Arkistot kuukauden mukaan: tammikuu 2023

ROSK’N ROLL NOSTAA REILUSTI JÄTEMAKSUJA

ROSK’N ROLL NOSTAA REILUSTI JÄTEMAKSUJA
RAHAT MÄÄRÄ KÄYTTÄÄ TOIMINNAN KEHITTÄMISEEN

Rosk’n Roll esittää reilua korotusta kotitalouksien jätemaksuihin. Korotus on herättänyt keskustelua koska kuntien kokonaan omistama, monopoliasemassa toimiva, voittoa tavoittelematon yhtiö on tehnyt viime vuosina hyvää tulosta. Voittovarat käytetään toimitusjohtaja Vesa Heikkosen mukaan palvelujen ylläpitoon ja kehittämiseen, ei osinkoihin tai omistajakuntien talouden tukemiseen. Kierrätyksen kehittyminen edellyttääkin yhtiöltä uusia investointeja ja toimintoja. Haastattelija Heikki Jaakkola

Heikki Kännö: Ihmishämärä

Ihminen on tuhonnut planeettansa elinkelpoisuuden ja hänen valtakautensa luomakunnan herrana on ohi. Tapahtuu käänteinen Götterdämmerung: vanhat jumalat palaavat takaisin, on tullut ihmisten vuoro hiipua hämärään. Arvostetun tekijän neljäs romaani, jota hän pitää tähänastisena päätyönään. Heikki Kännöä haastattelee Jenna Väliviita.

Kännön esikoisteos Mehiläistie oli ehdolla useiden palkintojen saajaksi, ja toinen romaani Sömnö voitti Runeberg-palkinnon. Kolmas, Runoilija, saavutti Finlandia-ehdokkuuden.

Heikki Kännö: Ihmishämärä, Sammakko, 2022.

Taltiointi Tampereen Kirjafestareilla  4.12.2022

Olli Jalonen: Stalker-vuodet

Nuori opiskelija palkataan salaiseen tutkimukseen kaksinkertaisen Finlandia-voittajan vaikuttavassa romaanissa. Sukupolviromaaniksi kuvattu Stalker-teoksessa päähenkilö ajautuu sivuun omasta elämästään, kyseenalaistaa tehtävänsä, mutta ei kuitenkaan lopeta, vaan mukautuu.

Kirjan Indonesian jakso perustuu Jalosen omaan kokemukseen tiedotustehtävissä. Minkälaista tiedottajan työ oli? Minkälaista on kirjoittaa mustaa valkoiseksi? Mikä kirjan päähenkilön pelastaa?

Kirjailija Olli Jalosta haastattelee Silka Raatikainen.

Taltiointi Tampereen Kirjafestareilla 3.12.2022

Olli Jalonen: Stalker-vuodet, Otava, 2022.

Matti Apunen ja Sami Suojanen: Taloustiedon sokeat pisteet

Poliittinen mielipidevaikuttaja Matti Apunen ja taloustoimittaja Sami Suojanen keskustelevat.

Mikä on talousjournalismin nykytila Suomessa? Miksi politiikka kiinnostaa toimittajia, mutta talous ei? Ymmärtävätkö toimittajat talouden perusasioita?

Sumuverhon rakentelusta korporaatioviestinnässä. Pitääkö toimittajan haastaa vallanpitäjiä? Miten toimittaja huolehtii, ettei häntä höynäytetä?

Matti Apunen: Sinistä terästä – Suomalainen konepaja ja tulevaisuus, Cash Flow Guidance – CFG, 2022.

Juha Vikman, Sami Suojanen: Paljastavat luvut: mitä tilinpäätöksestä kannattaa etsiä ja johtajilta kysyä? Cash Flow Guidance – CFG, 2021.

Taltiointi Tampereen Kirjafestareilla 3.12.2022

Lyyti ja Elokuvan arvoitus

Lyyti valitsi kirjan suositusta dekkarisarjasta. Elokuvan arvoituksessa etsiväpari Lasse ja Maija ovat murtovarkaiden jäljillä!

Vallilassa kuvataan elokuvaa, ja asukkaat ovat haljeta uteliaisuudesta. Poliisimestarillekin tarjotaan pientä roolia – sillä ehdolla, että hän suostuu sulkeutumaan häkkiin saadakseen yhteyden tunteisiinsa. Ja kuinka ollakaan, samana yönä kun kaupungin ainoa poliisi istuu lukkojen takana, optikkoliikkeeseen murtaudutaan. Vielä oudommaksi tilanne muuttuu, kun esiin tupsahtaa vanha kirje…

Lyyti, kuva Sara Riihiaho.

Martin Widmark: Lasse-Maijan Etsivätoimisto: Elokuvan arvoitus, Tammi, 2020.

Aava: Tanssitaan, Sinttu!

Aava valitsi ponityttöjen suosikkisarjasta kirjan Tanssitaan, Sinttu! Kirja kertoo Elinan ja hänen hoitoponinsa Sintun seikkailuista kodikkaalla Siltakylän tallilla.

Aava, kuva Sara Riihiaho.

Elina ja muut hoitajat ovat treenanneet kouluratsastusta ahkerasti koko kevään, ja nyt he pääsevät nauttimaan kovan työnsä tuloksista. Välillä Sinttu kulkee jo niin hienosti, että Elinasta tuntuu kuin se tanssisi, mutta kuinka sujuvat ensimmäiset harjoituskisat? Jännitystä on välillä vaikea pitää kurissa, ja hevoskesään mahtuu myös yllätyksiä, jotka koettelevat porukan yhteishenkeä.

Lin Hallberg, Margareta Nordqvist: Tanssitaan, Sinttu! Tammi, 2022.

Nea: Soturikissat – Villiin luontoon

Nean kirjavalintana on suositun kissasaagan ensimmäinen osa, Soturikissat – Villiin luontoon: ”Jos päätät osallistua koulutukseemme, meidän on vietävä sinut klaanin luo. Sinun on elettävä kanssamme ja kunnioitettava tapojamme. Muussa tapauksessa sinun on palattava Kaksijalkalaan, etkä saa koskaan tulla klaaniin takaisin. Et voi elää tassu kummassakin maailmassa.”

Nea, kuva Sara Riihiaho.

Erin Hunter: Soturikissat – Villiin luontoon, Art House, 2014.

Unissa lentämisen opas

Emilia Lehtisen Unissa lentämisen opas kertoo parhaat vinkit riemukkaisiin lentoretkiin! Kuka tahansa voi oppia lentämään, nimittäin unissaan. Miltä unessa lentäminen tuntuu? Mitä kannattaa tehdä ennen nukahtamista? Mistä löytyy paras lentoasento? Minne lennon päätteeksi on hyvä laskeutua? Kirja sisältää myös lentoharjoituksen sekä todellisuustestin.

Emilia Lehtinen: Unissa lentämisen opas, Avain 2022. Taltiointi Tampereen Kirjafestareilla  3.12.2022

VaLas (Vapaat lasten- ja nuortenkirjailijat)

Paneelikeskustelu – Pieni voi olla kaunista

VaLas (Vapaat lasten- ja nuortenkirjailijat) on esimerkki uudenlaisesta tavasta tuottaa laadukasta kirjallisuutta. VaLas-kollektiivin näkemyksellinen, rohkea ja pintatrendejä tuijottamaton linja on toimintavuosinaan synnyttänyt hyvän määrän korkeatasoista, kiitettyä ja palkittua lasten- ja nuortenkirjallisuutta. Miten siinä onnistuttiin? Mitä kollektiivi kirjailijoille antaa?

 Päivi Heikkilä-Halttusen kanssa keskustelemassa VaLas-kirjailijat Mervi Heikkilä, Päivi Lukkarila, Hannu Hirvonen ja Mimmu Tihinen. Taltiointi Tampereen Kirjafestareilla  3.12.2022

Siiri Enoranta: Maailmantyttäret

Palkitun kirjailijan utopia Maailmankodista on rohkeudessaan pysäyttävä. Tulevaisuudenkuvitelma häikäisee elämänvoimallaan ja palauttaa lukijan kyvyn unelmoida. Siiri Enorantaa haastattelee Ville Hänninen.

Kuva: Veikko Somerpuro / WSOY.

Siiri Enoranta: Maailmantyttäret, WSOY, 2022. Taltiointi Tampereen Kirjafestareilla  4.12.2022