Avainsana-arkisto: Delitukku

Haastateltavana Jan Westman

Delitukun omistaja Jan Westman kertoo omasta polustaan yrittäjänä, West Charkin ja Delitukun synnystä sekä Pohjan kylän kehityksestä. Hän visioi myös tulevaisuuden tapahtumia ja ideoita sekä korostaa yhteistyön merkitystä kylälle ja koko seutukunnalle. Jan Westman on myös Pohjan vuoden kyläläinen 2014. Haastattelijana Anne Wirkkala

Esittelyssä Delitukku, Laundry sekä Torikahvila

radiofiskars kävi tutustumassa  Pia Niemisen, Katarina Reuterin ja Suvi Heinon kanssa Pohjan uudistettuihin liiketiloihin. Tutustumiskohteina olivat Pohjan kyläkeskukseen avattu Delitukku, Fiskarsin Pesutupa eli Laundry sekä Torikahvila.

Delitukku

Laundry

Torikahvila