TULOSSA

Knuutilan kartanossa Siurossa järjestettiin 27.5. jo toista kertaa Painetun sanan markkinat, jonka teemana oli sananvapaus, väljästi ja vapaasti tulkittuna.

Paikalla oli myös runoilija Ritva Hokka kertomassa keväällä ilmestyneestä runoteoksestaan Mitä meille jäi (Palladium). Hänen edellinen runokokoelmansa Petonainen ja pikkuvaltiatar ilmestyi vuonna 1986 (WSOY). Ritva Hokka toimi pitkään Metson kirjaston kirjallisuustapahtumien järjestäjänä ja tiedottajana. Hänen kanssaan aiheesta keskustelee Risto Ahti, joka on kuvittanut käsillä olevan teoksen.  Alkusanat J. K. Ihalainen.

Tanssiva meteoriitti biennaali:

”Veden aika – Follow The Water
Taiteen ja tieteellisen tutkimuksen keskustelufoorumi. Elämää on siellä, missä on vettä.

”Art Matters” -keskustelu: Vesi taiteen metaforana – Veden runo
Runoilijat Risto Ahti ja Petra Vallila, haastattelijana Jusa Peltoniemi

Fiskarsin ideaa etsimässä: tarinoita ja tulkintoja ruukin historiasta

Patrik Hettula, tutkija, Åbo Akademi:  Patruuna John von Julinin ideat modernin Fiskarsin synnyttämisessä 1800-luvun alussa
Rauno Sairinen, professori, Itä-Suomen yliopisto: Fiskarsin ruukin paikalliset merkitykset ja kokemukset työväen näkökulmasta
Matias Kaihovirta, dosentti, Åbo Akademi: Fiskars-yhtiö paikallisena toimijana Pohjan kunnan kehityksessä

SEPI SUNDMAN: FACESHISTORIAA JA HENKEÄ

Faces-festivaalin tarina muusikko Seppo ”Sepi” Sundmanin silmin. Sepin Faces-muistoissa matkataan vähemmälle huomiolle jääneeseen toimintaan, jossa ahkera ydinjoukko tekee ympärivuotisesti Facesia sekä Suomessa että maan rajojen ulkopuolella.

Musiikki yhdistää ja antaa ymmärrettävän kielen silloinkin, kun sanat ovat hukassa. Facesille ja sen asialle uskolliset ihmiset vievät sanomaa rauhasta ja rakkaudesta ja yrittävät samalla kohentaa Etnokult-yhdistyksen alati vajaata kassalipasta.

ISBN 978-952-68984-2-1

Kovakantinen, 80 sivua, koko B5, runsas nelivärikuvitus

Julkaisija radiofiskars helmikuu 2023

Ennakkotilaukset ja tiedustelut info@radiofiskars.fi

Hinta 15 €  (Postimaksu 5,90 €, XXS-pakettina.)

Nouto mahd. esim. Karjaalta Sunnuntaileipurilta.

OHJELMIA:

Kevään aikana Antskogin ja Billnäsin toimittajilta uutta ohjelmaa.

LAPSET JA NUORET:

TÄMÄN MINÄ LUIN -hankkeessa tulossa runsaasti uusia kirjaesittelyjä!

Vuonna 2020 käynnistynyt lasten ja nuorten lukuharrastusta lujittava ”Tämän minä luin” jatkuu.

Onko sinulla kirja, jonka haluaisit omaksesi? Ilmoita kirjan tiedot, niin radio hankkii sen sinulle. Kun olet lukenut kirjan, teet siitä esittelyn, jonka luet radioon. Radion sivuilla on lista heti saatavilla olevista kirjoisa:

Mikäli niistä ei löydy mieluista, hankitaan joku toinen.

Yhteystiedot info@radiofiskars.fi  0409601033

Radiofiskarsissa mukana:

Taiteen edistämiskeskus tukee kirjallisuuden edistämistä.

Tämän minä luin -hankkeessa mukana myös

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Fiskarin paikallisyhdistys
Raaseporin kaupunginkirjasto

Tervetuloa mukaan kuuntelemaan ja osallistumaan!

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.