Arkistot kuukauden mukaan: lokakuu 2020

Muistoja: Olli Saarinen

Olli Saarinen aloitti 13-vuotiaana työt Fiskarsin Konepajalla. Siihen mennessä hänelle oli kertynyt jo työkokemusta muualtakin, muun muassa Antskogin Verkatehtaalta. Viimeiset kuusikymmentä vuotta hän on asunut Fiskarsin ruukissa aivan viime päiviin asti.

Ennen tätä kaikkea Olli Saarisen perhe muutti vuonna 1944 Antskogiin, missä isä-Saarista odotti myymälänhoitajan paikka. Muuttomatka sai yllättävän käänteen, kun tien päällä jo ollut perhe kuuli kaupan olevan ilmiliekeissä. Perille tultiin kuitenkin.

Monissa eri luottamustehtävissä toimineena Saarisella on ollut aitiopaikka nähdä ja tarkastella Fiskarsin ruukin vaiheita sen kukoistuksessa ja köyhempien vuosien aikana. Minkälaista oli toimia pääluottamusmiehenä Konepajan lakkauttaessa toimintansa? Mitä kunnanvaltuustossa toimiminen merkitsi vapaa-ajalle?

Olli Saarinen uudessa kodissaan.

TAIMEN TEKEE PALUUTA FISKARSINJOKEEN

TAIMEN TEKEE PALUUTA FISKARSINJOKEEN

River Keepers Oy kunnostaa Fiskarsinjokea taimenille sopivaksi
lisääntymisympäristöksi. Le Tho Thuy Khuong kertoo, että tavoitteena on kalastusta kestävä vahva meritaimenkanta. Poikasten istutusta on tehty jo seitsemän vuotta, nyt mereltä nouseville kaloille rakennetaan myös kutusorakoita. Pohdinnassa on samalla kalaportaitten rakentaminen kahteen ensimmäiseen putoukseen. Näiden toteutuessa kutemaan nouseville kaloille avautuisi pääsy myös Rislajokeen.
Vanhassa teollisuusympäristössä kunnostuksessa on kuitenkin edettävä
varovasti. Joen pohjaa ei haluta myllätä niin, että tänne kerrostuneet haitalliset aineet vapautuvat ympäristöön. Toimittaja Heikki Jaakkola