Avainsana-arkisto: Suvi Heino

Teatterivalimo: Maamme – nykykuvia Suomesta 2

Teatterivalimolla kesän näytelmänä Elina Snickerin kirjoittama Maamme – nykykuvia Suomesta. Näytelmä kysyy muun muassa kenen Suomi on. Toimittaja Suvi Heino.

Näyttelijänä debytoivan Tuula Kleimanin ajatuksia näytelmästä ja tulevasta kesästä.

Ensimmäinen lähetyspäivä 4.6.2016

Iiris, Sari, Heli ja Nelson Laaksonen muistelevat menneitä

Fiskarsin lähihistoria -sarjan uusimmassa jaksossa tapaamme Laaksosen perheen. Pääsemme seuraamaan äiti-Iiriksen vaiheita hänen ruukkiin muuttonsa jälkeen. Mäntymäeltä alkanut tarina kulkee eri vaiheiden kautta Degersjön rannalla olevalle saunalle, kylän sosiaaliseen keskukseen.

1970-luvulla syntyneiden Sarin ja Helin matkassa kuljemme silloisten lasten ja nuorten harrastuksissa ja elämässä. Nyt kerrotaan sekin, mitä ei kotona vanhemmille paljastettu.

Nelson tuo mukaan nykynuoren näkökulman Fiskarsin elämään. Suvi Heino

Ohjelma taltioitiin Pohjan kirjaston tiloissa 23.2.2024. 

Ägräs Distilleryn uusimmat kuulumiset

Ägräs Distilleryn entinen toimitusjohtaja ja perustajaosakas Susanna Kankare kertoo, mitä Ägräsille nyt marraskuun lopulla kuuluu. Onko konkurssiuhka ohi? Selviääkö viski markkinoille?
Haastattelun lopussa pullotustalkoisiin saapunut Pekka Palsanen kertoo, mitä muuta työnkuvaan kuuluu. Toimittaja Suvi Heino, kuva Sara Riihiaho

Osuuskunta Onoman kesänäyttely Greetings from Suomi, esittelykierros

Suomi sata juhlavuosi on myös tämänkesäisen osuuskunta Onoman kesänäyttelyn ”Greetings from Suomi” teemana. Näyttelykuraattoreina toimivat kuvataiteilijat Minna Suoniemi ja Petri Ala-Maunus kertovat näyttelyyn osallistuvista taiteilijoista ja heidän teoksistaan. Suvi Heino

Teatterivalimo: Maamme – nykykuvia Suomesta 1

Teatterivalimolla kesän näytelmänä Elina Snickerin kirjoittama Maamme – nykykuvia Suomesta. Näytelmä kysyy muun muassa kenen Suomi on. Toimittaja Suvi Heino.

Ohjaaja Johanna Torasvirta kertoo tulevasta näytelmäkaudesta.

Fiskars kyläseuran tuoreimmat kuulumiset

Fiskarsin kyläseura on monessa mukana: sauna ja tori edustavat pitkää ja perinteikästä toimintaa, syksyn uutuuksiin kuuluvat kylätila ja koirapuisto. Tulevaisuudessa tähytään muun muassa kuntosaliin ja elokuvakerhoon. Kyläseuran aktiivit, Hanna Räisänen, Susanna Kankare ja Pekka Palsanen kertovat näistä hankkeista ja myös siitä, miten asukkaat voivat olla mukana mahdollistamassa ja kehittämässä omaa asuin ympäristöään. Lisäksi muutama sana Takotilasta. Toimittaja Suvi Heino