Kaikki kirjoittajan suvi artikkelit

Andeilta Runosaareen – J. K. Ihalainen ja Katariina Vuorinen

Runoilija Katariina Vuorinen kertoo, miten hän pitkään nomadielämää eläneenä löysi lossimatkojen takaa paikan, jossa yhteys luontoon, ihmisiin ja kieleen ovat kohdillaan. Sinne hän yhdessä Inkeri Aulan kanssa perusti Runosaari-tapahtuman, jonka järjestämiseen osallistui koko yhteisö.

Katariina Vuorisen runoudessa on paljon eteläamerikkalaisuutta. Viimeisin matka Chileen talvella 2020 alkoi hyvin. Esiinnyttyään Pablo Nerudan talossa La Sebastianassa hän lähti Andien juurille telttailemaan muutamaksi viikoksi.

Samoihin aikoihin maailmalta kantautui epidemiasta kertovia uutisia. Ne tavoittivat myös Vuorisen. Argentiinan ja sen jälkeen Chilen rajat suljettiin ja parin viikon telttailu venyi kuukausiksi. Syksyn syvetessä kesävarusteissa alkoi olla paikattavaa.

Telttaillessa ei ollut sähköä, puhelin piti käydä lataamassa lähistöllä, mutta sitäkään ei kehdannut tehdä päivittäin. Se merkitsi paluuta käsin kirjoittamiseen. Toinen tapa oli sanella tekstiä puhelimeen. Kirjoitusta tuli runsaasti. Osan runoista hän esitti Runosaaren festivaaleilla heinäkuussa 2021. Haastattelija J. K. Ihalainen

Runonlausuntaa ratsailla.

Katariina Vuorinen on runoilija, joogi, tantrika ja löytöretkeilijä, joka on julkaissut neljä runokokoelmaa ja muita tekstejä. Hän on elänyt nomadina ympäri maailmaa, ja kirjoittanut ja esiintynyt viime vuosina erityisesti Latinalaisessa Amerikassa. Vuonna 2018 hän löysi maagisen saarensa Velkuanmaasta, ja tiesi heti paikan kutsuvan runofestivaalia saaristoon. Nyt tämä unelma toteutuu Runosaaressa.

 Runoilija ja kustantaja J. K. Ihalainen osallistui Runosaari -runotapahtumaan Livonsaaressa 23.-24. heinäkuuta. Festivaalin aikana hän haastatteli kolmea mukana ollutta runoilijaa, Raisa Marjamäkeä, Juha Kulmalaa sekä Katariina Vuorista.   

Fiskarsin lähihistoria: Ingmar Lindberg

1990-luvun lopussa Esko Brotherus esitti Fiskars-yhtiön silloiselle varatoimitusjohtaja ja kiinteistöjohtaja Ingmar ”Inko” Lindbergille idean asukkaiden yhteisestä saunasta. Tästä lähti monivuotinen hanke, jonka etenemisestä Kaiken se kestää – Fiskars Kyläseuran historiaa -kirja kertoo seikkaperäisesti.

Vuonna 2019 taltioidussa haastattelussa Lindberg kertaa Kieloniemen saunan alkuvaiheita omasta näkökulmastaan. Miksi hän koki hankkeen niin mielekkäänä, että lupasi yhtiön tulevan vastaan sekä tontilla että rakennushirsillä – joita tarvittiin kaksi erää?

Miten mittava saunahanke vertautuu ruukin muihin pääosin talkoilla toteutettaviin hankkeisiin? Missä sijaitsee ruukin uurnalehto? Miten yhteisölliset hankkeet saadaan toimimaan, mitä riskejä niissä on? Minkälainen on hyvä johtaja? Riittääkö siihen kova halu?

(Haastattelun alussa viitattu kirja on Esko Brotheruksen Aikakone). Suvi Heino

Voiko runoilijaksi tulla lukematta runoja? J.K. Ihalainen ja Juha Kulmala

Kesän ensimmäisiä runotapahtumia järjestettiin Naantalin saaristossa Velkuanmaalla, missä myös runoilijat J. K. Ihalainen ja Juha Kulmala tapasivat perimmäisten kysymysten äärellä.

Runosaari-runotapahtumaa tukeneen Turun Runoviikon järjestäjiin kuuluvalle Kulmalalle pandemian aiheuttamat rajoitteet ja ennakoinnit ovat käyneet tutuiksi. Mikäli pandemia kiihtyy, toteutuuko turun Runoviikko?

Juha Kulmalalta ilmestyy ensi vuoden alussa kuudes runoteos. Minkälaista on hänen kirjoittamansa runous, jossa yhteiskunnallinen näkemys, ympäristö ja politiikka ovat aina mukana – samoin hänelle tyypillinen musta tai jopa absurdi huumori?

Kulmala ja Ihalainen ovat molemmat esiintyneet laajasti myös ulkomailla. Miten esiintyjät valitaan näihin tapahtumiin? Miten tapa esittää runoutta vaihtelee maailmalla? Mitä rajoja suomalaisessa runoudessa seuraavaksi ehkä rikotaan? Vieläkö Suomessa on kaupunkikohtaisia runouden koulukuntia? Muistellaan myös Savukeidasta ja puhutaan Poesiasta.

Juha Kulmala on turkulainen runoilija, jolta on julkaistu viisi runokokoelmaa, niistä viimeisin on Ränttätänttä (Savukeidas 2017), joka oli mm. Runeberg-palkintoehdokkaana. Kriitikkojen toteamaa: ”Kulmala on hauskasti vihainen ja rennosti yhteiskunnallinen.”(Esa Mäkijärvi, Kiiltomato 8.1.2018), ”Juha Kulmala on ehkä Suomen luotettavin runoilija, mikä ei tarkoita, että hän olisi tylsä.”(Vesa Rantama, Keskisuomalainen 20.12.2017)

Runoilija ja kustantaja J. K. Ihalainen osallistui Runosaari -runotapahtumaan Livonsaaressa 23.-24. heinäkuuta. Festivaalin aikana hän haastatteli kolmea mukana ollutta runoilijaa, Raisa Marjamäkeä, Juha Kulmalaa sekä Katariina Vuorista.  

Fiskarsin lähihistoria: Reijo Ståhlberg

Fiskarsissa oli 1950-luvulla yhtiön palkkaama liikunnanohjaaja sekä kaksi urheiluseuraa. Oli selvää, että urheilukenttä oli kovassa käytössä. Yhteistyö seurojen kesken oli mutkatonta, sillä molempien päämäärä oli saada lapset ja nuoret liikkumaan.

Yksi urheilukentällä viihtyvistä lapsista oli Reijo Ståhlberg. Siellä hän kokeili monia lajeja, kunnes into kuulaan syttyi koululaiskilpailuissa 9-vuotiaana. Vuosien mittaan harrastus muuttui urheilu-uraksi, johon mahtui kansallisia ja kansainvälisiä kilpailuja, mukana oli parit olympialaisetkin.

Edelleen Ståhlbergillä on voimassa oleva kuulantyönnön Suomen ennätys, on ollut jo liki 40 vuotta. Joko ennätystuloksen rikkoutuminen on näköpiirissä? Miten siihen päästään? Minkälaista huippu-urheilijan elämä oli? Mikä rooli nykyisen Nikarin toimitiloilla oli Ståhlbergin treenaamisessa?

Kuulantyönnöstä pankinjohtajaksi ja siitä yrittäjäksi. Minkälaisia olivat nämä vuodet, joiden aikana elettiin myös 90-luvun lama? Mistä urheilun antamista opeista oli hyötyä?  

1990-luvun alussa Ståhlberg perheineen palasi kotikonnuille. Miltä Fiskars tuntuu nyt? Ja mihin se on menossa? Suvi Heino

Fiskarsin lähihistoria: Ethel Mattila

Konkakummussa sieni- ja marjametsät sekä uimavedet ovat miltei osa pihapiiriä. Täällä pitkän uran Fiskarin koulun opettajana ja rehtorina tehnyt Ethel Mattila viettää eläkepäiviään. Takana on liki 40 vuotta työtä ja elämää ruukissa. Mikä on hänen reittinsä Itä-Uudeltamaalta Fiskariin?
Muistellaan myös 1990-luvun koulumaailman trendejä? Miten opettaja syväsukeltaa?
Miltä nykypäivän ruukki tuntuu, mihin se on menossa? Suvi Heino

Syntyykö hyvästä lavarunoudesta hyvä kirja? J. K. Ihalainen ja Raisa Marjamäki

Runoilijat J. K. Ihalainen ja Raisa Marjamäki tapasivat Velkuanmaalla, missä he pysähtyivät pohtimaan kieltä, runoutta, nykyaikaa ja mennyttä.

Raisa Marjamäki on asunut pitkään Skotlannissa ja Pakistanissa. Miten kieliympäristön vaihtuvuus vaikuttaa omaan tekemiseen? Onko kielen valinta ympäristön mukaan mahdollista?

Yhtenä kokonaisuutena runoilijat käsittelevät suurten kielten kolonialismia ja äidinkieltä. Mitä merkitsee kielellinen monimuotoisuus ja äidinkieli? Ovatko tapahtumat kielellisesti ainutkertaisia ja ympäristöön liittyviä?

Ihalainen ja Marjamäki keskustelevat myös suomenkielisen runouden siirtymisestä suullisesta kirjalliseen. Miten sitä arvotetaan? Kelpaako se vai pitääkö sitä suhteuttaa muun maailman menoon? Kummalla on suurempi vaikutus nykyrunouteen, Elias Lönnrotilla vai T. S. Elliotilla?

Lavarunoudesta: Nykyajassa netissä tapahtuva asiointi on korvannut inhimillisen kohtaamisen. Onko ympäristön digitalisointi yksi syy lavaesiintymisen kasvavaan suosioon? Kestääkö lavarunous siirtymisen mediasta toiseen, syntyykö hyvästä lavarunoudesta hyvä kirja?

Raisa Marjamäki on asunut Helsingissä, Lahoressa, Piikkiössä, Orivedellä, Anstrutherissa, Edinburghissa, Jyväskylässä, Ristijävellä ja Turussa, joista jälkimmäisissä hän on viime vuosina pohtinut paljon paikallisuutta tulematta sen kummempiin lopputuloksiin. Häneltä on julkaistu perinteistä kirjapainotaitoa kunnioittavat runokokoelmat Katoamisilmoitus (Palladium kirjat, 2010), Ei kenenkään laituri (Poesia, 2014), Ihmeellistä käyttäytymistä (Poesia, 2020), Kiinalainen yksisärvinen – merkintöjä kiinalaisesta sanakirjasta (Poesiavihkot #12) ja Viimeinen talvi (Poesiavihkot #28).

Runoilija ja kustantaja J. K. Ihalainen osallistui Runosaari -runotapahtumaan Livonsaaressa 23.-24. heinäkuuta. Festivaalin aikana hän haastatteli kolmea mukana ollutta runoilijaa, Raisa Marjamäkeä, Juha Kulmalaa sekä Katariina Vuorista.   

Fiskarsin lähihistoria: Jukka Hautaviita

1980-luvulla Fiskarsin ruukki oli kovin erilainen kuin tänään. Oli useampi ruokakauppa, posti, pankki, kemikalio ja muita asukkaiden elämää helpottavia palveluja. Ruukin baarissa ja paikallisissa ravintoloissa tavattiin muita kyläläisiä, jolloin tapahtumat, politiikka ja muut asiat puitiin selviksi.

Vuosikymmenen puolivälissä työn perässä ruukkiin muuttanut Jukka Hautaviita  neuvoi Info-pisteessä matkailijoita ja edisti  paikallisten käsityöläisten ja taiteilijoiden sekä Fiskarsin tuotteiden myyntiä. Infon jälkeen Hautaviita toimi opettajana ja rehtorina Pohjassa, ja Raaseporin kaupungin ensimmäisenä suomenkielisen opetuksen päällikkönä eläkkeelle jäämiseen asti.

Haastattelussa Hautaviita kertoo muistoja menneiltä vuosikymmeniltä. Mitkä asiat olivat paremmin ennen? Mitä riskejä nykyisessä ruukissa on? Hän kommentoi myös ajoittain keskusteluketjuja, joissa eri viiteryhmien edustajat ottavat kärkevästikin kantaa erilaisiin uudistuksiin. Suvi Heino

Antskogin muisteluhetki vuodelta 2015

 Nyt muistellaan menneiden vuosikymmenien Antskogia. Tarinoinnin runko perustuu Antskogissa vapaa-aikoinaan asuvan Teppo Köntin, kokoamiin haastattelumuistiinpanoihin. Hän toimii myös tapahtuman vetäjänä.

Ohjelmassa tutustutaan jokivarren ja muiden kylän talojen historiaan ja muistellaan taloissa asuneita ihmisiä. Missä olivat leipomo, pesutupa tai suutari? Mistä saivat nimensä Säteri, Orpola, Rauhala, Pomola ja Stoltti? Entä Pirunlinna ja Paskatti tai Paratiisi?

Puhutaan myös uitosta ja lasten ja nuorten hurjista leikeistä. Välillä Anskussa tanssittiin; laiturilla, kirkkopaikalla, milloin missäkin. Mutta miksi tanssijoita joskus myös pidätettiin? Entä miten Tarzan liittyy Anskun entisiin aikoihin? Mikä oli nälkäisen maalarin huikopala?

Muistelon loppuosassa keskustellaan Verkatehtaasta. Mitä työntekijöiden etuihin kuului ennen ja jälkeen palkankorotusten vaatimisen? Kannattiko pyytää? Oliko Verkatehtaan konkurssi välttämätön?

Paljon muistoja arjesta, ihmisistä, tapahtumista ja myös ympäröivästä maailmasta, joiden avulla nykypäivä saa syvyyttä. Harvinainen taltiointi, jossa aikalaiset muistelevat omia ja vanhemmiltaan kuulemiaan asioita. Päämuistelijoina ovat Vilho Rantanen ja Veikko Lackman sekä veljekset Tauno ja Tapani Johansson. Muisteluun osallistuu myös kahvilassa ollut väki.

Reilu parituntinen muistelo on äänitetty Antskogin työväentalolla 26.7.2015. Tilaisuuden järjestänä toimi Antskogin kyläseura.

Haastattelussa Kari Melander

Kaikkien aikojen ensimmäiset suunnistuksen MM-kisat käytiin Fiskarsissa 1.–2. lokakuuta
1966. Kisoissa koululaisilla oli tärkeä rooli, olihan katsomossa myös
tasavallan presidentti Urho Kekkonen. Hänelle oli varta vasten tehty ikioma
valtaistuin, mutta mitä mahtoi UKK siitä tuumia?

Nuoriso ei noihin aikoihin riehunut eikä tehnyt pahojaan, mitä nyt Fiskarsin
Metron alueella uhmasivat hyvää tuuria tai ottivat selvää dynamiitin
käyttömahdollisuuksista.

Pitkän linjan fiskarilainen Kari Melander kertoo lapsen ja nuoren elämästä
1950–1970 -lukujen ruukissa. Mitä vapaa-aikoina tehtiin, minkälaisia
työpaikkoja oli tarjolla ja paljon muuta asiaa yli kuudenkymmenen vuoden
ajalta. Lopussa Kari muistelee Fiskarsin eri saunoja. Tästä aiheesta kerrotaan
lisää pian ilmestyvässä Kaiken se kestää – Fiskars Kyläseuran historiaa
-kirjassa. Toimittaja Suvi Heino

PS. Kumpi on oikein: Konkakumpu vai Konkkakumpu?