Perinteiseen työväenkulttuuriin kuuluu sivistysihanne, halu vaalia omaa kulttuuria ja ajatus kollektiivien voimasta. Onko tätä työväenkulttuuria enää olemassa – vai onko sitä ikinä ollutkaan? Mitä on 2020-luvun työväenkulttuuri ja onko työväenkirjallisuus yhä osa tätä? Näistä teemoista keskustelevat kirjailijat Ville-Juhani Sutinen ja Jani Saxell, jotka ovat pohtineet tuoreissa esseissään nykytyöväenkulttuuria ja -kirjallisuutta. Keskustelun alussa museotutkija Helene Kaarnametsä esittelee Työväenmuseo Werstaan tuoreen hankkeen ”Suomalaisen työväenperinnön kartoitushanke 2026–2027”.
Ville-Juhani Sutinen ja Jani Saxell, kuva Anni Peura.
Ohjelma taltioitiin Tampereella 5.9.2026, jolloin suuri joukko yhteiskunnallisesta kirjallisuudesta kiinnostunutta väkeä kokoontui Työväenmuseo Werstaan uumeniin viettämään Työväenkirjallisuuden päivää. Tapahtuman tämän vuoden teemana oli ”YKSIN/YHDESSÄ”.
Romaani ihmisestä, joka melkein tuhottiin, kaupungista, joka on tuhottu moneen kertaan, planeetasta, jota tuhotaan juuri nyt.
Vimmainen vaatimus muistaa, rakkaus poltetun ja puretun Turun ihmeelliseen historiaan sekä ytimiin yltävä kipu punoutuvat häikäiseväksi kuvaelmaksi väkivallasta, jonka kehät laajenevat aina planeetan ääriin asti.
Miksi me luemme pitkiä ja vaikeita kirjoja? Onko se pelkkää kulttuurista snobbailua, vai antavatko kirjat jotain, mitä lyhyemmät ja helpommat teokset eivät voi tarjota? Näitä kysymyksiä kirjailija Ville-Juhani Sutinen alkoi pohtia huomatessaan pandemian aikana lukevansa tuhatsivuisia kirjoja.
Vaivan arvoista tarkastelee kolmeatoista mutkikkaana pidettyä teosta Fjodor DostojevskinKaramazovin veljeksistäDorothy Richardsonin 2000-sivuiseen romaanisarjaan Pilgrimage ja Irmari Rantamalan HarhamastaRebecca Westin mammuttimaiseen matkakirjaan.
Eeva Turunen: Sivistynyt ja miellyttävä ihminen (kaunokirjallisuuden Finlandia, yleisön suosikki 2022)
Kuva Laura Malmivaara
Turusen romaani luovii empatian ja turhautumisen välillä eri sukupolvien tilinteon hetkellä. Turunen rakentaa pistämättömän osuvilla havainnoilla kokonaisuuden, jossa huumori yhdistyy arkipäiväisyyteen ja melankoliseenkin pohjavireeseen. Romaanin säemäinen ja dialoginen ilmaisumuoto ohjaa lukijan huomion kielen nyansseihin, joiden sävyt ja tunnelmat Turunen hallitsee nautinnollisella tavalla.
