Arkistot kuukauden mukaan: elokuu 2018

Ohjelmassa nyt

klo 08.00 Taikuri ja keksijä Tatu Tyni kertoo kehittämästään innovatiivisesta animaatiotekniikasta sekä illuusioista ja narsismista. Maailman ensimmäisen animaationäytelmän, Dracula – Pahan synty ja tuho, ensi-iltaa vietetään Savoy-teatterissa 12.9.2018. Suvi Heino

klo 08.27 Afrikassa useita vuosia mediatoimijoiden kouluttajana ollut Peik Johansson kertoo työstään eri maissa. Lisäksi keskustellaan sananvapaudesta kehittyvissä maissa, toimittajan työn turvallisuudesta ja työn asettamista haasteista. Suvi Heino

klo 09.01 Karjaan Kulttuuriopiston luovan kirjoituskurssin Antologiasta oman tekstinäytteensä lukee Anne Virkkala

 klo 09.19 Juha-Heikki Tihisen kuraattorikierros Tammisaaren Pro Artibuksen Alaston-näyttelyssä. Näyttely on avoinna syyskuun alkuun asti.

klo 10.11 Karjaan Kulttuuriopiston luovan kirjoituskurssin Antologiasta oman tarinansa lukee nyt Maija Ruoslahti

klo 10.31 Fiskarsin kesänäyttelyn oppaat Henni Heino ja Pia Österman haastattelevat italialaista keramiikkataiteilija Fausto Salvia, jonka taiteen inspiraationa ovat usein yhteiskunnalliset ja ympäristöön liittyvät aiheet.

klo 11.00, 14.00, 17.00 ja 20.00 ohjelma alkaa alusta

Musiikkissa: Prospero’s Book – Michael Nyman // Pirunpihka – ASA // Ah Ja Voi Ja Kauhistu – Joose Keskitalo // Amsterdam – Jacques Brel // Just The Way You Are – Diana Krall // Shoulder – Radio Fiskars Orchestra // Armollinen – Ville Leinonen // Stay – Eva Dahlgren // Cycloop – Hidria Spacefolk // Tivolin valot – Telluksen tulevaisuus // Syksy – Rafael Mahmoud

Kaikki ohjelmat on kuultavissa myös arkistossa www.radiofiskars.fi

Haastateltavana Tatu Tyni

Dracula – Pahan synty ja tuho on tarina narsistisesta persoonallisuushäiriöstä, joka periytyy suvussa isältä pojalle. Näytelmän tekninen toteutus perustuu edistyneeseen Digital Illusion Equipment -teknologiaan ja lukuisiin videotykkeihin. Pääosassa nähdään ammattitaikuri Tatu Tyni, ja video- ja äänirooleissa Malla Malmivaara ja Vesa Vierikko.

Maailman ensimmäisen animaationäytelmän ensi-iltaa vietetään Savoy-teatterissa 12.-14.9.2018.

Juha-Heikki Tihisen kuraattorikierros Alaston-näyttelyssä

Tammisaaren Pro Artibuksessa esillä oleva ryhmänäyttely ALASTON esittelee alastomuuden ja taiteen erilaisia kohtaamisia. Kuraattori Juha-Heikki Tihinen kertoo näyttelyn teemasta, teoksista ja taiteilijoista.