Avainsana-arkisto: Maija Mustonen

100 rauhankynttilää TuliValo -tapahtuma, musiikkiteos 1918

Päivi Alajuntti sekä työryhmä Olli Kari, Maija Mustonen ja Pia Nieminen ovat suunnitelleet ja toteuttaneet yhteisöllisen 100 rauhankynttilää -teoksen, joka raottaa pimeyden ja hiljaisuuden verhoa valon ja toivon näkökulmasta. Teokseen on osallistunut yhteensä noin sata 3–6 luokkalaista lasta opettajineen Fiskarsin lähialueilta.

Teoksen nimi viittaa vuonna 1918 käytyyn sisällissotaan, jonka paikallisena näyttämönä oli Tammisaaren punavankileiri. Lasten kirjoittamat toiveet rauhasta, sen säilymisestä tai palauttamisesta sotaa käyville alueille sekä 100 kynttilää ovat esillä Fiskarsissa Kuparipajan Mustan Salin näyttelyssä, joka on avoinna ke-su klo 12–21. Toiveet muistuttavat päivittäisten rauhantekojen tärkeydestä.

Lauantaina 1.12.2018 klo 17 järjestetään kynttiläesitys Mustassa Salissa. Lasten kirjoittamat toiveet saavat tärkeän sijan esitystä varten sävelletyssä musiikissa. 100 rauhankynttilääkutsuu meitä kaikkia avaamaan sydämemme rakkaudelle, valolle ja rauhalle.

Satapäinen yleisö osallistui rauhan kulkueeseen fiskarilaisten koululaisten Malla Lintervon & Olga Yli-Tepsanjohdattelemina, ja Oliver Alatalo luotsasi esitystä äänitarkkailijan roolissa. Toisen osan aikana yleisö kirjoitti omat rauhan toiveensa. Olli Karin säveltämä musiikkiteos 1918 kaikui vahvana ja vaikuttavana Mustassa Salissa.

Ohjelma julkaistiin 16.11.2018

Vesistö-työryhmä haastattelussa elämää Fiskarsin vesien äärellä.

Osana Fiskarsin Niitty-näyttelyä taiteilijat Annika Lintervo, Maija Mustonen, Taru Samola ja Inka Yli-Tepsa vievät ryhmän osallistujia tunnin mittaiselle vesijuoksuvaellukselle Degersjölle kylän keskustan läheisyyteen elokuun alun lämpimissä vesissä. 

Vesijuoksuvaellus tapahtuu 9.8.2020 klo 14 alkaen. Tapahtumaan tulee varata kolme tuntia. Vaellukselle voi ilmoittautua 1.8. mennessä sähköpostilla: opas@onoma.fi. Osallistumismaksu on 12€. Ilmoittautuneille annetaan ohjeet tapaamispaikasta ja muista käytännöistä sähköpostitse. Vaelluksen aikana pidetään huolta korona-ajan turvallisuudesta. Mukaan tulee varata uima-asu, pyyhe ja peseytymistarvikkeet. Osallistujat saavat käyttöönsä vesijuoksuvyöt. Kielinä suomi, englanti ja auttava ruotsi.

Teoksen yhteydessä on julkaistu podcast yhteistyössä Radio Fiskarsin kanssa. Radio-ohjelmassa Vesistö-työryhmä haastattelee kyläläisiä elämästä fiskarsilaisten vesien äärellä. Haastateltavina ovat Nina, Susanna Louneva, Joel ja Urho, Seppo Siltala sekä Pia Nieminen.

Editointi Annika Lintervo ja Inka Yli-Tepsa. Kiitokset editoinnin avustuksesta Hermanni Yli-Tepsalle.

Lisätitetoa Niitty-näyttelystä https://onoma.fi/niitty/