Aihearkisto: Tämän minä luin

Lasten ja nuorten tekemiä kirjaesittelyjä.

Jon: Ajan lyhyt historia

Jonin kirjavalinta vie lukijan alkuräjähdyksestä mustiin aukkoihin! Fyysikko Stephen Hawkingin pääteos myi ilmestyttyään muutamassa vuodessa jo yli 9 miljoonaa kappaletta, kirja on käännetty yli 40 kielelle. Tässä teoksessaan hän kertoo seikkaperäisesti, miten nykyinen maailmankuvamme on kehittynyt aiempien käsitysten pohjalta yhä täydellisemmäksi ja samalla pääsemme tutustumaan huippututkijan ajatuksenkulkuihin. Hawking johdattelee lukijan syvän avaruuden kaukaisiin galakseihin ja mustiin aukkoihin. Samalla tutustumme myös äärimmäisen pienten kvarkkien makuihin ja väreihin, antimateriaan, hiukkasten spineihin ja erityyppisten aikojen erilaisiin suuntiin ja kuin huomaamatta olemme tempautuneet tähän kiehtovaan maailmaan.

Stephen Hawking, Ajan lyhyt historia, 276 s. WSOY, 2012

Erin: Noitakirja

Erin valitsi luettavakseen Kirjanoidan tarinan päättävän Noitakirjan, siinä Aura löytää itsestään väkevän noidan.

Selma on siepannut Pyryn mukaansa Helbystä Helsinkiin. Auran on seurattava heitä, mutta kaikki helpot tiet on katkaistu. On kuljettava Nuuksion epävakaan erämaan halki. Käy ilmi, että matkalla Helsinkiin oma mielikuvitus on pahin vihollinen…

Mutkikkaalla matkalla on monta vaaraa, mutta vähitellen, loitsu kerrallaan Auran voima kasvaa, mutta voiko taika koskaan peitota kaikkia eri puolilta nousevia uhkia?

Anne Leinonen: Noitakirja, 226 s. WSOY, 2018

Annika: Uljas maa – Hajonnut lauma

Annika luki Uljasmaa-sarjan avausromaanin Hajonnut lauma. Se kertoo leijonanpentu Pelottomasta, jonka joukko paviaaneja on ottanut huomaansa sen jälkeen, kun Pelottoman isä syöstiin laumansa johdosta ja surmattiin. Kun leijonapennulle sitten selviää, että sen äiti ja sisar ovat edelleen elossa ja se joutuu pakon edessä jättämään paviaaniyhdyskunnan, Peloton päättää Afrikan tasankojen vaaroja uhmaten pyrkiä liittymään taas leijonien laumaan, jota johtaa nyt kovaotteinen Jätti.
Kolmen etevän nuoren villieläimen – leijonan, norsun ja paviaanin – näkökulmasta kerrottu Uljasmaa tempaa mukaansa kaikki Soturikissojen ja jännityksen ystävät.
Erin Hunterin aiemmin kirjoittama Soturikissat-sarja on noussut suureen maailmanlaajuiseen suosioon. Salanimi Erin Hunterin taakse kätkeytyy seitsemän britti- ja yhden amerikkalaiskirjailijan tiimi.

Erin Hunter: Uljas maa – Hajonnut lauma, 320 s. WSOY, 2020

Amalia: Isosisko kaikki muuttuu

Näppylät, ekat rintsikat, ihastusta ilmassa… Murrosiän kynnyksellä kysymyksiä riittää, ja isosiskon apua tarvitaan! Suosikkitubettaja Elina ryhtyy kaikkien isosiskoksi ja selvittää kasvamiseen liittyviä mysteereitä Tiedenaisten turvallisessa seurassa.
Elina on lahtelainen tubettaja ja tuttu suositulta Elina Sofia -kanavalta. Tiedenaisiin kuuluvat Jenni Puoliväli, Anni Saukkola, Heidi Kinnunen, Jasmiina Pöntinen, Anniina Halonen, Sanni Sadetuuli Härmä, Minni Nevalainen ja Jemiina Kemppainen.

Amalia luki kirjan Elina, Tiedenaiset: Isosisko kaikki muuttuu, 128 s. Tammi, 2021

Siiri: Uljas maa – Veren ja luun voima

Siirin valintana on kulttimaineeseen nousseiden Soturikissojen tekijältä kirjan, jossa Uljasmaan hauras tasapaino on vaakalaudalla. Pahuus nostaa rumaa päätään ja tasankojen eläimiä johtaa murhaaja. Löytävätkö Taivas-norsu, Oka-paviaani ja Peloton-leijona yhdessä keinon, jolla hirveä johtaja selätetään?

Erin Hunter: Uljas maa – Veren ja luun voima, 309 s. WSOY, 2021

Jimi: ZoneVD kiehtovan tiedon jäljillä

Jimin kirjavalinnassa pohditaan suuria kysymyksiä. Miltä avaruus haisee? Voiko ihmisestä tulla kuolematon? Kiehtovien kysymysten joukossa pohditaan myös, onko tarunhohtoinen Atlantis totta vai tarua? Voiko mammutin kloonata takaisin eläväksi? Ja monia muita maailman ja maailmankaikkeuden mysteereitä, joihin tubettaja ZoneVD eli Joona Leppälä pyrkii etsimään vastauksia.

Joona Leppälä: ZoneVD kiehtovan tiedon jäljillä, 156 s. Tammi, 2021

Ada: Nolo elämäni – Olisinpa suosittu

Ei ole helppoa olla Nikki Maxwell! 8. luokan alkaessa Nikki muuttaa isän työn perässä uuteen kouluun ja joutuu aloittamaan kaiken alusta. Tilannetta eivät helpota ärsyttävä pikkusisko ja vanhemmat, jotka eivät millään tunnu tajuvan, mitä 14-vuotias tarvitsee selvitäkseen arjesta uudessa ympäristössä. Nikki päättää osallistua koulun taidekilpailuun, mutta kaikki ei etene suunnitelmien mukaan. 

Adan kirjana on: Rachel Renée Russell: Nolo elämäni: Olisinpa suosittu, 283 s. WSOY, 2020

Kati: Neropatin päiväkirja, Tähtiainesta

Katin kirjavalintana on huippusuositun Neropatin päiväkirjasarjan 16. teos, Tähtiainesta.

On melko tunnettua, että Greg Heffley ja urheilu sopivat huonosti yhteen.
Erään koulun katastrofaalisen liikuntapäivän jälkeen Greg päättää, että hänen urheilu-uransa oli nyt tässä. Äiti kuitenkin maanittelee häntä antamaan liikunnalle vielä yhden mahdollisuuden, ja niin hän suostuu vastahakoisesti kokeilemaan koripalloa.
Yllättäen hän saakin paikan yhdestä kotikaupunkinsa joukkueesta. Pelikauden alettua näyttää vahvasti siltä, että Greg jengeineen voi tuskin voittaa ottelun ottelua. Mutta pelikentällä kaikki on mahdollista.
Miten pelikausi sujuu, ja mikä on Gregin rooli siinä?

Jeff Kinney: Neropatin päiväkirja – Tähtiainesta (osa 16). WSOY, 2021.

Anton: Miklu – Kaikkien aikojen kirja

Anton valitsi kirjakseen supersuositun tubettajan, Miklun (Mike Bäck) Kaikkien aikojen kirjan. Se on jatkoa menestyskirjalle Paras kirja ikinä.

Kuinka Mike päätyi lukemaan yli sata kirjaa ja mitä niistä jäi käteen? Tässä kirjassa Mike kirjoittaa runoja, piirtää lisää ja kertoo tarinan elämänsä dramaattisimmasta ajasta. Mukana sanoja, pisteitä ja pilkkuja vähän missä sattuu.

Miklu Kaikkien aikojen kirja. Otava, 2019

Eeli: Merirosvot suurennuslasin alla

Eeli valitsi kirjan Merirosvot suurennuslasin alla.

Kirjassa seikkailevat historian kymmenen pahamaineisinta merirosvoa kuten Mustaparta, Kapteeni Kidd ja Anne Bonny. Heidän tarinoidensa lisäksi lukija tutustuu laivojen varusteisiin ja aarteenetsintään sekä saa tuntuman merirosvojen käyttäytymissääntöihin.
Kannesta irrotettavan suurennuslasin avulla kirjan sivuilta voi löytää yli kaksisataa merillä tarvittua esinettä tai asiaa.

Kirjan lukenut Eeli suosittelee kirjaa pojille ja tytöille, jotka pitävät merirosvoista.

David Long: Merirosvot suurennuslasin alla. Otava, 2020.