Radiofiskars Orchestra: Seedbed

RadioFiskars Orchersta on julkaissut ensimmäisen levynsä Seedbed. Levyn taustoista kertoo muusikko-säveltäjä Olli Kari. Toimittaja Suvi Heino.

Olli Kari: ” Syksyllä 2015 Fiskarsin kesänäyttelyn teemaksi valikoitui Kasvu. Koin sen musiikillisesti erittäin inspiroivana. Samaisena syksynä lomaillessani perheeni kanssa Portugalissa, loin kasvu-asteikon, joka koostuu alati kasvavista intervalleista. Se toimii sekä sävelkorkeuden että myös rytmin parametrina. Koodasin asteikon läpi eri kielillä sanan ’kasvu’ (muun muassa cresimendo, utveckling, sviluppo, growth). Näin ne sanat sitten soivat.

Levyllä on kolme kappaletta,joissa ei asteikkoa juurikaan ole käytössä. Itse koen ne lauluiksi, nimen omaa naisen laulamiksi. Tämä näkyy kansikuvassa.

Yhdeksästä kappaleesta seitsemän päätyi Saine Ensemblen tanssiteokseen ’Inventorium’. Koreografia ja konsepti Ismo-Pekka Heikinheimo ja tanssi Annatuuli Saine.”

Tilaukset: info@radiofiskars.fi

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.