Aihearkisto: Haastattelut

PEURAKANTA KASVANUT TURHANKIN VAHVAKSI

Peurakannan vahva kasvu on pantu merkille myös ruukin ympäristössä. Ilmiö voi olla osittain näköharhaa; lähipellolle ilmestynyt iso lauma ei tarkoita sitä, että peuroja olisi kaikkialla valtava määrä. Kannan paisuminen turhankin suureksi on silti tosiasia myös metsästäjien sekä valtiovallan mielestä.
Kantaa pidetään aisoissa metsästyksellä, mihin riittää tekijöitä harrastuksen työläydestä huolimatta.
Lupamenettelyjen ohella metsästystä ohjaavat eettiset pelisäännöt. Kaatojen määrän on oltava suhteessa kantojen vahvuuteen ja myös saaliin kanssa on toimittava asiallisesti.
Peurakannan tilanteesta ja metsästyksen pelisäännöistä kertoo Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piirin puheenjohtaja Bo-Krister Lindholm. Heikki Jaakkola

Älä jää yksin!

Seppo Sundman tunnetaan musiikkimiehenä, mutta hän on tehnyt myös merkittävän uran mielenterveyden alalla. ”Sepi” kannustaa monia nuoria muusikkoja eteenpäin, hyödyntää kontaktejaan. Elämän varrelta on tullut monta tuttavuutta, kohtaaminen on tärkeää. Mielenterveysyhdistys Kaippari ry:n ja Mielenterveyden keskusliiton toiminnassa pitkään mukana olleena Sepillä on kokemusta siitä, mikä merkitys on ennaltaehkäisyllä mielenterveyden ongelmissa. Haastattelu tehtiin Kaipparin tuvalla Karjaalla, Bio Pallaksen talossa, Elina Kurjen katu 6. Mitä kaikkea Kaipparin tuvalla tapahtuu? Miten yhdistyy musiikki ja mielenterveys?  Toimittaja Anne Wirkkala

Pesula on kylän sydän

Mitä kuuluu Pesulaan? Samaan aikaan kun osa Fiskarsin jokilaakson linnuista muuttaa lämpöisiin maihin, Cafe Bar Pesula Fiskarsin omistaja Reetta Ranta miettii tuloaan Fiskarsiin ja sen tuomia uusia tuulia. Millaista on hypätä aviomiehen kanssa kahvilanomistajiksi media-alalta? Pesulan tarjonta on monipuolista ja myös turisteista pidetään hyvää huolta. Ollaanko ravintola-alalla sesonkien ja koronan armoilla? Kuuntele, mitkä arvot kantavat Pesulaa eteenpäin! Toimittaja Anne Wirkkala

Cafe Bar Pesula Fiskars

RAASEPORINJOEN TULVAT JA RAVINNEVALUMAT AISOIHIN

Raaseporinjoesta on valunut vuosien varrella mereen valtava määrä ravinteita. Kulkeutuminen on ollut tehokasta koska jokivareet ovat pitkälti alavaa, helposti tulvivaa peltomaata. Tilannetta yritetään parantaa Raaseporinjoki-projektissa, jonka puitteissa jokeen rakennetaan kosteikkoja, kaksitasouomaa ja pohjapatoja. Hanketta esittelee projektipäällikkö Sara Vaskio. Haastattelija Heikki Jaakkola

RUO’OLLE YRITETÄÄN KEKSIÄ HYÖTYKÄYTTÖÄ

RAIVAUKSILLA TEHDÄÄN TILAA RANTANIITYILLE

Rannoilla kasvavalle ruo-olle yritetään keksiä hyötykäyttöä John Nurmisen Säätiön Rannikkoruokohankkeessa, missä on mukana myös metsähallitus. Hankkeen ekologisena tavoitteena on raivata tilaa rantaniityille, joiden määrä on romahtanut yhteen sadasosaan 1800 -lukuun verrattuna.

Ruovikon niittäminen on usein teknisesti haastavaa ja edellyttää konekalustoa. Jotta toiminta saataisiin taloudellisesti kannattavaksi ruokomateriaalista pitäisi jalostaa rahanarvoisia tuotteita. Kiteen Mato ja Multa -yritys valmistaa Hangosta leikatusta ruo-osta kasvatusalustaa, mikä korvaisi turvetta. Ruokoalustalla voi olla paljon kysyntää koska kasvatusalustana käytetyn pintaturpeen korjuun uskotaan päättyvän energiaturpeen käytön loppuessa. Projektista kertoo Metsähallituksen Luontopalvelujen erikoissuunnittelija Roland Vösa. Toimittaja Heikki Jaakkola

Muistoja 1980-luvun Berliinistä

Taina Repo 1980-luvun alkupuolella.

Radiofiskars matkusti merta edemmäs menneisyyteen, kauas 1980-luvulle ja DDR:n pääkaupunkiin Berliiniin, missä toimittaja, kirjoittaja Taina Repo työskenteli Tiedonantajan kirjeenvaihtajana. Valaisevissa ja paikoin riemukkaissa kokemuksissa hän vie meidät jonottamaan kauppojen edustoille, ostamaan uutuuskirjoja  tiskin alta ja tutustumaan lihakauppiaan omavaltaiseen säännöstelyyn. 

Joskus tarjolla on jopa pumpernikkeliä, mutta miten sen jonottamisessa käy? Minkälaisen vastaanoton saa Marimekon Suomessa suosittu raitapaita tai mekko?

Yksi ehdoton jaetun ja myöhemmin yhdistetyn Saksan sankareita oli Nukkumatti. Taina Repo sai ainutlaatuisen kunnianosoituksen kirjoittaa Nukkumatille kaksi jaksoa Suomesta. 

Kulttuurin harrastaminen oli Itä-Saksassa edullista, silti sen tekemisestä maksettiin ruhtinaallisesti: kahden Nukkumatti-jakson palkkiolla Repo kustansi työtilana toimineen kaksion vuokrat kahden vuoden ajalta.

Haastattelun toisessa osassa Taina Repo kertaa muurin murtumisen aikoja ja sen seurauksia. Historiallisesti merkittävä tapahtuma ei ollut pelkästään vapautus, vaan toi mukanaan jopa itsemurhiin ajavaa epävarmuutta. Naisten asemasta uutisoitiin, että DDR:n naiset joutuivat kertaheitolla takaisin keskiaikaan. Mitä se tarkoittaa? Suvi Heino

Taina Repo on kirjoittanut myös Pohjois-Amerikkaan sijoittuvan historiallisen romaanin Kuparikaupunki: Suomalaisten tarina Ameriikan maassa. (Partuuna, 2021) Michiganin niemimaan kaivosalueelle 1910-luvulla sijoittuva kirja on kertomus suomalaisista maahanmuuttajista, mainareista ja heidän perheistään, elämästä, työstä ja ammattiliiton taistelusta. Kaivosalueella kesällä alkanut lakko johtaa tragediaan, lakkolaisten lapsiin jouluaattona 1913 kohdistuneeseen terroritekoon, joka tunnetaan nimellä Italian Hall Disaster tai Calumet Massacre.

KALASTUSVÄLINE VOI PÄÄTYÄ HANKALAKSI ROSKAKSI LUONTOON

Kalastusvälineet voivat päätyä erittäin haitalliseksi roskaksi vesistöihin sekä rannoille. Sotkuun menneen siiman, vanhan kalaverkon, pohjaan jääneen koukun tai rannalla lojuvan katiskan uhreiksi voivat joutua kalojen ohella monenlaiset linnut ja nisäkkäät. Hylätyt välineet voivat jatkaa eläinten satuttamista ja pyydystämistä luonnossa vuosikymmeniä.
Erityisen pitkäikäisiä loukkuja ovat muovista valmistetut siimat ja verkot. Jos materiaali on vähänkin veden pinnan alapuolella ja näin suojassa uv-säteilyltä, hajoaminen voi olla todella hidasta. Nykyiset siimat ovat samalla erittäin vahvoja. Esimerkiksi kiinni jäänyt lintu ei pääse omin avuin millään irti verkosta tai siimavyyhdistä.
Vaikka tahallinen roskaaminen on onneksi vähentynyt, välineitä karkaa edelleen omille teilleen. Kalastuksenvalvoja Seppo Siltala kehottaakin kaikkia luonnossa liikkujia keräämään rannoilla ajelehtivat hylätyt kalastusvälineet. Kansalaisten oma aktiivisuus on tarpeen koska viranomaisia on vaikea saada tämäntapaisiin ”talkoisiin” .
Ennenkaikkea jokaisen on syytä huolehtia ainakin siitä, ettei itse pahenna tilannetta. Ainakaan tahallaan. Toimittaja Heikki Jaakkola

Andeilta Runosaareen – J. K. Ihalainen ja Katariina Vuorinen

Runoilija Katariina Vuorinen kertoo, miten hän pitkään nomadielämää eläneenä löysi lossimatkojen takaa paikan, jossa yhteys luontoon, ihmisiin ja kieleen ovat kohdillaan. Sinne hän yhdessä Inkeri Aulan kanssa perusti Runosaari-tapahtuman, jonka järjestämiseen osallistui koko yhteisö.

Katariina Vuorisen runoudessa on paljon eteläamerikkalaisuutta. Viimeisin matka Chileen talvella 2020 alkoi hyvin. Esiinnyttyään Pablo Nerudan talossa La Sebastianassa hän lähti Andien juurille telttailemaan muutamaksi viikoksi.

Samoihin aikoihin maailmalta kantautui epidemiasta kertovia uutisia. Ne tavoittivat myös Vuorisen. Argentiinan ja sen jälkeen Chilen rajat suljettiin ja parin viikon telttailu venyi kuukausiksi. Syksyn syvetessä kesävarusteissa alkoi olla paikattavaa.

Telttaillessa ei ollut sähköä, puhelin piti käydä lataamassa lähistöllä, mutta sitäkään ei kehdannut tehdä päivittäin. Se merkitsi paluuta käsin kirjoittamiseen. Toinen tapa oli sanella tekstiä puhelimeen. Kirjoitusta tuli runsaasti. Osan runoista hän esitti Runosaaren festivaaleilla heinäkuussa 2021. Haastattelija J. K. Ihalainen

Runonlausuntaa ratsailla.

Katariina Vuorinen on runoilija, joogi, tantrika ja löytöretkeilijä, joka on julkaissut neljä runokokoelmaa ja muita tekstejä. Hän on elänyt nomadina ympäri maailmaa, ja kirjoittanut ja esiintynyt viime vuosina erityisesti Latinalaisessa Amerikassa. Vuonna 2018 hän löysi maagisen saarensa Velkuanmaasta, ja tiesi heti paikan kutsuvan runofestivaalia saaristoon. Nyt tämä unelma toteutuu Runosaaressa.

 Runoilija ja kustantaja J. K. Ihalainen osallistui Runosaari -runotapahtumaan Livonsaaressa 23.-24. heinäkuuta. Festivaalin aikana hän haastatteli kolmea mukana ollutta runoilijaa, Raisa Marjamäkeä, Juha Kulmalaa sekä Katariina Vuorista.   

Voiko runoilijaksi tulla lukematta runoja? J.K. Ihalainen ja Juha Kulmala

Kesän ensimmäisiä runotapahtumia järjestettiin Naantalin saaristossa Velkuanmaalla, missä myös runoilijat J. K. Ihalainen ja Juha Kulmala tapasivat perimmäisten kysymysten äärellä.

Runosaari-runotapahtumaa tukeneen Turun Runoviikon järjestäjiin kuuluvalle Kulmalalle pandemian aiheuttamat rajoitteet ja ennakoinnit ovat käyneet tutuiksi. Mikäli pandemia kiihtyy, toteutuuko turun Runoviikko?

Juha Kulmalalta ilmestyy ensi vuoden alussa kuudes runoteos. Minkälaista on hänen kirjoittamansa runous, jossa yhteiskunnallinen näkemys, ympäristö ja politiikka ovat aina mukana – samoin hänelle tyypillinen musta tai jopa absurdi huumori?

Kulmala ja Ihalainen ovat molemmat esiintyneet laajasti myös ulkomailla. Miten esiintyjät valitaan näihin tapahtumiin? Miten tapa esittää runoutta vaihtelee maailmalla? Mitä rajoja suomalaisessa runoudessa seuraavaksi ehkä rikotaan? Vieläkö Suomessa on kaupunkikohtaisia runouden koulukuntia? Muistellaan myös Savukeidasta ja puhutaan Poesiasta.

Juha Kulmala on turkulainen runoilija, jolta on julkaistu viisi runokokoelmaa, niistä viimeisin on Ränttätänttä (Savukeidas 2017), joka oli mm. Runeberg-palkintoehdokkaana. Kriitikkojen toteamaa: ”Kulmala on hauskasti vihainen ja rennosti yhteiskunnallinen.”(Esa Mäkijärvi, Kiiltomato 8.1.2018), ”Juha Kulmala on ehkä Suomen luotettavin runoilija, mikä ei tarkoita, että hän olisi tylsä.”(Vesa Rantama, Keskisuomalainen 20.12.2017)

Runoilija ja kustantaja J. K. Ihalainen osallistui Runosaari -runotapahtumaan Livonsaaressa 23.-24. heinäkuuta. Festivaalin aikana hän haastatteli kolmea mukana ollutta runoilijaa, Raisa Marjamäkeä, Juha Kulmalaa sekä Katariina Vuorista.  

Syntyykö hyvästä lavarunoudesta hyvä kirja? J. K. Ihalainen ja Raisa Marjamäki

Runoilijat J. K. Ihalainen ja Raisa Marjamäki tapasivat Velkuanmaalla, missä he pysähtyivät pohtimaan kieltä, runoutta, nykyaikaa ja mennyttä.

Raisa Marjamäki on asunut pitkään Skotlannissa ja Pakistanissa. Miten kieliympäristön vaihtuvuus vaikuttaa omaan tekemiseen? Onko kielen valinta ympäristön mukaan mahdollista?

Yhtenä kokonaisuutena runoilijat käsittelevät suurten kielten kolonialismia ja äidinkieltä. Mitä merkitsee kielellinen monimuotoisuus ja äidinkieli? Ovatko tapahtumat kielellisesti ainutkertaisia ja ympäristöön liittyviä?

Ihalainen ja Marjamäki keskustelevat myös suomenkielisen runouden siirtymisestä suullisesta kirjalliseen. Miten sitä arvotetaan? Kelpaako se vai pitääkö sitä suhteuttaa muun maailman menoon? Kummalla on suurempi vaikutus nykyrunouteen, Elias Lönnrotilla vai T. S. Elliotilla?

Lavarunoudesta: Nykyajassa netissä tapahtuva asiointi on korvannut inhimillisen kohtaamisen. Onko ympäristön digitalisointi yksi syy lavaesiintymisen kasvavaan suosioon? Kestääkö lavarunous siirtymisen mediasta toiseen, syntyykö hyvästä lavarunoudesta hyvä kirja?

Raisa Marjamäki on asunut Helsingissä, Lahoressa, Piikkiössä, Orivedellä, Anstrutherissa, Edinburghissa, Jyväskylässä, Ristijävellä ja Turussa, joista jälkimmäisissä hän on viime vuosina pohtinut paljon paikallisuutta tulematta sen kummempiin lopputuloksiin. Häneltä on julkaistu perinteistä kirjapainotaitoa kunnioittavat runokokoelmat Katoamisilmoitus (Palladium kirjat, 2010), Ei kenenkään laituri (Poesia, 2014), Ihmeellistä käyttäytymistä (Poesia, 2020), Kiinalainen yksisärvinen – merkintöjä kiinalaisesta sanakirjasta (Poesiavihkot #12) ja Viimeinen talvi (Poesiavihkot #28).

Runoilija ja kustantaja J. K. Ihalainen osallistui Runosaari -runotapahtumaan Livonsaaressa 23.-24. heinäkuuta. Festivaalin aikana hän haastatteli kolmea mukana ollutta runoilijaa, Raisa Marjamäkeä, Juha Kulmalaa sekä Katariina Vuorista.