Avainsana-arkisto: Keramiikka

Haastateltavana keraamikko Karin Widnäs

Karin Widnäs. Kuvat KWUMin arkisto.

Keramiikkataiteilija Karin Widnäs juhlii tänä vuonna kahta merkittävää merkkipaalua: 80 vuoden ikää ja 50 vuotta taiteilijana. Samalla juhlistetaan poikkeuksellista elämäntyötä, jonka jäljet näkyvät suomalaisessa keramiikassa, Fiskarsin ruukkiyhteisössä ja monien ihmisten elämässä.

Yli 30 vuotta sitten Karin muutti Fiskarsiin ympäristöön, joka tarjosi uusia mahdollisuuksia luovuudelle. Luonto, vanha ruukkimiljöö ja taiteilijayhteisö ovat toimineet ehtymättömänä inspiraation lähteenä. Hän kertoo edelleen tuntevansa alueen erityisen energian – voiman, joka näkyy niin rehevässä kasvillisuudessa kuin ihmisten tavassa tehdä työtä ja luoda uutta.

Karin Widnäsin elämäntyötä ovat leimanneet uteliaisuus, rohkeus ja jatkuva halu oppia. Oman kodin, studion ja museon rakentaminen Fiskarsiin oli unelma, jonka toteuttaminen vaati vuosien työn ja vahvan uskon omaan visioon. – Yleensä kerron nuorillekin, että jos on joku unelma, niin kannattaa tehdä kaikkensa sen eteen ja uskoa siihen unelmaan.  

Taiteellinen perintö kulkee vahvasti suvussa. Karinin äiti, Olga Widnäs, oli arvostettu posliininmaalari, jonka työ vaikutti ratkaisevasti tyttären uravalintaan. Nyt sama luovuuden ketju jatkuu seuraavissa sukupolvissa. Juhlanäyttelyssä ovat mukana myös lapset, miniä ja lapsenlapset, joiden teokset kertovat yhteisestä tekemisestä, oppimisesta ja ilosta.

Karin Widnäs tunnetaan paitsi taitavana keramiikkataiteilijana myös ihmisenä, joka välittää ympäristöstään. Hän kantaa huolta Itämeren tulevaisuudesta, käsityötaitojen säilymisestä ja laadukkaan opetuksen merkityksestä. Yhteistyö John Nurminen -säätiön kanssa on kestänyt jo vuosia. Widnäs muistuttaa käsillä tekemisen voimasta aikana, jolloin suuri osa elämästä tapahtuu näyttöjen äärellä. Haastattelun lopussa hän kertoo huolensa keramiikkaopetuksen nykytilasta tämän päivän Suomessa.

Haastattelijana toimittaja Anna Paljakka.

Artikkelin luomisessa on käytetty tekoälyä apuna litteroinnissa ja tekstin jäsentämisessä.

Keramiikkataiteilija Catharina Kajander

Kuvat Jyrki Ihalainen

Taideteollisen oppilaitoksen keramiikkaosastolla 17-vuotiaana aloittanut keramiikkataiteilija Catharina Kajander viettää 60-vuotistaiteilijajuhlaansa. Fiskarsin KWUM-museossa on kokonainen kerros omistettu Kajanderin ”Unelmia punasavesta” -näyttelylle.

Puheenvuorossaan Kajander kertaa tapahtumia uransa varrelta. Miltä keramiikan maailma tämänhetkisessä Suomessa näyttää alansa mestarin silmin?

KWUM-museon talvinäyttely on avoinna 30.03.2025 asti torstaista sunnuntaihin kello 12.–17. Baklurantie 12, 10470 Fiskars

kw@karinwidnas.fi www.kwum.fi

PlayPlay

Keraamikko Nanna Bayer on myös saunaguru

Keraamikko Nanna Bayer pakkasi  13 vuotta sitten omaisuutensa ja ponkaisi Fiskarin ruukista maapallon toiselle puolelle. Kuluneina vuosina hän on Tasmaniassa ja Australiassa saavuttanut aseman taiteilijana, jota seurataan ja jonka teoksia tilataan niin koteihin, julkisiin tiloihin kuin maailman kiinnostavimmaksi taidemuseoksi (New York Times) tituleeratun Museum of Old and New Art eli MONAn kokoelmiin.

Mutta nyt kuultava ohjelma vain sivuaa näitä juttuja, sillä Nanna Bayer on myös suomalaisen kulttuurin lähettiläs, jonka viimeisin tavoite on juurruttaa sauna uudenlaiseen maaperään. Tätä työtä varten hän opiskeli muun muassa perinnesaunahoitajaksi. Suomessa, totta kai.

Mitä Nanna Bayer saunoista ja saunomisesta opettaa? Mitä hän itse on tämän prosessin aikana oppinut? Kuulemme myös hänen muista tavoistaan tehdä suomalaisuutta tunnetuksi. Entä mistä vihta rakentuu, kun ei ole koivuja?

Ohjelman lopussa verrataan keraamikkona olemista Suomessa ja Tasmaniassa. – Suvi Heino

Kuvat ystävän kanssa suunnitellusta ja rakennetusta Elsewhere-kärrysaunasta – Nanna Bayer.