Aihearkisto: Haastattelut

Karisfornia Ink – Elämä kuviksi

Lasten syntymät, puoliso, elämän esikuva tai muut itselle tärkeät tapahtumat ovat asioita, joita näkyy ikuistettuina kuvina ja värssyinä ihmisten ihoilla. Yhdelle riittää yksi kuva, mutta moni palaa kerta toisensa jälkeen uusien aiheiden ja ideoiden kanssa lisäämään tuoreita lukuja omaan tarinaansa. Omaksi ja muiden iloksi.

Sara Rönnberg. Kuva Sole Garghentino-Nygård

Karjaalainen Sara Rönnberg on alallaan tunnettu tatuointitaiteilija, jonka studiossa asiakkaiden toiveet hahmottuvat luonnoksiksi ja lopulta kehon koristeeksi. Karisfornia Ink sijaitsee Karjaan keskustassa, entisen rautatieaseman lipunmyyntitoimiston tiloissa. Keskeinen sijainti on iso etu, sillä niin pääkaupunkiseudulta kuin Turun puoleltakin matkanteko ja studiolle tulo on vaivatonta.  

Miten tatuointialalle voi Suomessa kouluttautua? Minkälainen on Saran taival ensimmäisistä luonnoskuvista menestyneeksi tatuointitaiteilijaksi. Entä minkälaiset kuva-aiheet ovat tällä hetkellä suosituimpia? Mikä mustetaiteessa on haasteellisinta?

Kaksi kertaa vuodessa Sara avaa ajanvarauskalenterin, jolloin seuraavan puolen vuoden aikataulut lyödään lukkoon. Pian on taas se aika… Suvi Heino

Yhteystiedot: Karisfornia Ink, Alingsåsgatan 31, 10300 Karis

sara.ronnberg@hotmail.com

Niittyjen merkitys luonnon monimuotoisuuden ylläpitämiselle 3/3

III Miten niitty perustetaan tai perinnebiotooppi ennallistetaan, siemenpankit ja siementen
keruu, niityn hoito, nurmikosta niityksi?

Niittyjen merkitys luonnon monimuotoisuuden ylläpitämiselle
Niitty mielletään värikkääksi kukkamereksi, joka houkuttelee pölyttäjiä. Viime vuosina
niittyjen perustamista on markkinoitu luonnon monimuotoisuuden edistäjänä sekä
helppohoitoisena ja edullisena ratkaisuna nurmikon sijaan.
Luonnon monimuotoisuuden kannalta oleellisia ovat luonnonniityt ja pitkään käytössä
olleet laidunmaat eli perinnebiotoopit. Niityillä on pitkään ollut merkittävä rooli ravinnon
kiertokulussa. Tuhansia vuosia sitten niityiltämme saivat ravintonsa mammutit ja villipeurat
ja myöhemmin ihminen käyttämällä hyväksi niittyjen ravintoa eläinten pidossa. Tämän
päivän niityillä kasvaa edelleen mammuttien aikaisia lajeja.
Ohjelmasarjassa Catena ry:n puheenjohtaja Kaisa Ruohoranta haastattelee
luonnonsuojelun asiantuntija Esko Vuorista Uudenmaan Ely-keskuksesta.

Sarjan muissa osissa käsittelyssä ovat:

I Mikä on niitty ja perinnebiotooppi, perinnebiotooppien historiaa ja merkitystä
maataloudelle mammuteista tähän päivään?

II Miksi niitty on erityisen monimuotoinen ja miten se näkyy kasvi- ja eliölajistossa?

Tämän ohjelmasarja on kulttuuriyhdistys Catena ry:n ja radiofiskarsin Billnäsin
paikallistoimituksen yhteistuotantoa. Ohjelmasarja on nauhoitettu 7.3.2023 Karjaalla.
Käsikirjoitus Kaisa Ruohoranta ja Esko Vuorinen.

Niittyjen merkitys luonnon monimuotoisuuden ylläpitämiselle 2/3

Niittyjen merkitys luonnon monimuotoisuuden ylläpitämiselle 1/3

Sarjan seuraavissa osissa käsittelyssä ovat:

II Miksi niitty on erityisen monimuotoinen ja miten se näkyy kasvi- ja eliölajistossa?
III Miten niitty perustetaan tai perinnebiotooppi ennallistetaan, siemenpankit ja siementen
keruu, niityn hoito, nurmikosta niityksi?

Tämän ohjelmasarja on kulttuuriyhdistys Catena ry:n ja radiofiskarsin Billnäsin
paikallistoimituksen yhteistuotantoa. Ohjelmasarja on nauhoitettu 7.3.2023 Karjaalla.
Käsikirjoitus Kaisa Ruohoranta ja Esko Vuorinen.

BIISI –23 finaalin voittaja: ARVOTUS

KELMU ry (Karjaan elävän musiikin yhdistys) järjesti sunnuntaina Uncanilla 26.3.2023 BIISI –23 -musiikkikilpailun finaalin. Yhdeksän finalistin joukosta voittoon ylsi Arvotus (Malla Lintervo, Olga Yli-Tepsa ja Neeli Mikkonen) kappaleellaan Tuhkaksi.

Radiofiskars kävi MLL:n bändikerhossa Fiskarsissa kysymässä voittajien ja voittokappaleen taustoista. Niistä kertovat Malla ja Olga. Suvi Heino

KULUTTAJANSUOJALAKIA PÄIVITETTIIN – SUULLISET SOPIMUKSET VAHVISTETTAVA ENTISTÄ TIUKEMMIN

KULUTTAJANSUOJALAKIA PÄIVITETTIIN  – SUULLISET SOPIMUKSET VAHVISTETTAVA ENTISTÄ TIUKEMMIN

Monilla on kokemusta puhelimessa solmituista sopimuksista, joiden sisällöstä on jäänyt asiakkaalle väärä käsitys. Myyjä ei ehkä ole kertonut sopimuksesta aivan kaikkea tai pahimmassa tapauksessa antanut harhaanjohtavia lupauksia. Kuluttajansuojalain päivityksen myötä sopimus ei ole pätevä ellei asiakas ole vahvistanut tätä esimerkiksi sähköpostilla. Käytännön toivotaan vähentävän harhaanjohtavaa puhelinmyyntiä, toisaalta tämä korostaa asiakkaan velvollisuutta perehtyä sopimuksen sisältöön ennen tämän hyväksymistä. Heikki Jaakkolan haastateltavana kuluttaja-asiantuntija Juha Beurling-Pomoell.

Juha Beurling-Pomoell

Kuparipajan Sanna Nikula ja Mikko Olanterä

Liki vuosi on kulunut siitä, kun Sanna Nikula ja Mikko Olanterä ottivat kokonaan uusitun ravintola Kuparipajan haltuunsa. Remontin viivästymisen takia Kuparipaja avasi ovensa matkailusesongin jo alettua, joten pehmeää laskua uuteen yrittäjyyteen ei ollut. Molempien pitkän ravintola-alan kokemuksen ansiosta kaikki sujui erinomaisesti.

Miten Sanna ja Mikko päätyivät Fiskarsiin ja Kuparipajaan? Mitä odotuksia heillä oli tuolloin, ja miltä kulunut vuosi tuntuu näin jälkikäteen? Miten Kuparipajassa valmistaudutaan tulevaan matkailukauteen? Haastattelun lopussa kuullaan yrittäjien Veitsitehdasta koskevista suunnitelmista. Suvi Heino

Näkymä Kuparipajan uuteen keittiöön, etualalla Mikko Olanterä. Kuva Fiskars Village.

Ravintola Kuparipaja tarjoilee maukasta lounasta ja á la carte ruokaa kauden parhaista raaka-aineista. Kuparipajassa tiivistyy Fiskarsin Ruukin henki: perinteiset käsityötaidot yhdistettynä moderniin ajatteluun ja designiin. Loistavan ruuan lisäksi ravintolassa saatavilla paikallisten juomatuottajien tuotteita.  Ravintolassa on jopa 200 asiakaspaikkaa.

Alakerrassa viihtyisä Kulma (55 paikkaa) sekä 24-paikkainen Paja toimivat yhdessä tai erikseen juhlia varten ja yläkerrassa 100 paikkaisen Hiomo-salin ja 45 paikkaisen Masuuni-kabinetin voi niin ikään varata yhdessä tai erikseen. Ravintola on kokonaisuudessaan esteetön.

kuparipaja@kuparipaja.fi
019 237045

Kuparivasarantie 5
10470 Fiskars

.

Puutarhurin kevät

Puutarhuri, viherrakentaja Anne Väinämö kertoo näkemyksistään puutarhanhoidosta, ja antaa vinkkejä valmistautumisesta kevään kasvukauteen. Jutussa erityisenä näkökulmana on sopivamman puutarhan suunnittelu ja hoito niin Fiskarsin alueen kuin muillekin puutarhureille. Toimittajana Ulla Korhonen.

Kuva Anne Väinämön kuva-arkisto.

Ruukin ankkapartion kesä ja muita LUMOn kuulumisia

Viime kesänä ruukin tunnetuimpiin hahmoihin kivunneet ankat ovat siirtyneet talvilepoon. Ankkapartio oli yksi LUMO (Luonnon monimuotoisuus) -hankkeen kokeiluista, joilla pyritään vähentämään vieraslajeja. Ankkojen kohteena oli erityisesti Fiskarsin museonmäen maastot ja niiden riesaksi levinneet espanjansiruetanat.

Hyvin rajallisissa oloissa elämänsä aloittaneet ankat sopeutuivat nopeasti uuteen ympäristöönsä, ja kesän mittaan lukuisat matkailijat ja ruukin asukkaat tekivät niiden kanssa tuttavuutta. Muutamassa viikossa ne olivat jo niin rohkeita, että lähtivät karkuteille ympäri kylää. Yksi ankoista katosi, mutta jäljelle jääneet ahkeroivat. Miten kesä ankkojen ja LUMOn muiden hankkeiden kanssa sujui? Miten onnistui muiden vieraslajien torjunta? Etenikö nurmikkojen muuntaminen niityiksi?

Museonmäen jälkeen ankat siirtyivät uuteen paikkaan. Kuvassa ne partioivat Peltorivin pihamailla.
Kuva Anna Kamara.

Mistä oikeasti tietää, onko ankka syönyt etanoita? Palaako partio takaisin ruukkiin ensi keväänä?

LUMO-hankkeen vetäjää, Anna Kamaraa haastattelee Suvi Heino.

Vahvista ääni toisen maailman: Tapio Luoma ja Maaret Kallio

Arkkipiispa Tapio Luoma ja psykoterapeutti Maaret Kallio keskustelivat Turun Kirjamessuilla toivosta ja jaksamisesta kriisien keskellä: 

Mistä löytyy toivo, kun helppoja ratkaisuja ei ole? Kannattaako ihmisen etsiä onnellisuutta? Saako olla onnellinen, vaikka maailmassa on paljon kärsimystä? Miksi toivoa, että kaikki on hyvin? Eikö epävarmuudella ole elämässä sijaa? Mitä on turvallinen murehtiminen, ja mitä on toivo? Arjen merkitys elämän vastoinkäymisissä.

Ohjelmataltiointi Turun Kirjamessuilta 1.10.2022