Avainsana-arkisto: Jukka Hautaviita

Fiskarsin lähihistoria: Jukka Hautaviita

1980-luvulla Fiskarsin ruukki oli kovin erilainen kuin tänään. Oli useampi ruokakauppa, posti, pankki, kemikalio ja muita asukkaiden elämää helpottavia palveluja. Ruukin baarissa ja paikallisissa ravintoloissa tavattiin muita kyläläisiä, jolloin tapahtumat, politiikka ja muut asiat puitiin selviksi.

Vuosikymmenen puolivälissä työn perässä ruukkiin muuttanut Jukka Hautaviita  neuvoi Info-pisteessä matkailijoita ja edisti  paikallisten käsityöläisten ja taiteilijoiden sekä Fiskarsin tuotteiden myyntiä. Infon jälkeen Hautaviita toimi opettajana ja rehtorina Pohjassa, ja Raaseporin kaupungin ensimmäisenä suomenkielisen opetuksen päällikkönä eläkkeelle jäämiseen asti.

Haastattelussa Hautaviita kertoo muistoja menneiltä vuosikymmeniltä. Mitkä asiat olivat paremmin ennen? Mitä riskejä nykyisessä ruukissa on? Hän kommentoi myös ajoittain keskusteluketjuja, joissa eri viiteryhmien edustajat ottavat kärkevästikin kantaa erilaisiin uudistuksiin. Suvi Heino