Aihearkisto: Haastattelut

Muistoja 1980-luvun Berliinistä

Taina Repo 1980-luvun alkupuolella.

Radiofiskars matkusti merta edemmäs menneisyyteen, kauas 1980-luvulle ja DDR:n pääkaupunkiin Berliiniin, missä toimittaja, kirjoittaja Taina Repo työskenteli Tiedonantajan kirjeenvaihtajana. Valaisevissa ja paikoin riemukkaissa kokemuksissa hän vie meidät jonottamaan kauppojen edustoille, ostamaan uutuuskirjoja  tiskin alta ja tutustumaan lihakauppiaan omavaltaiseen säännöstelyyn. 

Joskus tarjolla on jopa pumpernikkeliä, mutta miten sen jonottamisessa käy? Minkälaisen vastaanoton saa Marimekon Suomessa suosittu raitapaita tai mekko?

Yksi ehdoton jaetun ja myöhemmin yhdistetyn Saksan sankareita oli Nukkumatti. Taina Repo sai ainutlaatuisen kunnianosoituksen kirjoittaa Nukkumatille kaksi jaksoa Suomesta. 

Kulttuurin harrastaminen oli Itä-Saksassa edullista, silti sen tekemisestä maksettiin ruhtinaallisesti: kahden Nukkumatti-jakson palkkiolla Repo kustansi työtilana toimineen kaksion vuokrat kahden vuoden ajalta.

Haastattelun toisessa osassa Taina Repo kertaa muurin murtumisen aikoja ja sen seurauksia. Historiallisesti merkittävä tapahtuma ei ollut pelkästään vapautus, vaan toi mukanaan jopa itsemurhiin ajavaa epävarmuutta. Naisten asemasta uutisoitiin, että DDR:n naiset joutuivat kertaheitolla takaisin keskiaikaan. Mitä se tarkoittaa? Suvi Heino

Taina Repo on kirjoittanut myös Pohjois-Amerikkaan sijoittuvan historiallisen romaanin Kuparikaupunki: Suomalaisten tarina Ameriikan maassa. (Partuuna, 2021) Michiganin niemimaan kaivosalueelle 1910-luvulla sijoittuva kirja on kertomus suomalaisista maahanmuuttajista, mainareista ja heidän perheistään, elämästä, työstä ja ammattiliiton taistelusta. Kaivosalueella kesällä alkanut lakko johtaa tragediaan, lakkolaisten lapsiin jouluaattona 1913 kohdistuneeseen terroritekoon, joka tunnetaan nimellä Italian Hall Disaster tai Calumet Massacre.

KALASTUSVÄLINE VOI PÄÄTYÄ HANKALAKSI ROSKAKSI LUONTOON

Kalastusvälineet voivat päätyä erittäin haitalliseksi roskaksi vesistöihin sekä rannoille. Sotkuun menneen siiman, vanhan kalaverkon, pohjaan jääneen koukun tai rannalla lojuvan katiskan uhreiksi voivat joutua kalojen ohella monenlaiset linnut ja nisäkkäät. Hylätyt välineet voivat jatkaa eläinten satuttamista ja pyydystämistä luonnossa vuosikymmeniä.
Erityisen pitkäikäisiä loukkuja ovat muovista valmistetut siimat ja verkot. Jos materiaali on vähänkin veden pinnan alapuolella ja näin suojassa uv-säteilyltä, hajoaminen voi olla todella hidasta. Nykyiset siimat ovat samalla erittäin vahvoja. Esimerkiksi kiinni jäänyt lintu ei pääse omin avuin millään irti verkosta tai siimavyyhdistä.
Vaikka tahallinen roskaaminen on onneksi vähentynyt, välineitä karkaa edelleen omille teilleen. Kalastuksenvalvoja Seppo Siltala kehottaakin kaikkia luonnossa liikkujia keräämään rannoilla ajelehtivat hylätyt kalastusvälineet. Kansalaisten oma aktiivisuus on tarpeen koska viranomaisia on vaikea saada tämäntapaisiin ”talkoisiin” .
Ennenkaikkea jokaisen on syytä huolehtia ainakin siitä, ettei itse pahenna tilannetta. Ainakaan tahallaan. Toimittaja Heikki Jaakkola

Andeilta Runosaareen – J. K. Ihalainen ja Katariina Vuorinen

Runoilija Katariina Vuorinen kertoo, miten hän pitkään nomadielämää eläneenä löysi lossimatkojen takaa paikan, jossa yhteys luontoon, ihmisiin ja kieleen ovat kohdillaan. Sinne hän yhdessä Inkeri Aulan kanssa perusti Runosaari-tapahtuman, jonka järjestämiseen osallistui koko yhteisö.

Katariina Vuorisen runoudessa on paljon eteläamerikkalaisuutta. Viimeisin matka Chileen talvella 2020 alkoi hyvin. Esiinnyttyään Pablo Nerudan talossa La Sebastianassa hän lähti Andien juurille telttailemaan muutamaksi viikoksi.

Samoihin aikoihin maailmalta kantautui epidemiasta kertovia uutisia. Ne tavoittivat myös Vuorisen. Argentiinan ja sen jälkeen Chilen rajat suljettiin ja parin viikon telttailu venyi kuukausiksi. Syksyn syvetessä kesävarusteissa alkoi olla paikattavaa.

Telttaillessa ei ollut sähköä, puhelin piti käydä lataamassa lähistöllä, mutta sitäkään ei kehdannut tehdä päivittäin. Se merkitsi paluuta käsin kirjoittamiseen. Toinen tapa oli sanella tekstiä puhelimeen. Kirjoitusta tuli runsaasti. Osan runoista hän esitti Runosaaren festivaaleilla heinäkuussa 2021. Haastattelija J. K. Ihalainen

Runonlausuntaa ratsailla.

Katariina Vuorinen on runoilija, joogi, tantrika ja löytöretkeilijä, joka on julkaissut neljä runokokoelmaa ja muita tekstejä. Hän on elänyt nomadina ympäri maailmaa, ja kirjoittanut ja esiintynyt viime vuosina erityisesti Latinalaisessa Amerikassa. Vuonna 2018 hän löysi maagisen saarensa Velkuanmaasta, ja tiesi heti paikan kutsuvan runofestivaalia saaristoon. Nyt tämä unelma toteutuu Runosaaressa.

 Runoilija ja kustantaja J. K. Ihalainen osallistui Runosaari -runotapahtumaan Livonsaaressa 23.-24. heinäkuuta. Festivaalin aikana hän haastatteli kolmea mukana ollutta runoilijaa, Raisa Marjamäkeä, Juha Kulmalaa sekä Katariina Vuorista.   

Voiko runoilijaksi tulla lukematta runoja? J.K. Ihalainen ja Juha Kulmala

Kesän ensimmäisiä runotapahtumia järjestettiin Naantalin saaristossa Velkuanmaalla, missä myös runoilijat J. K. Ihalainen ja Juha Kulmala tapasivat perimmäisten kysymysten äärellä.

Runosaari-runotapahtumaa tukeneen Turun Runoviikon järjestäjiin kuuluvalle Kulmalalle pandemian aiheuttamat rajoitteet ja ennakoinnit ovat käyneet tutuiksi. Mikäli pandemia kiihtyy, toteutuuko turun Runoviikko?

Juha Kulmalalta ilmestyy ensi vuoden alussa kuudes runoteos. Minkälaista on hänen kirjoittamansa runous, jossa yhteiskunnallinen näkemys, ympäristö ja politiikka ovat aina mukana – samoin hänelle tyypillinen musta tai jopa absurdi huumori?

Kulmala ja Ihalainen ovat molemmat esiintyneet laajasti myös ulkomailla. Miten esiintyjät valitaan näihin tapahtumiin? Miten tapa esittää runoutta vaihtelee maailmalla? Mitä rajoja suomalaisessa runoudessa seuraavaksi ehkä rikotaan? Vieläkö Suomessa on kaupunkikohtaisia runouden koulukuntia? Muistellaan myös Savukeidasta ja puhutaan Poesiasta.

Juha Kulmala on turkulainen runoilija, jolta on julkaistu viisi runokokoelmaa, niistä viimeisin on Ränttätänttä (Savukeidas 2017), joka oli mm. Runeberg-palkintoehdokkaana. Kriitikkojen toteamaa: ”Kulmala on hauskasti vihainen ja rennosti yhteiskunnallinen.”(Esa Mäkijärvi, Kiiltomato 8.1.2018), ”Juha Kulmala on ehkä Suomen luotettavin runoilija, mikä ei tarkoita, että hän olisi tylsä.”(Vesa Rantama, Keskisuomalainen 20.12.2017)

Runoilija ja kustantaja J. K. Ihalainen osallistui Runosaari -runotapahtumaan Livonsaaressa 23.-24. heinäkuuta. Festivaalin aikana hän haastatteli kolmea mukana ollutta runoilijaa, Raisa Marjamäkeä, Juha Kulmalaa sekä Katariina Vuorista.  

Syntyykö hyvästä lavarunoudesta hyvä kirja? J. K. Ihalainen ja Raisa Marjamäki

Runoilijat J. K. Ihalainen ja Raisa Marjamäki tapasivat Velkuanmaalla, missä he pysähtyivät pohtimaan kieltä, runoutta, nykyaikaa ja mennyttä.

Raisa Marjamäki on asunut pitkään Skotlannissa ja Pakistanissa. Miten kieliympäristön vaihtuvuus vaikuttaa omaan tekemiseen? Onko kielen valinta ympäristön mukaan mahdollista?

Yhtenä kokonaisuutena runoilijat käsittelevät suurten kielten kolonialismia ja äidinkieltä. Mitä merkitsee kielellinen monimuotoisuus ja äidinkieli? Ovatko tapahtumat kielellisesti ainutkertaisia ja ympäristöön liittyviä?

Ihalainen ja Marjamäki keskustelevat myös suomenkielisen runouden siirtymisestä suullisesta kirjalliseen. Miten sitä arvotetaan? Kelpaako se vai pitääkö sitä suhteuttaa muun maailman menoon? Kummalla on suurempi vaikutus nykyrunouteen, Elias Lönnrotilla vai T. S. Elliotilla?

Lavarunoudesta: Nykyajassa netissä tapahtuva asiointi on korvannut inhimillisen kohtaamisen. Onko ympäristön digitalisointi yksi syy lavaesiintymisen kasvavaan suosioon? Kestääkö lavarunous siirtymisen mediasta toiseen, syntyykö hyvästä lavarunoudesta hyvä kirja?

Raisa Marjamäki on asunut Helsingissä, Lahoressa, Piikkiössä, Orivedellä, Anstrutherissa, Edinburghissa, Jyväskylässä, Ristijävellä ja Turussa, joista jälkimmäisissä hän on viime vuosina pohtinut paljon paikallisuutta tulematta sen kummempiin lopputuloksiin. Häneltä on julkaistu perinteistä kirjapainotaitoa kunnioittavat runokokoelmat Katoamisilmoitus (Palladium kirjat, 2010), Ei kenenkään laituri (Poesia, 2014), Ihmeellistä käyttäytymistä (Poesia, 2020), Kiinalainen yksisärvinen – merkintöjä kiinalaisesta sanakirjasta (Poesiavihkot #12) ja Viimeinen talvi (Poesiavihkot #28).

Runoilija ja kustantaja J. K. Ihalainen osallistui Runosaari -runotapahtumaan Livonsaaressa 23.-24. heinäkuuta. Festivaalin aikana hän haastatteli kolmea mukana ollutta runoilijaa, Raisa Marjamäkeä, Juha Kulmalaa sekä Katariina Vuorista.   

Puuseppä ja Laulaja

Koti -haastattelusarja on tuokiokuvia erilaisista Fiskarsin asukkaista ja heidän suhteestaan kotiinsa ja kotipaikkaansa. Sarja on osa Teatterivalimon Tarinavalimo-projektia. Vuorossa ovat Ivan Kulvik ja Ulrika Ekström, jotka asuvat Vanhan Navetan vieressä ja seuraavat sieltä kylän elämää… Toimittajat Maija Mustonen ja Annamari Karjalainen.

SIVUKIVI ORIJÄRVEN METALLIPÄÄSTÖJEN TÄRKEIN LÄHDE

Suomessa on tunnistettu 19 vanhaa kaivospaikkaa, joista ympäristöön voi karata haitallisia aineita. Yksi kohteista on Orijärven kaivos, jonka alajuoksun viimeinen porras on Fiskarsinjoki.
Geologian tutkimuskeskuksen tutkija Anna Tornivaara kertoo keinoista, joilla ympäristöön karkaavia metallipäästöjä voitaisiin vähentää. Metallipitoista kiviaineista on useiden hehtaarien alueella sekä hiekkana että karkeampana aineksena, joka altistuu happipitoiselle sadevedelle. Mahdollisia ratkaisuja voisivat olla alueen peittäminen moreenilla, jonka päälle kertyy kasvillisuutta. Apua olisi myös kosteikoista, joihin valumavesien kuljettamat metallit pysähtyisivät.
Moreenipatjan uskotaan tarjoavan pitkäaikaisen ratkaisun ongelmaan. Kivi pysyy periaatteessa paikoillaan seuraavaan jääkauteen asti, jos alue suojataan maankäyttörajoituksilla.
GTK:n mukaan Orijärven pintavedessä kadmiumin, kuparin ja sinkin määrä on selvästi suurempi kuin tavallisessa järvivedessä. Pohjaveden haitta-ainepitoisuudet sitävastoin eivät ylittäneet talousveden laatu. GTK:n arvion mukaan kaivosalueen nykyisistä haitta-aineista ei aiheudu merkittävää terveysriskiä. Toimittaja Heikki Jaakkola.

Jos juttu herättää kysymyksiä, näitä voi lähettää osoitteeseen info@radiofiskars.fi

Parkvilla

Koti -haastattelusarja on tuokiokuvia erilaisista Fiskarsin asukkaista ja heidän suhteestaan kotiinsa ja kotipaikkaansa. Sarja on osa Teatterivalimon Tarinavalimo-projektia. Vuorossa ovat Lulu Halme ja tytär Beata Lehto, jotka omissa jaksoissaan kertovat kodin merkityksestä elämälleen.

Vuonna 1923 rakennetussa talossa on runsaasti tilaa ja soppeja, joihin sen asukkaat voivat hakeutua omiin oloihin, mutta miten Lulun ja Beatan kodissa huolehditaan yhteisistä hetkistä? Mikä on Beatan lempipaikka kotona? Kuule myös Lulun tapa hankkia huonekasveja. Toimittajat Maija Mustonen ja Annamari Karjalainen.

Sarjan aikaisemmat jaksot

Taina Pailos https://www.radiofiskars.fi/wordpress/2021/01/sarastus-suutarinmaen-huipulla/

Jorma Haapasaari https://www.radiofiskars.fi/wordpress/2021/01/taitajien-jaljiilla-taborinmaella/

Tulossa: Ivan Kulvik ja Ulrika Ekström.

Beatan Lilaa ja punasta, mustaa ja vihreetä

Koti -haastattelusarja on tuokiokuvia erilaisista Fiskarsin asukkaista ja heidän suhteestaan kotiinsa ja kotipaikkaansa. Sarja on osa Teatterivalimon Tarinavalimo-projektia. Vuorossa ovat Lulu Halme ja tytär Beata Lehto, jotka omissa jaksoissaan kertovat kodin merkityksestä elämälleen.

Vuonna 1923 rakennetussa talossa on runsaasti tilaa ja soppeja, joihin sen asukkaat voivat hakeutua omiin oloihin, mutta miten Lulun ja Beatan kodissa huolehditaan yhteisistä hetkistä? Mikä on Beatan lempipaikka kotona? Kuule myös Lulun tapa hankkia huonekasveja. Toimittajat Maija Mustonen ja Annamari Karjalainen.

Sarjan aikaisemmat jaksot

Taina Pailos https://www.radiofiskars.fi/wordpress/2021/01/sarastus-suutarinmaen-huipulla/

Jorma Haapasaari https://www.radiofiskars.fi/wordpress/2021/01/taitajien-jaljiilla-taborinmaella/

Tulossa olevat jaksot: Ivan Kulvik ja Ulrika Ekström.

KEINOINA JÄTEKIVEN PEITTÄMINEN JA KOSTEIKOT – ORIJÄRVEN KAIVOSALUEEN METALLIPITOISET VALUMAT AISOIHIN

Suomessa on tunnistettu 19 vanhaa kaivospaikkaa, joista ympäristöön voi karata haitallisia aineita. Yksi kohteista on Orijärven kaivos, jonka alajuoksun viimeinen porras on Fiskarsinjoki.
Geologian tutkimuskeskuksen tutkija Anna Tornivaara kertoo keinoista, joilla ympäristöön karkaavia metallipäästöjä voitaisiin vähentää. Metallipitoista kiviaineista on useiden hehtaarien alueella sekä hiekkana että karkeampana aineksena, joka altistuu happipitoiselle sadevedelle. Mahdollisia ratkaisuja voisivat olla alueen peittäminen moreenilla, jonka päälle kertyy kasvillisuutta. Apua olisi myös kosteikoista, joihin valumavesien kuljettamat metallit pysähtyisivät.
Moreenipatjan uskotaan tarjoavan pitkäaikaisen ratkaisun ongelmaan. Kivi pysyy periaatteessa paikoillaan seuraavaan jääkauteen asti, jos alue suojataan maankäyttörajoituksilla.
GTK:n mukaan Orijärven pintavedessä kadmiumin, kuparin ja sinkin määrä on selvästi suurempi kuin tavallisessa järvivedessä. Pohjaveden haitta-ainepitoisuudet sitävastoin eivät ylittäneet talousveden laatua. GTK:n arvion mukaan kaivosalueen nykyisistä haitta-aineista ei aiheudu merkittävää terveysriskiä. Toimittaja Heikki Jaakkola

Jos juttu herättää kysymyksiä, näitä voi lähettää osoitteeseen info@radiofiskars.fi