Arkistot kuukauden mukaan: marraskuu 2019

Ägräs Distilleryn uusimmat kuulumiset

Ägräs Distilleryn entinen toimitusjohtaja ja perustajaosakas Susanna Kankare kertoo, mitä Ägräsille nyt marraskuun lopulla kuuluu. Onko konkurssiuhka ohi? Selviääkö viski markkinoille?
Haastattelun lopussa pullotustalkoisiin saapunut Pekka Palsanen kertoo, mitä muuta työnkuvaan kuuluu. Toimittaja Suvi Heino, kuva Sara Riihiaho

Ohjelmassa NYT!

suora linkki kuunteluun https://www.radiofiskars.fi/radio/radio.php

klo 08.00 Fiskars kyläseuran puheenjohtaja Pekka Palsanen koostaa kyläseuran nykykuulumiset ja kurkistaa myös tulevaan. Jo tuttujen torin, saunan, nuokkari/kylätalon ja skeittipuiston lisäksi Palsanen kertoo kuntosalista, sisäskeittirampista, puistomuuntajista, saksipotkuista, biljardisalista… Uudenvuoden juhlasta sen sijaan kuullaan tuonnempana. Suvi Heino

klo 08.54 KWUM keramiikkamuseon ensimmäinen talvinäyttely on avattu. Karin Widnäs kertoo museon kuulumisia, lisäksi Posiolla asuva korealaiskeraamikko Miki Yuong Kim kertoo oman ryhmänsä teoksista ja suhteestaan suomalaisuuteen. SH

klo 09.24 Heikki Jaakkola ja Jouni Stordell kulkevat Raaseporin luonnossa tutkailemassa roskien määrää. Emmekö me ikinä opi?

klo 09.59 Pohjan paikallisarkiston arkistopäivässä FM Jimmy Holmberg luennoi teemalla ”Raittius ruukkimiljöössä – historiallinen kohtuuttomuus?”

klo 10.43 Raaseporin Luonto ry:n syyskokouksen yhteydessä nähtiin ja kuultiin Heikki Willamon esitelmä ”METSÄ MINUSSA”

klo 11.50 Markku Salon sarja ”Ajatuslappuja ja aforismeja” käsittelee mikrofonin ja monologin keinoin olemassa olevan todellisuuden ilmiöitä ja probleemoja.

klo 13.00 ja 18.00 ohjelma käynnistyy uudelleen alusta

Musiikki: Tampo: Taivaan pitkät pihat // Bob Dylan: Caribbean Wind // Olli Kari: Echoes of the Clay // Kulmala: Soita mulle blues // Dave Lindholm: Pieni ja hento ote //Jätkäjätkät: Flygareita // Samuli Edelmann: Armaan läheisyys // Ismo Alangon Säätiö: Värityskirja // Op:L Bastards & Otto Donner: Sisältäni portin löysin // Prem Joshua: Shiva Moon I (The Crescent Moon Mudra) // Nukketeatteri Sampo: Tervetuloa maailmaan // John McGregor: Puut ovat kaatuneet // James Brown: Santa Claus Is Definitely Here To Stay

Fiskars kyläseuran vuosikatsaus

Fiskars kyläseuran puheenjohtaja Pekka Palsanen koostaa kyläseuran nykykuulumiset ja kurkistaa myös tulevaan. Voisiko kokousten avoimuutta lisätä?

Tästä monipuolisesta tilannekatsauksesta jäi mainitsematta Uudenvuoden juhlat, jotka järjestetään nyyttikestiperiaatteella vuoden viimeisenä päivänä heti Pohjan ilotulitusten jälkeen. Niihin kyläseura palaa tuonnempana.

KWUM keramiikkamuseon talvinäyttely

KWUM keramiikkamuseon ensimmäinen talvinäyttely on avattu. Karin Widnäs kertoo museon kuulumisia, lisäksi Posiolla asuva korealaiskeraamikko Miki Yuong Kim kertoo oman ryhmänsä teoksista ja suhteestaan suomalaisuuteen.

KWUM keramiikkamuseon talvinäyttely esittelee upeita teoksia seuraavilta taiteilijoilta: Margaret O’Rorke, Kyung Ok, Sung Mi, Miki Young Kim sekä tietenkin Karin Widnäs. Talvinäyttely on avoinna 17.11.2019.- 29.3.2020, ke-su klo 12-17.

Osoite
KWUM -STUDIO CERAMICS MUSEUM AND GALLERY, Baklurantie 12, 10470 Fiskari
Puhelinnumero
+358 50 511 2232
Sähköposti