Aihearkisto: Yhteisöpalvelut

Kaksi perhettä kesälomalla fiskarsilaisessa kodissa

Kaksi perhettä kesälomalla fiskarsilaisessa kodissa. Miltä ruukkikylä näyttää ja tuntuu useamman päivän vierailulla? Jutussa mukana Lamion perheestä Jaro, Sari ja lapset Jami ja Jenna sekä koira Bruno, ja Sinisaloilta Suvi-Tuuli, Tomi ja lapset Iida sekä Valtteri.

FACES-special 5.-7.8.2016

Koko Faces-festivaalin ajan Plattform yhdistyksen residenssilautalle pääsi  tapaamaan taiteilija, tarinankertoja Allen Shaw:ta. Lautta sijaitsi Degersjössä Bakluuran Small Faces-alueesta Kieloniemeen päin. Sinne pääsemiseksi täytyi kahlata kaislikossa ja kivuta pikku veneeseen, jonka taitelija sitten veti köyden avulla luokseen. Anne Wirkkala kävi tarinankertojan lautalla.

Pertti Kurikan Nimipäivien laulaja Kari Aalto Takomon aukiolla Faces festarikeikan jälkeen. Anne Wirkkala

Festivaalijohtaja Börje Mattsson kertoo Faces-kuulumisia. Tietoja päivitetään jatkuvasti sivuille www.faces.fi

Faces festivaalikoordinaattori Erla Pulli ja basaarivastaava, talkoolainen Iiris Mattsson kertovat työstään ja käytännön asioista, kuten kuljetuksista ja majoituksesta, sekä antavat tärppejä tulevasta monitaiteellisesta ohjelmasta! Toimittaja Anne Wirkkala

Lasten ja perheiden yhteinen tapahtuma Small Faces järjestetään tänä vuonna luonnonkauniilla järvenrantapaikalla, samalla alueella on myös perhecamping. Inka Yli-Tepsa, Annika Lintervo ja Antti Yli-Tepsa kertovat mitä Small Facesissa tapahtuu ja miten campingalue toimii. Toimittaja Suvi Heino

Toimittaja Kim Henrikssonin kertaus siitä, mistä Small Facesissa on kysymys.

Faces kokoaa talkoolaiset vuodesta toiseen yhdeksi isoksi perheeksi. Lavan rakentajat ja somistajat kertovat tunnelmistaan tänä vuonna. Toimittaja Anne Wirkkala
Jo Billnäsissä ensimmäisen kerran Facesiin osallistunut kasvisruokakokki Hans Friedrichsen pystyttää tänä vuonna popup-ravintolan kotipihalleen. Minkälaisia muistoja aiemmilta festivaaleilta tulee hänelle mieleen? Ja minkälaisia ruokia festarikokkinakin jo 1970-luvulla toimineella Firedrichsenillä on tarjolla. Toimittaja Suvi Heino.

Fiskars kyläseuran puheenjohtaja Pekka Palsanen kertoo sauna järjestelystä festivaalin aikana. sekä Facesin jälkeisistä kyläseuran uutisista. Toimittaja Suvi Heino

Waste to Taste: Hävikkiruokaravintola Loop

IMG_0303

Lapinlahden sairaalassa toimiva Loop-ravintola valmistaa arkisin lounasta ja viikonloppuisin brunssia hävikkiruoasta. Katarina Reuter ja Suvi Heino kävivät testaamassa, minkälaista ruokaa hävikistä valmistuu.

AntroBlogi: Why so hateful?

AntroBlogi on laajalle yleisölle suunnattu verkkojulkaisu, joka kommentoi suomalaisille läheisiä aiheita antropologisesta näkökulmasta. Radiofiskars ja Antroblogi käynnistävät yhteistyön jakamalla keskenään osaamista ja kiinnostavia aiheita laajemman yleisön kuultavaksi. Kannattaa tutustua www.antroblogi.fi

Bea Bergholm lukee FT Anna Haverisen kirjoituksen Why so hateful? Väkivalta verkossa:

Koneen Säätiön apurahojen hakuneuvontaa

Koneen Säätiö järjestää syyskuussa hakuneuvontaa taiteen ja kulttuurin sekä tieteen apurahoja hakeville. 

Oheisessa taltioinnissa yliasiamies Anna Talasniemi sekä hallintosihteeri Laura Sahamies neuvovat taiteen ja kulttuurin apurahoja hakevia. 

Puhelinneuvonta-aikoja on vielä mahdollisuus varata 8.9.2014 asti. Tarkemmat tiedot löytyvät osoitteessa www.koneensaatio.fi

Kyläilta 5.3.2014 Lukaalilla

Fiskarsin Lukaalilla 5.3.2014 järjestetyssä kyläillassa pääteemana oli Tako ry. Tämän lisäksi alueella toimivat yhdistykset sekä yhtiö kertoivat mitä niiden toiminnassa on odotettavissa. Illan päätti vapaa keskustelu, josta radiofiskars lähettää lyhyen koosteen. Kaikilta äänessä olevilta kyläläisiltä on tähän erikseen pyydetty lupa.

1) Yhtiö tiedottaa tulevista tapahtumista, Piia Tuomainen

2) Kyläseura tiedottaa – Erika Kelter

3) Kyläsuunnitelmasta kertomassa Kati Sointukangas

4) MLL:n puheenvuoro

5) Tako ry ja Rauno Sairinen sekä Johanna Illman

6) Tako ry ja Nina Pulkkis, Rauno ja Johanna

7) Vapaata keskustelua