Aihearkisto: Ruukinjyviä ja akanoita

Fiskarsin kyläteatterista Miski Budsko ja Susanna Louneva

Fiskarsin kyläteatteri valmistautuu kesän ensi-iltaansa. Haastateltavina Sakset, Kivi ja Paperi –näytelmän ohjaaja Miski Budsko sekä Kyläteatteriyhdistyksen puheenjohtaja Susanna Louneva. Toimittaja Anne Wirkkala

Haastateltavana Janne Koivuniemi

Fiskarslainen valokuvaaja Janne Koivuniemi on saanut goottihenkiset tarotkorttinsa yhdysvaltojen markkinoille. Haastattelussa hän kertoo tarotien käytöstä oman elämän ymmärtämisessä. Tarkempia tietoja osoitteessa www.gothic.fi. Toimittaja Heikki Jaakkola

Haastateltavana Riitta Talonpoika

Fiskarsin torin laidalla olevassa liiterirakennuksessa toimii neljän käsityöläisen ja muotoilijan yhteismyymälä: tekstiilisuunnittelija Milvi Pesari, keraamikko Riitta Talonpoika, paperikäsityöläinen Erja Huovila sekä kultaseppämestari Elina Makkonen  paperityöläinen Erja Huovila,  joista keraamikko Riitta Talonpoika kertoo kesän odotuksista. Toimittaja Suvi Heino

 

Haastateltavana Kari Selkälä

Vuosi sitten uudeksi kiinteistöpäälliköksi tullut Kari Selkälä kertaa kulunutta vuotta sekä kertoo muun muassa ruukin keskustan muutoksista, palveluista ja matkailusta ja myös siitä miksi Degernäsin leirintäalue lakkautettiin. Toimittaja Suvi Heino

Ravintola Kitamura Fiskarsissa

Kokki Sari Slotte ja ravintolapäällikkö Sebastian Slotte avasivat vappuna Fiskarsin lukaaliin japanilaisravintola Kitamuran. He kertovat muun muassa japanilaisesta ruokakulttuurista, Kitamuran tarjonnasta sekä omistajien odotuksista ravintolan suhteen. Ennen Fiskarsissa avattua ravintolaa kokki Sari Slotte on työskennellyt muun muassa kahden ja kolmen Michelintähden ravintoloissa Japanin Kiotossa sekä Tokiossa. Toimittaja Suvi Heino

Fiskars kyläseuran kuulumisia

Hanna Räisänen ja Susku Kankare kyläseurasta kertovat tuoreita kuulumisia torista, leikkipuistosta, kylän saunakulttuurista ja vähän Bakluran tanssilavastakin. Toimittaja Suvi Heino.

Haastateltavana Timo Karjalainen Fiskarsin Voimasta

Fiskarsin Voiman yrittäjät Fredrik Ek ja Timo Karjalainen ovat intohimoisia uusiutuvan energian puolestapuhujia. Fiskarsin Voima on tammikuusta 2015 alkaen tuottanut Farmivirtaa historiallisesti arvokkaassa Valssaamonkosken voimalaitoksessa, joka sijaitsee Fiskarsin Ruukissa Raaseporissa. Vanha vesivoimalaitos ehti olla poissa käytöstä yli kaksikymmentä vuotta, mutta pitkäjänteisen kunnostustyön myötä se tuottaa jälleen uusiutuvaa sähköä.  Timo Karjalainen kertoo mitä Farmivirta on ja kenelle se on tarkoitettu? Miten Fiskarsin Voima sai alkunsa, ja mitkä ovat sen tavoitteet.  Haastattelija Suvi Heino.

HUOM! 16.5. Fiskarsin Voimassa on avoimet ovet!