Arkistot kuukauden mukaan: marraskuu 2021

Pesula on kylän sydän

Mitä kuuluu Pesulaan? Samaan aikaan kun osa Fiskarsin jokilaakson linnuista muuttaa lämpöisiin maihin, Cafe Bar Pesula Fiskarsin omistaja Reetta Ranta miettii tuloaan Fiskarsiin ja sen tuomia uusia tuulia. Millaista on hypätä aviomiehen kanssa kahvilanomistajiksi media-alalta? Pesulan tarjonta on monipuolista ja myös turisteista pidetään hyvää huolta. Ollaanko ravintola-alalla sesonkien ja koronan armoilla? Kuuntele, mitkä arvot kantavat Pesulaa eteenpäin! Toimittaja Anne Wirkkala

Cafe Bar Pesula Fiskars

Fiskarsin lähihistoria: Satu Tamminen

Teollinen muotoilija, keraamikko Satu Tamminen on Fiskarsin taiteilijoiden, muotoilijoiden ja käsityöläisten osuuskunnan perustajajäsen. Hän oli ensimmäinen, joka ehdotti osuuskuntaa näyttelytoiminnan järjestäytymiseksi.

Pääkaupunkielämä ja Kaapelitehtaan hulppeat, toimivat työtilat vaihtuvat Fiskarsin ruukkiin, kun Satu miehensä, muotoilija Olli Tammisen kanssa halusivat muutosta. Kylillä asui jo monta kollegaa ja ystävää ja lisäkontakteja syntyi nopeasti, muun muassa työmatkaliikenne sai uutta sävyä, kun junassa mentiin porukalla muiden pendelöijien kanssa.

Työtila järjestyi Museonrinteeltä, missä Satu ja Olli myös asuivat ensi alkuun. Kyläläiset huomasivat uudet asukkaat, ja raiteilla pohdittiin Sadun uskaliasta tapaa uida ihan kotirannassa – kunpa ei koski imaisisi mennessään. Huolta aiheutti myös se, kun Ollin työmatkojen aikana rouva asui yksin talossa, jossa tiettävästi liikkui valkokaapuinen haamu. Muisteloissa vilahtaa kyllä toinenkin haamu.

Omaa kotia etsittiin kolmisen vuotta. Mieluisia taloja olisi toki ollut, mutta niistä yksi oli pääluottamusmiehen kesäasunto, toinen pääjohtajan sihteerin kesäasunto ja niin edespäin.

Kahdenkymmenenviiden vuoden osuuskuntalaisena Satu Tammisella on näköalapaikka sekä osuuskunnan että ruukin kehittymiseen. Mikä on erityisen hienoa nykyisessä Onomassa?

Luvassa on myös käytännössä koeteltuja vinkkejä uudelle alueelle kotiutumiseen. Miten voi säilyttää tuoreen tavan katsoa omaa asuinpaikkaansa? Suvi Heino

Fiskarsin taiteilijoiden, muotoilijoiden ja käsityöläisten osuuskunnan ensimmäisen näyttelytyöryhmän jäsenet olivat Soili Arha, Barbro Kulvik, Marketta Miettinen, Taina Pailos ja Satu Tamminen.

RAASEPORINJOEN TULVAT JA RAVINNEVALUMAT AISOIHIN

Raaseporinjoesta on valunut vuosien varrella mereen valtava määrä ravinteita. Kulkeutuminen on ollut tehokasta koska jokivareet ovat pitkälti alavaa, helposti tulvivaa peltomaata. Tilannetta yritetään parantaa Raaseporinjoki-projektissa, jonka puitteissa jokeen rakennetaan kosteikkoja, kaksitasouomaa ja pohjapatoja. Hanketta esittelee projektipäällikkö Sara Vaskio. Haastattelija Heikki Jaakkola

RUO’OLLE YRITETÄÄN KEKSIÄ HYÖTYKÄYTTÖÄ

RAIVAUKSILLA TEHDÄÄN TILAA RANTANIITYILLE

Rannoilla kasvavalle ruo-olle yritetään keksiä hyötykäyttöä John Nurmisen Säätiön Rannikkoruokohankkeessa, missä on mukana myös metsähallitus. Hankkeen ekologisena tavoitteena on raivata tilaa rantaniityille, joiden määrä on romahtanut yhteen sadasosaan 1800 -lukuun verrattuna.

Ruovikon niittäminen on usein teknisesti haastavaa ja edellyttää konekalustoa. Jotta toiminta saataisiin taloudellisesti kannattavaksi ruokomateriaalista pitäisi jalostaa rahanarvoisia tuotteita. Kiteen Mato ja Multa -yritys valmistaa Hangosta leikatusta ruo-osta kasvatusalustaa, mikä korvaisi turvetta. Ruokoalustalla voi olla paljon kysyntää koska kasvatusalustana käytetyn pintaturpeen korjuun uskotaan päättyvän energiaturpeen käytön loppuessa. Projektista kertoo Metsähallituksen Luontopalvelujen erikoissuunnittelija Roland Vösa. Toimittaja Heikki Jaakkola

TANSSIVA METEORIITTI ja Narratiivisuus

Saine Ensemblen tuottama tapahtuma toi yhteen tanssi– ja esitystaiteen ja kuvataiteen tekijöitä ja ajankohtaista tieteellistä tutkimusta ja ajattelua. Tapahtuma on pilottihanke biennalelle, josta rakennetaan esittävien taiteiden ja ajankohtaisen taidefilosofisen keskustelun foorumi.

Art Matters -keskustelun toisessa osassa aiheena oli Narratiivisuus. Keskustelijoina ovat professori Hanna Meretoja, Turun yliopiston yleisen kirjallisuustieteen professori, kertomusteoreetikko, kirjailija Matias Riikonen ja dramaturgi Seppo Parkkinen.

Tapahtuman tuottaja: Saine Ensemble

Tapahtumaa tukivat: Sophie von Julins stiftelse, Karjaan-Pohjan säästöpankkisäätiö, Raaseporin kaupunki ja SE kannatus ry