olekaan enää yhtiöstä kiinnostuneita. Kaupunginhallitus pannaan sitten tosiasioiden eteen ja ainoa mahdollisuus on myydä yhtiö Muuraiselle, kun yhtä ja toista on jo tehty. Tämä rajoittaa päätöksentekoa, Tammilehto arvostelee.

Kokonaisuuden laillisuuden etenkin isännöinnin osalta kyseenalaistavan Tammilehdon mielestä on myös väärin, että olennainen osa myyntipäätöksestä on ollut salainen. Hän epäilee, ovatko edes kaikki päättäjät olleet tietoisia kaikesta mitä on sovittu.

-Asiat ovat olleet alusta asti esisopimuksessa, josta kerrottiin meille vasta nyt, Tammilehto sanoo. Asukkailla ei ole hänen mukaansa lainkaan luottamusta Muuraiseen.

Myyntitulot lainan lyhentämiseen

Neuvottelumuistiossa todetaan osapuolten tiedossa olevan, että esisopimuksen ja kauppakirjan allekirjoittamisen välissä saattaa kulua pitkäkin aika, joten yhtiön hallinnon järjestämisestä sovittiin erikseen jo syksyllä.

Yhtiön hallitus saa päättää mahdollisista yhtiön asuntojen tai rakennusten myynneistä esisopimuksen allekirjoittamisen jälkeen ja ennen kauppakirjan allekirjoittamista. ”Myynti edellyttää, että ostaja ei sitä nimenomaisesti vastusta”, neuvottelumuistiossa todetaan.

Asuntojen ja rakennusten mahdollisesta myynnistä saadut tulot yhtiön hallituksen tulee käyttää kokonaisuudessaan kaupungin antamien lainojen lyhennyksiin, kunnes lainat on kokonaan maksettu.

Lisäksi on sovittu, että yhtiön rakennuksissa tehdään hallituksen päätöksellä ja yhtiön kustannuksella sellaisia välttämättömiä korjauksia, joilla vältetään rakennusten merkittävä turmeltuminen.

”Jos yhtiöllä ei ole varoja tällaisiin korjauksiin, sekä ostaja että myyjä antavat yhtiölle lainaa saman määrän ja samoilla ehdoilla”, osapuolet ovat sopineet.

Ruukkiasunnot -yhtiö omistaa 105 asuntoa 32 kiinteistössä Pinjaisissa ja Fiskarissa. Kiinteistöistä kahdeksassa on yksi asunto ja kymmenessä kaksi asuntoa. Vain Hammarborgissa on yli 10 asuntoa. Muuraiselle myydään myös Fiskarissa tyhjillään oleva Rosehill -kiinteistö. Kauppaan kuuluu niin ikään Hammarborgin vuokratalo, jossa on edelleen asukkaita.

-Yhtiöjärjestyksessä yhtiön tehtäväksi on määritelty vuokra-asuntotoiminnan edistäminen ja tätä ei ole tietääkseni muutettu, Tammilehto mainitsee.

Maanantain tilaisuudessa ei käsitelty Muuraisen ja Fiskars Oyj:n maakauppoihin liittyviä erimielisyyksiä ja niiden mahdollista vaikutusta Billnäsin ruukkiin suunnitellun hotelli- ja kokousrakentamisen toteuttamisedellytyksiin. Kaupungin aiemman käytännön mukaisesti tiedotusvälineet eivät saaneet olla läsnä asukastilaisuudessa.