Kati Jukarainen, Eevaliisa Juka: Suuri kepparikirja, Readme.fi, 2020.
”Kirjassa opetetaan tekemään monia erilaisia keppihevosia arabialaisista dartmoorinponeihin. Siitä löytyy myös ohjeet erilaisiinvarusteisiin, esimerkiksi sadeloimeen, näyttelyriimuun ja kärpäshuppuun. Tämä kirja vastaasi odotuksiani täydellisesti.”
”Otin tämän kirjan siksi, että olen vasta lukenut aika samantyyppisiä kirjoja. Luin myös monia kommentteja, joita muut ovat kirjalle antaneet. Monet ovat kehuneet kirjaa ja sanoneet, että kun kirjan kerran aloittaisi, se olisi heti pakko lukea loppuun, ja tämä piti paikkansa ainakin minun kohdallani.”
Teollisuusjätteen hyötykäyttö ei ole uusi oivallus, ruukeissa tätä on tehty jo satojen vuosien ajan. Näin ainakin Fiskarissa, missä raudan valmistuksessa syntyvästä kuonasta on valettu monenlaiseen rakentamiseen kelpaavia ”slagitiiliä”. Murikat muistattavat joltain osin nykyisiä harkkoja, slagitiili on hauras mutta erittäin kantava kappale. Näyttöä näiden katu-uskottavuudesta myös isommassa rakentamisessa tarjoaa Fiskarin keskustan yksi maamerkki, yli satavuotias makasiini.
Ainetta on hyödynnetty myös vähemmän näkyvästi parantamaan maaperän kantavuutta ainakin teitten alla. Ruukin historiaa tunteva Reijo Arfman kertoo kuonan käytöstä ja käyttökelpoisuudesta ennen ja nyt. Toimittaja Heikki Jaakkola
Hilkka Oksasesta tuli antskogilainen 1930-luvulla, jolloin hän muutti Verkatehtaalla työt aloittaneen miesystävänsä, sittemmin puolisonsa Kalle Munterin luo. Leppävirralla vuonna 1916 syntynyt Hilkka lähti työn perässä maailmalle jo 13-vuotiaana. Työpaikka oli Helsingin Kalliossa ja työnä lapsenhoito. Keskiviikkoisin ja sunnuntaisin hänellä oli muutama tunti vapaata, muuten työaika oli jatkuva. Lapsenpiian hommat vaihtuivat muun muassa ruokalan moninaisiin töihin, jolloin vapaata oli vaikka lentolehtisten jakoon – kunhan osasi vältellä ratsupoliiseja. Antskogissa Hilkka ja Kalle perustivat perheen ja molemmat työskentelivät Verkatehtaalla sen konkurssiin asti. Politiikka oli HIlkalle tärkeää ja hän seisoi puoluekantansa takana aina. Hilkka oli myös innokas selvittämään oikeustieteellisiä asioita, liekö hän antanut lapsenlapselleen Marja Saleniukselle kipinän omaan ammatinvalintaansa? Hienoa ajankuvaa ja tapahtumakuvausta sekä Helsingistä että Antskogista. Mahtuupa mukaan myös minkkitarhausta. Haastattelu on tehty 7.2.1993. Hilkka Munterin lisäksi paikalla on Leena Ruusunen. Haastattelijan nimi ei valitettavasti ole tiedossa.
Kalle Munter (keskellä) minkkitarhalla. Kuva Marja Salenius.
Olli Saarinen aloitti 13-vuotiaana työt Fiskarsin Konepajalla. Siihen mennessä hänelle oli kertynyt jo työkokemusta muualtakin, muun muassa Antskogin Verkatehtaalta. Viimeiset kuusikymmentä vuotta hän on asunut Fiskarsin ruukissa aivan viime päiviin asti.
Ennen tätä kaikkea Olli Saarisen perhe muutti vuonna 1944 Antskogiin, missä isä-Saarista odotti myymälänhoitajan paikka. Muuttomatka sai yllättävän käänteen, kun tien päällä jo ollut perhe kuuli kaupan olevan ilmiliekeissä. Perille tultiin kuitenkin.
Monissa eri luottamustehtävissä toimineena Saarisella on ollut aitiopaikka nähdä ja tarkastella Fiskarsin ruukin vaiheita sen kukoistuksessa ja köyhempien vuosien aikana. Minkälaista oli toimia pääluottamusmiehenä Konepajan lakkauttaessa toimintansa? Mitä kunnanvaltuustossa toimiminen merkitsi vapaa-ajalle?
Radiofiskarsin Antskogin aluetoimituksen tämänkertaisena aiheena on maailmallakin aikoinaan tunnettu Verkatehdas, jonka filttejä ja peitteitä näkee vanhoissa kotimaisissa elokuvissa, ja jonka laadukasta liituraitakangasta Englannin herrat hakivat pukuihinsa?
Minkälaista elämä oli tehtaan toimiessa? Miten lastenhoito oli järjestetty, kun monissa perheissä molemmat vanhemmat kävivät töissä. Miten vuoden 1959 konkurssi vaikutti Antskogin elämään? Jutussa kuullaan myös Antskogin ja Fiskarsin poikien erikoisesta yhteisestä bisneksestä.
Mukana muisteloissa ovat Tauno Johansson, Eija Kallio, Olli Saarinen, Raimo Saarinen, Ismo Sjöblom sekä Kirsti Wilde. Haastattelijana toimii Marja Salenius.
River Keepers Oy kunnostaa Fiskarsinjokea taimenille sopivaksi lisääntymisympäristöksi. Le Tho Thuy Khuong kertoo, että tavoitteena on kalastusta kestävä vahva meritaimenkanta. Poikasten istutusta on tehty jo seitsemän vuotta, nyt mereltä nouseville kaloille rakennetaan myös kutusorakoita. Pohdinnassa on samalla kalaportaitten rakentaminen kahteen ensimmäiseen putoukseen. Näiden toteutuessa kutemaan nouseville kaloille avautuisi pääsy myös Rislajokeen. Vanhassa teollisuusympäristössä kunnostuksessa on kuitenkin edettävä varovasti. Joen pohjaa ei haluta myllätä niin, että tänne kerrostuneet haitalliset aineet vapautuvat ympäristöön. Toimittaja Heikki Jaakkola
Carl-Gustaf, Kalle, Fromilla on 83 vuoden ajalta muistoja Antskogin elämästä. Kaksiosaisen haastattelun toisessa osassa kuulemme Kalle Fromin elämäntyöstä Vehon toimitusjohtajana sekä jääkiekosta, haastattelijana on Marko Salenius.
Jo julkaistussa ensimmäisessä osassa keskustellaan Antskogin ja Fromin perheen vaiheista 1930-luvulta tähän päivään asti, haastattelijana Marja Salenius.
Ohjelmat ovat radiofiskarsin Antskogin aluetoimituksen ohjelmistoa.
Toimittajat Hannu Karpo ja Helena Laatio. Kuva Suvi Heino
Toimittajalegenda Hannu Karpo oli viimeinen toivo monelle oikeuksiensa puolesta taistelevalle ihmiselle. Hänen toiminnallaan oli myös yhteiskunnallista vaikutusta, ja monet lakimuutokset saivat alkunsa hänen Karpolla on asiaa -ohjelmistaan. Yli 50 vuotta kestäneen uransa aikana Karpo astui monille varpaille ja teki televisio-ohjelmissaan sellaista, mikä nykyisin olisi mahdotonta.
Radiofiskarsilla oli harvinaislaatuinen tilaisuus haastatella tätä aikansa ehdotonta tähtitoimittajaa marraskuussa 2018. Toimittaja Helena Laatio
Carl-Gustaf, Kalle, Fromilla on 83 vuoden ajalta muistoja Antskogin elämästä. Kaksiosaisen haastattelun aluksi kuulemme Antskogin ja Fromin perheen vaiheista 1930-luvulta tähän päivään asti, haastattelijana Marja Salenius.
Pian julkaistavassa toisessa osassa keskustellaan Kalle Fromin elämäntyöstä Vehon toimitusjohtajana sekä jääkiekosta, haastattelijana on Marko Salenius.
Ohjelmat ovat radiofiskarsin Antskogin aluetoimituksen ohjelmistoa.
Jätepisteet olivat ennenvanhaan ruokottomassa kunnossa lomakauden jäljiltä. Moni keräyspaikka muistutti lähinnä räjähtänyttä tunkiota kesävieraiden dumpattua rojunsa maastoon. Roskaritarit lähtivät tsekkaamaan Tammisaaren saariston jätepisteitä lomakauden lopulla pahimpaan varautuen. Vastassa oli kutenkin iloinen yllätys. Sikamaisten törkykasojen sijasta kohtasimme sivistyksen sormenjäljet. Siellä missä hetekat, rotanmyrkyt ja rikkinäiset vasemman jalan kumisaappaat lojuivat aiemmin maastoon levitettyinä, seisoivat nyt keräilyastioiden selkeät rivistöt kuin linnan tornit. Pisteistä löytyi vain vähän sinne kuulumatonta tavaraa joka sekin vaikutti tuodun paikalle hyvässä uskossa. Näyttää lupaavasti siltä, että tavaran keräilyrutiinit ovat kehittyneet samalla kun yleisö on oppinut sisäsiistiksi. Harvassa ovat jo tolvanat, jotka varaston siivottuaan tunkevat 30 litraa vanhaa maalia ja moottoriöljyä paperinkeräykseen. Tässä roskaritareiden suopea ja hyväksyvä nyökkäys saariston kesäasukkaille! Heikki Jaakkola ja Jouni Stordell
ONOMAn kesänäyttely Niityn oppaat Ulrika ja Justus saivat haastateltavikseen yhden näyttelyn taiteilijoista Anna Ulffin. Näyttely käsittelee ympäristön kestävyyttä ja ihmisen ja luonnon välistä suhdetta monin näkökulmin, joista Ulffin teos Maalöytö on upea esimerkki. Näyttely on avoinna päivittäin klo 11-18 vielä elokuun loppuun Kuparipajalla.
Fiskarsin käsityöläisten, muotoilijoiden ja taiteilijoiden osuuskunta ONOMAn kesänäyttely Niityn näyttelyoppaat Justus ja Ulrika pääsivät haastattelemaan taiteilija Taru Samolaa hänen teoksistaan ja näyttelyn teemoista. Niitty käsittelee monin näkökulmin luonnon ja ympäristön kestävyyttä sekä ihmisen ja luonnon välistä suhdetta. Näyttely on esillä Kuparipajalla elokuun loppuun saakka joka päivä klo 11-18.
Fiskarsin käsityöläisten, muotoilijoiden ja taiteilijoiden osuuskunta ONOMAn kesänäyttely Niityn näyttelyoppaat Justus ja Ulrika pääsivät haastattelemaan taiteilija Tuulia Penttilää hänen teoksistaan ja näyttelyn teemoista. Niitty käsittelee monin näkökulmin luonnon ja ympäristön kestävyyttä sekä ihmisen ja luonnon välistä suhdetta. Näyttely on esillä Kuparipajalla elokuun loppuun saakka joka päivä klo 11-18.
Origin by ocean -hankkeessa pyritään parantamaan Itämeren tilaa kannattavan liiketoiminnan avulla. Merestä on tarkoitus kerätä levämassaa, jonka sisältämiä aineita käytettäisiin rahanarvoisten tuotteiden komponentteina. Levämassan myötä merestä poistuisi liikaravinteita.
Hangossa kokeillaan nyt sinilevää keräävää prototyyppilaitetta. Jos konsepti osoittautuu toimivaksi, ideaa voidaan soveltaa eri kokoisissa keräilijöissä sekä avomerellä että saariston sokkeloissa.
Hankkeen puuhamies Mikael Westerlund toivoo keräilyn tarjoavan tulevaisuudessa tulolähteen useillekin yrityksille. Jos leville saadaan taloudellinen arvo, näiden ympärille voi lopulta kehittyä laaja-alainen yritystoiminnan verkosto. Samankaltainen kehitystarina nähtiin metsätalouden piirissä noin sata vuotta sitten.
Mikael Westerlund esittelee sinilevän kerääjälaitetta. Vesi imeytyy rummun sisään painovoiman avulla levän jäädessä kiinni pintakalvoon.”sadonkorjuu” tapahtuu ainakin prototyypissä yksinkertaisesti imuroimalla. Työn touhussa Filippa Ramstedt sekä Nicholas Mavrostomos.
Metalliromun naaraaminen vesistöjen pohjasta on kesän kuuminta hottia. Harrastukseen ottivat tuntumaa myös roskaritareiden reippaat matruusit. Iskuryhmä purjehti ”punainen lokakuu” -aluksellaan Billnäsin voimalan alajuoksulla, missä pohjaa naarattiin magneetilla. Kadonnutta mustaa laatikkoa ei löytynyt, mutta mötikkä paljasti pohjan olevan paksulti vanhan rautakuonan peitossa.
Vomalaitokseen on rakennettu upouudet kalaportaat, mikä hieno satsaus saa roskaritareiden kunniatervehdyksen. Tämä ei kuitenkaan saa jäädä tähän. Seuraavan askeleen on oltava kutusorakoiden rakentaminen kaloille, kutu tulee tuskin onnistumaan rautamöhnän päällä. Laskisitko itse munasi tällaiseen törkykasaan. Häh?