Aihearkisto: Ohjelmatiedot

Ohjelmassa nyt

Feathr on sisustusalan yritys, jonka päätoimialana on taiteellinen luominen. Sen mallistossa on jo 80  taiteilijan seinätapetteja, -kuvia ja tekstiilejä. Fiskarsin Veitsitehtaan lisäksi yritys löytyy myös Helsingistä, Berliinistä, Lontoosta ja Balilta.

Anne Puukko kertoo haastattelussa perheyrityksen taipaleesta kansainvälisesti tunnetuksi taidetapettiyritykseksi. Toimittaja Suvi Heino

Ohjelmassa nyt

www.radiofiskars.fi

suora linkki kuunteluun http://www.radiofiskars.fi/radio/radio.php

 klo 08.00 Kaksi perhettä kesälomalla fiskarsilaisessa kodissa. Miltä ruukkikylä näyttää ja tuntuu useamman päivän vierailulla?

klo 08.20 Reportteri Henri Näre selvittää mitä kaikkea saa 20 eurolla antiikkimarkkinoilta, vai saako mitään?

klo 08.33 Muutto Fiskarsiin, uusi työ ja pian syntyvä vauva, Fiskarin koulun uusi rehtori Lari Sivula on monen aloituksen edessä juuri nyt. Suvi Heino

klo 08.45 Equinox Ambience on syyskuussa järjestettävä uusi tapahtuma, jonka järjestäjinä toimivat mainostoimisto Visual Companyn valokuvaajat Annika Männikkö ja Tomi Palander. Ohjelmistoa päivitetään… Suvi Heino

klo 09.02 Radiofiskarsin yhteistyökumppani Antroblogin seuraavana aiheena on suo. Miltä se näyttää tutkijan silmin? Miten suon merkitys on muuttunut. VTM Maija Lassilan tekstin lukee Sanna Rauhala.

klo 09.17 Fiskars Oy:n metsäpäällikkö Robert Lindholmin haastattelun aiheena metsäteiden puomit. Suvi Heino

klo 09.33 Mistä tuut minne meet –kotikuntani mun? Radiofiskarsin yhteistyökumppani Antroblogi jatkaa kunta-asialla. Vastausta haetaan muun muassa kysymykseen mikä voisi olla kunnan kulttuurinen merkitys. FL Minna Mäkisen tekstin lukee Bea Bergholm.

klo 09.46 Levyarvostelussa Joy Divisionin UNKNOWN PLEASURES. Toimittajat Henri Näre ja Johannes Tarhio.

klo 011.00-23.00 ohjelma alkaa alusta kolmen tunnin välein. Kaikki ohjelmat on kuultavissa myös radiofiskarsin arkistossa!

Musiikkivalinnat Anne Wirkkala: Marko Haavisto & Poutahaukat: Liftarityttö , Ane Brun: These Days, Bob Marley: Get Up Stand Up, The Budos Band: Unbroken Unshaven, Saun & Starr: Look Closer, Wigwam: Luulosairas, Rauli Badding Somerjoki: Kuihtuu kesäinen maa

Ohjelmassa nyt

suora linkki kuunteluun http://www.radiofiskars.fi/radio/radio.php

klo 08.00 Fiskarsin panimon Jari Leinonen laittoi kärpäsetkin töihin, jotta sai yhden haaveensa toteutettua. Tämä innovaatio on huomattu myös maailmalla. Suvi Heino

klo 08.50 Fiskarsiin on syntynyt uusi, viiden naisen Osuuskunta Ruukin Aura! Miten kaikki alkoi ja mitä myymälästä löytyy? Millaisia tarinoita on tuotteiden takana? Haastateltavina Milvi Pesari, Tarja Mustakallio ja Maija Albrecht. Toimittaja Anne Wirkkala

klo 08.58 Radiofiskarsin uusi reportteri Henri Näre otti oranssit sakset käteensä ja lähti Helsinkiin tekemään gallupia. Radion arkistossa olevaan Henrin radiotunti –kategoriaan tullee jatkossa lisää gallupeja ja muuta ohjelmaa.

klo 09.13 Vuosi sitten Matleena Kalajoki vaihtoi Lontoon Fiskarsiin, missä hän työskentelee osuuskunta Onoman myynti- ja markkinointivastaavana. Miten kulunut vuosi on mennyt? Mitä hänen työnsä 114 muotoilijan, käsityöläisen ja taiteilijan parissa sisältää? Suvi Heino

klo 09.46 Yläkoulujen Sanataidehaasteessa Vilja Minkkisen kunniamainittu tarina ”Suurten vuorten salaisuus”, Sini Garner tarinallaanTalvinen maastolenkki” sekä Inka Louneva ja ”Lämpö”.

klo 10.37 Sadon ja kasvillisuuden haltijalta nimensä saanut tislaamo Ägräs on kaikille ruukin raittia kulkeville tuttu paikka, mutta mistä sen tarina alkaa? Haastateltavina Susanna Kankare ja Tomi Purhonen. Suvi Heino

klo 10.00-00.00 luuppi alkaa alusta parillisina tasatunteina

Kaikki ohjelmat ovat kuultavissa osoitteessa www.radiofiskars.fi

Musiikissa The Doors: Spanish Caravan, Tuure Kilpeläinen: Tahtoisin, tahtoisin, Sir Joe Quarterma & Free Soul: (Igot) So much trouble in my mind, Hidria Spacefolk Ad Astra, Toni Edelmann. Tuulisella terassilla, Nouvelle Vague: Urban Serenade

Ohjelmassa nyt:

suora linkki kuunteluun http://www.radiofiskars.fi/radio/radio.php

 klo 08.00 Haastateltavana kuvanveistäjä Martti Aiha. Aiheena yhteisöelämä: Mitkä ovat Fiskarsin ruukkikylän hyviä puolia, millä keinoin mukavuutta saataisiin lisää? Suvi Heino

klo 08.50 Sanataide-tapahtuma jatkaa. Ella Suomalainen ja tarina ”Ihmeiden maailma”. Pyry Konttisen runo Luonto”.  Sara Konttinen ja runo ”Taistelun aika”.

klo 08.58 Una Pampula seikkailee Laululaivassa, josta löytyy myös kapteeninsa menettänyt Papukaija. Haastateltavina näyttelijät Anu Mykrä ja Eemeli Brooks. Anne Wirkkala

klo 09.13 Haastateltavana Kuura Ciderin Petri Halmetoja. Oluen pienpanimoita on Suomessa jo useita kymmeniä, mutta miten mukaan mahtuu siideriä valmistava yritys? Suvi Heino

klo 09.46 Palefacen keikkataltiointi toukokuun Suoklubilta Puimalasta. Keikka oli osa Saine Ensemblen Suolaulu-hanketta, joka kokoaa eri alojen ammattilaisia suon äärelle.

klo 10.12 ”Suomi sata” -juhlavuosi on Onoman kesänäyttelyn ”Greetings from Suomi” teemana. Näyttelykuraattorit Minna Suoniemi ja Petri Ala-Maunus kertovat näyttelyyn osallistuvista taiteilijoista ja heidän teoksistaan. Koko kierros on kuultavissa radiofiskarsin arkistossa.

klo 10.37 Radiofiskarsin yhteistyökumppani AntroBlogi jakaa ajatuksia kulttuurintutkimuksesta kuvien kautta. Bea Bergholmin tekstin lukee Sanna Rauhala.

klo 11.00-23.00 luuppi käynnistyy alusta joka kolmas tunti

Kaikki ohjelmat ovat kuultavissa osoitteessa www.radiofiskars.fi

Musiikissa Emiliana Torrini: Me and Armini, Daniel Melingo: Maldito tango, Pekka Pohjola: Matemaatikon lentonäytös, The Masonics: Push button Geoff, Prem Joshua: Shiva Moon I (The Crescent Moon Mudra), M.A. Numminen: Energiansäästäjä, Joan Baez: Brothers In Arms, Janis Joplin: Piece Of My Heart, Karunesh: Beyond Time, Paleface

Nyt ohjelmassa

suora linkki kuunteluun http://www.radiofiskars.fi/radio/radio.php

08.00 Musiikki muutosten indikaattorina    Muusikko, basisti, laulaja ja televisiosarjamusiikkien tuottaja Pekka Helin on tehnyt uraa sekä monissa tunnetuissa musiikkikokoonpanoissa että studiomuusikkona. Helinillä on tärkeä rooli myös Rockin Suomen mestaruuskilpailuissa. Miten hänestä tuli kovan luokan ammattimuusikko ja alansa yhdistysten vaikuttaja? Loppuosassa Pekka Helinin ajatuksia musiikista ennen, nyt ja siitä mihin ollaan menossa. Toimittaja Suvi Heino

08.59 Raaseporin nuorisotoimen ja Karjaan Kirjakekkereiden yhteistyöstä syntyneen Sanataidehaasteen satoa. Lisää finalisteja voi kuunnella radiofiskarsin arkistossa.

Kiilan koulun 5A:n Siiri Möller ja Peppi Mäkinen tarinalla ”Ahne kuningas Ruubert III”.

Sanataidehaasteen kunniamainitun tarinan ”Euphorian kuu” on kirjoittanut Mustion koulun 5.luokalla oleva Mili Mansikkamaa.

Alakoulujen Sanataidemestari, Fiskarin koulun 4.luokan Onerva Niemi tarinalla ”Taikasulka ja outo uni

   Juuso Pietiläisen tarina ”Orpolapsen ihme” oli yksi Sanataidehaasteen yläkoulujen finalisteista. Hän on Karjaan yhteiskoulun 8.luokalla. Lukijana Vilja Minkkinen.

09.13 Vuosi sitten San Diegosta Antskogiin muuttanut aviopari Chia Näsman ja Pat Duffy juttelevat aamukahvin lomassa. Ammattiskeittari Pat Duffy kertoo kokemuksistaan ja suunnitelmistaan Suomessa.

09.27 Fiskars-Helsinki 0-1     Paavo Puosu Liesinen vaihtoi Fiskarsin punamullan urbaaniin asumiseen. Toimittaja Anne Wirkkala vieraili Jallukassa, missä Puosu kertoi tuoreita muistoja maalla asumisesta, vähän vanhempia muistoja roudaamisesta ja uusista stadin tuulista.

10.00-00.00 luuppi käynnistyy alusta parillisina tasatunteina

Musiikissa James Brown, Cold Sweat, Pekka Helin & Hipsters, Let’s Play House, Dave Lindholm; Pieni ja hento ote, Pelle Miljoona; Juokse villi lapsi, Hanoi Rocks; Love’s an Injection, Pekka Helin & The Soul for Sale Band, It’s All Right With Me

Ohjelmassa nyt

suora linkki kuunteluun http://www.radiofiskars.fi/radio/radio.php

HUOLTOKATKO, sen jälkeen:

klo 08.00 ”Nykyaikainen turisti ei päädy myrkkynuolisateeseen tai keihästettäväksi pataan, vaan hän liikkuu ikään-kuin-maisemassa, kulisseissa.” Särjetty maatarinoita etelästä ja pohjoisesta (Siemenpuu-säätiö ja Kustannusosakeyhtiö Sammakko, 2015)

Kirjan toimittaja, runoilija J.K Ihalainen vieraili Radiofiskarsissa kertomassa Särjetyn maan taustoista. Tarinoinnin ohessa kuullaan Ihalaisen runoja, joihin musiikin on säveltänyt Sándor Vály.

 klo 08.43 Jauhotoukka on kivunnut suosionsa huipulle! Kaksi miljardia ihmistä maailmassa käyttää ravinnokseen hyönteisiä, ja määrä on kasvussa. Hyönteisruoka on eettistä, ekologista ja ravinteikasta. Miten suomalainen on ottanut vastaan hyönteisravinnon ja mitä hyönteisiä voi syödä? Aiheesta kertoo hyönteiskokki Topi Kairenius. Taltiointi Coca-Colan hyönteislounaalta. Viestintäjohtaja Thea Natrin alkupuheenvuoro on radion arkistossa.

 klo 09.02 Kirjakekkerit järjesti yhdessä Raaseporin nuorisotoimen kanssa kaikille Raaseporin suomenkielisille kouluille Sanataidehaasteen, johon osallistui yli 500 lasta ja nuorta. Palkinnot jaettiin kirjakekkereillä dramaturgi Sussa Lavosen johdolla. Tilaisuuden juontaa Tamas Gruborovics.

klo 09.25 Shangri-La on Radiofiskarsin yhteistyökumppanin Antroblogin etsimessä. Tohtorikoulutettava Sonja Laukkasen tekstin lukee Bea Bergholm.

klo 10.00-00.00  parillisina tasatunteina luuppi käynnistyy alusta.

Musiikissa Faarao Pirttikangas, J.K.Ihalainen & Sandor Valy, Tuomari Nurmio, Op: L Bastards & Otto Donner, , Pohjan puhallinorkesteri, Puppa J, Olli Kari, Yona

Ohjelmatiedot

suora linkki kuunteluun http://www.radiofiskars.fi/radio/radio.php

klo 08.01 Haastateltavana fengshui-arkkitehti Kristiina Mäntynen. Miten fengshuin avulla katsotaan hyvä tontin ja talon paikka? Miksi eteisellä on tärkeä rooli kodin viihtyvyydessä? Entä minkälaisia parannusehdotuksia kotikonsultaatiossa voi hakea? Suvi Heino

klo 08.40 Fiskarin koulun kuudennen luokan opettaja Ethel Mattila kertoo omasta urastaan, oppimisesta ja kuvailee omia oppimista edistäviä käytännön keinojaan. Miten musiikin avulla voi tukea luokan yhteishenkeä tai miten teatteri auttaa kehon kuvan kehittymisessä? Haastattelussa kuultavat oppimisvinkit hyödyttävät varmasti kaikkia kuulijoita ikään katsomatta.  Anne Wirkkala

klo 09.19 Kierrättäminen kotona on helppo liittää päivittäiseen arkirutiiniin, mutta oleellista on tietää, miten ja miksi asioita tekee. Saako juomalasia laittaa keräysastiaan, miten tarkkaan säilyketölkkejä voi ja pitää puhdistaa, jotta ne kelpaavat kierrätykseen? Missä on tyhjän hammastahnaputkilon paikka? Muun muassa näihin kysymyksiin vastaa Rosk’n Rollin tiedottaja Kaisa Halme, joka kehottaa meitä ryhtymään ruuan pelastajaksi? Suvi Heino

klo 10.00-00.00  parillisina tasatunteina luuppi käynnistyy alusta.

Musiikkivalinnat Olli Kari: Black Sabbath, Eppu Normaali, Joni Mitchell, Miles Davis, Herbie Hancock, Emma Salokoski, Kauko Röyhkä, Carole King

OHJELMASSA NYT

suora linkki kuunteluun: http://www.radiofiskars.fi/radio/radio.php

klo 8.06 Luomutila Mörbygårdin maanviljelijä Anna Alm kertoo, millaista arki tilalla on ja miten maata viljellään lehmien kanssa. Tutustumme lisäksi Mörbyn historiaan. Entä mitä hyötyä on siitä, että käy ostamassa tuotteita suoraan tilalta? Anne Wirkkala

klo 8.28 Anna Alm lausuu oman joulurunonsa “Fullkomlig magi”

klo 8.38 Rehtori Katri Pailos kertoo Fiskarin koulun mallista, kylän kanssa tehtävästä yhteistyöstä ja uudesta opetussuunnitelmastakin. Millainen kasvuympäristö Fiskars on tänä päivänä? Anne Wirkkala

klo 9.04 Sirkus Finlandian 40-vuotiskiertue viime kesältä on päättynyt. Kuulemme tunnelmia ennen ja jälkeen kiertueen. Aluksi sirkusperheen äiti Leena Jurvakainen kertoo sirkusmuistojaan alkuajoista tähän päivään. Helena Laatio

klo 9.22 Maria Jernström, Sirkus Finlandian johdon assistentti, kertoo kesän 2016 kiertueen tunnelmista, sirkuksen toiminnasta ja siitä, miten sirkusalalle pääsee. Anne Wirkkala

klo 9.46 Kaipaatko lämpimään? AntroBlogi -sarjassa kuullaan antropologi Mari Korpelan artikkeli “Kylmästä lämpimään: suomalaiset eläkeläiset talvipakolaisina Thaimaassa”. Lukija Sanna Rauhala

Musiikkivalinnat Sami Wirkkala. Hedningarna, Krupolska; Rauli Badding Somerjoki, Illan varjoon himmeään; Asa, Pirunpihka; CMX, Suuri äiti; Sielun Veljet, Rakkaudesta; Garmarna, Gamen; Sigur Rós, Isjaki; Höyrykone, Hyönteiset; Ville Leinonen, Armollinen; Wimme, Iras; Palefece, Jostain paljon kauempaa

Ohjelmatiedot

suora linkki kuunteluun http://www.radiofiskars.fi/radio/radio.php

klo 08.00 Erika Kelter tuli Fiskarsiin vuonna 2001 kesänäyttelyiden oppaaksi, ja kesällä 2016 hänet valittiin vuosikymmenen kyläläiseksi. Seuraavassa haastattelussa Eerika valmistuu uuteen elämään Yhdysvalloissa. Mitä Fiskarsista jää mieleen, mitä Seattle tarjoaa, miten työkulttuuri muuttuu? Suvi Heino

klo 08.30 Fiskarsin koulussa on edelleen oma keittiö ja siellä työskentelee pitkän uran koulun keittäjänä tehnyt Pirkko Kuronen. Haastattelussa Pirkko kertoo omista kokemuksistaan, kouluruoan merkityksestä lapselle ja siitä, miten koulun omaa keittiötä voi hyödyntää opetussuunnitelmassa. Anne Wirkkala

klo 08.51 Yhteistyö AntroBlogin kanssa jatkuu. Antropologi Taina Cook on tutkinut Suomalaista oikeuskäytäntöä vähemmistökulttuureissa. Miten pitkälle maahanmuuttajien ja vähemmistöjen tapoja ja kulttuuria tulisi ymmärtää? Artikkelin ” Kulttuuri joutui oikeuteen” lukijana on Sanna Rauhala

klo 09.10 Filosofian maisteri Meri Tuovisen artikkelin ”Islam vetoaa myös suomalaisiin” lukee Bea Bergholm. Lisää kiinnostavia aiheita osoitteessa www.antroblogi.fi

klo 09.26 Liedon Vanhalinnassa järjestettiin lokakuun lopulla ”Spiraaleja ja kulkusia Itämeren rannoilta” -seminaari, jossa käsiteltiin muinaisia tekstiilejä, tekniikoita ja materiaaleja. Anne Wirkkala osallistui seminaariin ja taltioi esitelmän Seuraavassa taltiointi esitelmästä ”Väreistä ja värjäämisestä rautakaudella”, jonka piti Krista Vajanto, Aalto yliopistosta. Esitelmässä Vajanto käy läpi väitöskirjaansa aiheesta: Dyes and Dyeing Methods in Late Iron Age Finland 2016.

Musiikkivalinnat Olli Kari. Pink Floyd, Comfortably Numb; Yes, Sweet dreams; Led Zeppelin, Bron-yr-aur; King Crimson, Three of a perfect pair; Gong, Mad monk; Camel, Six ate; Tuomari Nurmio, Usvaa putkeen; Eppu Normaali, Näinä päivinä

Ohjelmassa nyt

suora linkki kuunteluun http://www.radiofiskars.fi/radio/radio.php

klo 08.00 Billnäsin Kurjennokassa lampuri, ompelija, käsityöläinen Saara Kantanen kertoo maanläheisestä elämästään, eläinten hoidon vaikutuksesta ihmisten hyvinvointiin ja mitä Kurjennokan talossa ja puutarhassa syksyllä tapahtuu. Toimittaja Anne Wirkkala

klo 08.27 Moni kaupunkilainen haaveilee maalle muutosta. Jenni Mikkonen perheineen toteutti oman haaveensa kolmisen vuotta sitten muuttamalla Fiskarsiin. Vastasiko todellisuus odotuksia myös talven pakkasissa? Toimittaja Suvi Heino

klo 08.54 Pohjan entinen kunnantalo on nyt Sunpark. Se käsittää 27 korkeatasoista kaksiota sekä hiljattain avatun ThaiFinE-ravintolan. Arkkitehti Lasse Heikkinen kertoo kunnantalon vaiheista 70-luvulta tähän päivään. Mitä ovat Sunpark ja ThaiFinE? Koko haastattelu on radiofiskarsin arkistossa. Toimittaja Suvi Heino

klo 09.44 Hetki ikivanhan jalavan muistolle Taina Pailoksen kertomana.

klo 10.00-00.00  parillisina tasatunteina luuppi käynnistyy alusta.

Musiikkivalinnat Anne Wirkkala: The Tornadoes_Bustin’ Surfboards. Jimi Hendrix_Bold As Love, Morphine_You Look Like Rain, Led Zeppelin_Rock And Roll, Ripple_I Don’t Know What It Is But It Sure Is Funky, Bob Marley & The Wailers_Bend Down Low, Paleface_Pyörremyrskyn jälkeen (Vier. Anette Åkerlund ja MC Pyhä Lehmä, Ohio Players_Mother In Law, Kate Bush_Breathing, Al Green_Let’s Stay Together, Led Zeppelin_Going To California, Melrose_Loverboy