Aihearkisto: Ohjelmatiedot

Ohjelmassa nyt

suora linkki kuunteluun http://www.radiofiskars.fi/radio/radio.php

klo 08.00 Uudessa Arkistoetsivät-sarjassa kurkistetaan Pohjan paikallishistoriallisen arkiston uumeniin. Arkistonhoitaja Robert Louhimies, Fiskarsin museon työntekijät ja vapaaehtoiset vastaavat kuulijoiden kysymyksiin Fiskarsin ja Pohjan alueen historiasta ja ajankohtaisista museoon liittyvistä aiheista.

Lähetä kysymyksesi tai ideasi suomeksi tai ruotsiksi osoitteeseen arkivet@fiskarsmuseum.fi Ensimmäisessä jaksossa Pelastetaan Pässi -hankkeen kuulumisia ja muistoja Pikku-Pässistä. Pässiprojektin vetäjä Kenneth Silver ja kourallinen 50-luvun nuoria, jotka kertovat muistojaan Pässistä.

klo 08.32 radiofiskars-musiikkispesiaalissa Veikko Aallonhuipun johdolla keskustellaan ja kuunnellaan uutta Radiofiskars Orchestran kolmatta julkaisua. Mukana lisäksi Olli Kari, Jouni Kari sekä Pekko Sams.

klo 09.13 Billnäsiläinen Kaisa Lipponen ja Länsi-Uudenmaan vesi- ja ympäristö yhdistyksen Juha-Pekka Vähä keskustelevat Mustionjoen lohikannan palauttamisesta ja  sen myötä uhanalaisen jokihelmisimpukan eli raakun elvyttämisestä joessa.

klo 09.52 Ventelän Aseman Fantasioiden toisessa osassa Laura Sovio ja Joanna Broman jutustelevat Gabriel Fauresta ja soittavat lopuksi Fauren Dolly-sarjan pianolla nelikätisesti.

klo 10.27 Pöllöradion kolmannessa osassa puhutaan sarvipöllöstä ja vähän suopöllöstäkin. Huhuilijoiden kevättalven kuulumiset vaihtavat tutut pöllöharrastajat: Annika Männikkö, Tomi Palander ja Anne Wirkkala. Voit lähettää kysymyksiä ja tarinoita pöllöistä osoitteeseen: anne.wirkkala@radiofiskars.fi. Sarja jatkuu. Neljäs osa kertoo viirupöllöstä.

klo 10.00-23.00 luuppi käynnistyy alusta kolmen tunnin välein

Musiikissa: Tapani Kansa: Rautatierapsodia // Train: Drive By // The Do: At Last // Radiofiskars Orchestra// Nino Rota: Le Notte Bianchi // Bob Dylan: Just Like A Woman // Bruce Springsteen: The River //Veljekset Chydenius: Euroopan syrjäkylät //John McGregor: Joki // Jätkäjätkät: Kommareita // Gabriel Fauren Dolly-sarja // Pekka Kainulainen: Hauenperkuulaulu // Bob Marley: Three Little Birds // Björk: Joga // Cumulus: Länsituuli // Pelle Miljoona: Juokse Villi Lapsi // Black Sabbath: Black Sabbath

radiofiskarsin luuppilähetyksissä tauko, ohjelmien teko jatkuu

Otteita tulevasta:

Arkistoetsivät – Arkivdetektiverna: Uudessa sarjassa Fiskarsin museon arkistonhoitaja Robert Louhimies vastaa kuulijoiden kysymyksiin Fiskarsin ja Pohjan alueen historiasta. Lähetä kysymyksesi ohjelman ensimmäiseen jaksoon suomeksi tai ruotsiksi osoitteeseen arkivet@fiskarsmuseum.fi 7.1.2019 mennessä.

MarttaRadio: Fiskarin marttojen joulukuussa käynnistämä ohjelmasarja jatkuu. Sarjaa varten voit ehdottaa aiheita, joita martat tai martit voivat selvittää. Ehdotuksia voi kertoa martoille tai lähettää osoitteeseen info@radiofiskars.fi

Billnäsin aluetoimituksen aloitusjaksossa Mustionjoki. Aihetta käsittelevät Kaisa Lipponen ja Juha-Pekka Vähä.

Tauon aikana voi juttuarkistossa kuunnella aiempia ohjelmia osoitteessa http://www.radiofiskars.fi/.

radiofiskarsissa nyt

suora linkki kuunteluun http://www.radiofiskars.fi/radio/radio.php

klo 06.00 Mitä lapset ajattelevat rauhasta? Päivi Alajuntti ja työryhmä Olli Kari, Maija Mustonen ja Pia Nieminen toteuttivat yhteisöllisen 100 rauhankynttilää-teoksen. Teokseen osallistui sata 3-6 -luokkalaista lasta opettajineen Fiskarsin lähialueilta. Ensimmäiseen rauhantoiveita esittävään osaan musiikin on säveltänyt Olli Kari. Fiskarin koulu 5-6 lk ja Pojo kyrkoby skola 5.-6. åk.

klo 06.13 Marttaradion ensimmäisessä osassa Fiskarin martta Milvi Pesari kertoo hänelle jo perinteeksi muodostuneiden valkosipulisilakoiden valmistamisesta.
Sarjaa jatketaan ensi vuonna, ehdotuksia asioista joita martat tai martit voivat selvittää voi lähettää osoitteeseen info@radiofiskars.fi

klo 06.29 Lasten rauhantoiveita. Kirkonkylän koulu 3. lk.

klo 06.33 Radiofiskars tapasi toimittaja Hannu Karpon joka varmasti on monille tuttu ravisuttavista ohjelmistaan. Ja Karpolla on edelleenkin paljon asiaa toimittaja Helena Laatio.

klo 08.04 Lasten rauhantoiveita. Kirkonkylän koulu 4.-5. lk.

klo 08.14 Pöllöradio sarjassa aiheena tällä kerralla lehtopöllö. toimittajat Annika Männikkö, Tomi Palander ja Anne Wirkkala.

klo 08.36 Lasten rauhantoiveita. Kirkonkylän koulu 6. lk.klo 08.50 Seurakuntapastori Katri Grönroos kertoo, mitä usko ja Jumala hänelle merkitsevät. Toimittaja Suvi Heino

klo 09.27 Lasten rauhantoiveita. Klinkbackan koulu 3.-4. ja 5.-6. lk.

klo 09.34 Pohjan paikallisarkiston luennolla dosentti Kristiina Kalleinen luennoi mineralogi Nils Nordenskiöldin ja ruukinpatruuna John Julinin välisestä kirjeenvaihdosta 1800-luvun
ensimmäisellä puoliskolla.

klo 10.11 Suomen luonnonsuojeluliiton liittovaltuuston kokousviikonlopun yhteydessä Fiskarsissa järjestettiin kaikille avoin ilmasto-aiheinen illanvietto. Seuraavaksi Riku Cajander kertoo ilmastonmuutoksen uusimmista merkeistä Grönlannissa.

klo 10.46 Fiskarsissa ilmasto-aiheisessa illanvietossa  kuultiin alustuksia ilmastokriisin ratkaisuiksi. Seuraavaksi Suomen ilmastopaneelin jäsen prof. Lassi Linnanen.

klo 11.14 Väitöskirjatutkija DI Olli Borgin alustus ilmastokriisin ratkaisuksi.

klo 12.00 ja 18.00 ohjelma käynnistyy alusta.

Musiikissa: Vesa-Matti Loiri – Nocturne // Atoms For Peace – Stuck Together Pieces // Raita Karpo – Varpunen jouluaamuna // Tapio Rautavaara – Päivänsäde ja Menninkäinen // Eva Dahlgren – Ängeln i Rummet // Pekka Streng – Perhonen (demo) // Yona – Lintu // Joose Keskitalo – Näky keittiössä // Bob Dylan – Knockin’ on Heaven’s Door // Malang Cissokho – Peace // Puppa J – Rauhantekijä // Simon & Garfunkel – Bridge Over Troubled Water // Jukka Gustavson & Hoedown – Love Peace Field Reel // Heidi Paju – Karhuja // Jätkäjätkät – Pikkulintu // Neil Young – Helpless // Feija Åkerlund ja Joonaksen ystävät – Pikkulintu valjasti hevosen // Olli Kari – Winterly Blues

Kiitos kuluneesta vuodesta!

Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta!

 

Radiofiskarsissa juuri nyt

suora linkki kuunteluun http://www.radiofiskars.fi/radio/radio.php

klo 08.00 Huhuu! Pöllöradio alkaa! Ensimmäisessä osassa tutustutaan huuhkajaan. Toimittajat Tomi Palander, Annika Männikkö ja Anne Wirkkala.

klo 08.29 Fiskarin martoista Marja Salenius ja Milvi Pesari kertovat mitä eroa on mielikuvien ja todellisuuden martalla? Ja mikä innostaa kymmenet martat ja martit mukaan? Suvi Heino

klo 09.00 Kysy museolta -sarjassa Johanna Ekman kertoo 1800-luvulla vaikuttaneesta ruukin patruuna Bengt Ludvig Björkmanista. Toimittaja Ella Hansen-Haug.

klo 09.16 Ventelän aseman fantasia on radiofiskarsin uusi musiikkisarja. Ensimmäisessä osassa asemalla asuva Laura Sovio kertoo fantasiasta ja fuugasta, ja soittaa lopuksi livetaltiointina J.S. Bachin Fantasian ja Fuugan A-molli BWV 904.

klo 09.35 Antskogin kyläseuran ja Fiskarin Marttojen vieraana ollut kirjailija Paula Havaste kertoo omasta kirjailijan työstään ja tuotannostaan. Jokaisen kirjoittajan kannattaa ehdottomasti kuunnella tämä!

klo 10.15 Kysy museolta sarjassa Johanna Ekman selvittää Fiskarsin ruukin tunnukseksi tuleen kellotornin historiaa. Ella Hansen–Haug

klo 10.38 Voimistelu- ja urheiluseura Antskogin Yritys on toiminut jo vuodesta 1945 ja ollut tärkeä tekijä pienessä ruukkikylässä. Seuran värikkäitä vaiheita läpi vuosikymmenten tähän päivään asti muistelevat Ulla Korhosen johdolla Tauno ja Tapani Johansson, Ismo Sjöblom ja Ari Nuolivirta.

klo 12.00, 16.00, 20.00 luuppi käynnistyy alusta

 Musiikissa Louis Armstrong: What a Wonderful World // ASA: Sadonkorjuu // Janis Joplin: Piece of My Heart // Laura Sovio: J.S. Bach Fantasia ja Fuuga A-molli BWV 904 // Jaakko Laitinen & Väärä Raha: Nuotiolla Mieron // Hanoi Rocks: Love’s an Injection // Toni Edelmann: Merelle

radiofiskarsissa nyt

suora linkki kuunteluun http://www.radiofiskars.fi/radio/radio.php

 klo 08.00 Mitä tapahtuu tulevana syyspäivän tasauksena? Jo toista kertaa järjestettävän Equinox Ambiencen taustoista, ohjelmasta ja uusista tuulista kertovat Annika Männikkö ja Tomi Palander. Toimittaja Anne Wirkkala

klo 08.22 Rovaniemeläistynyt Maarit Toivola pakkasi miehensä kanssa laukut ja palasi Billnäsiin. Miten paluu on sujunut ja miten lääkäripariskunta viettää eläkepäiviään? Toimittaja Suvi Heino

klo 08.42 Vuonna 2013 toimittaja Ella Hansen-Haug ja museon silloinen opas, Johanna Ekman käynnistivät Kysy museolta –sarjan, jossa he vastasivat kuulijoiden Fiskarsin historiaa käsitteleviin kysymyksiin. Nyt kuultavissa jaksoissa selvitetään Parkenin taustoja sekä kerrotaan, mitä museon arkistosta voi löytää.

klo 08.57 Laulujensa lomassa uusi fiskarslainen Elli Terho kertoo musiikistaan, taiteestaan sekä siitä, miten uuteen yhteisöön pääsee sisälle. Suvi Heino

klo 09.36 Nuoren Voiman Liiton runotapahtuman taltiointi vuodelta 2014: Kari Aronpuro.

klo 09.52Norjalaiskeraamikko Thorbjørn Kvasbøn etsii taiteessa voimakkaita yhtymäkohtia materiaalin, tekniikan ja muodon välillä luoden merkityksiä joihin hän voi samaistua. Mitä Kvasbøn elämään nyt kuuluu? Toimittajat Henni Heino ja Pia Österman

klo 10.25 Keraamikko Susan O´Byrne on erikoistunut tarinallisten eläinhahmojen luomiseen. About Clay-näyttelyssä esillä olleet eläinpäät edustavat hänen äidin puoleista sukupuutaan. Henni Heino ja Pia Österman.

klo 11.00, 14.00, 17.00 ja 20.00 luuppi käynnistyy alusta.

Musiikissa: Cajaste – Quiet Field // Vasilis Kazoulis – An Isoun Aggelos // Haris Alexiou – Teli // Faarao Pirttikangas – Räpylä Niiranen // Elli Terho – Tulilintu, Peili särkyy, Avasit oven // Jethro Tull – A New Day Yesterday // Beatles – Getting Better // Atlético Kumpula – Varanginvuono // Svjata Vatra – Ardyalynka// Olli Kari – Echos Of The Clay

Radiofiskars järjestää syyskuun 29.päivä Lukaalilla RadioPäivän, jossa kaikki pääsevät tutustumaan radion tekemiseen ja kokeilemaan ääntään. Yhteisöllistä Radiofiskarsia voivat kaikki tulla tekemään ilman aiempaa kokemusta.

Ohjelmassa nyt

klo 08.00 Taikuri ja keksijä Tatu Tyni kertoo kehittämästään innovatiivisesta animaatiotekniikasta sekä illuusioista ja narsismista. Maailman ensimmäisen animaationäytelmän, Dracula – Pahan synty ja tuho, ensi-iltaa vietetään Savoy-teatterissa 12.9.2018. Suvi Heino

klo 08.27 Afrikassa useita vuosia mediatoimijoiden kouluttajana ollut Peik Johansson kertoo työstään eri maissa. Lisäksi keskustellaan sananvapaudesta kehittyvissä maissa, toimittajan työn turvallisuudesta ja työn asettamista haasteista. Suvi Heino

klo 09.01 Karjaan Kulttuuriopiston luovan kirjoituskurssin Antologiasta oman tekstinäytteensä lukee Anne Virkkala

 klo 09.19 Juha-Heikki Tihisen kuraattorikierros Tammisaaren Pro Artibuksen Alaston-näyttelyssä. Näyttely on avoinna syyskuun alkuun asti.

klo 10.11 Karjaan Kulttuuriopiston luovan kirjoituskurssin Antologiasta oman tarinansa lukee nyt Maija Ruoslahti

klo 10.31 Fiskarsin kesänäyttelyn oppaat Henni Heino ja Pia Österman haastattelevat italialaista keramiikkataiteilija Fausto Salvia, jonka taiteen inspiraationa ovat usein yhteiskunnalliset ja ympäristöön liittyvät aiheet.

klo 11.00, 14.00, 17.00 ja 20.00 ohjelma alkaa alusta

Musiikkissa: Prospero’s Book – Michael Nyman // Pirunpihka – ASA // Ah Ja Voi Ja Kauhistu – Joose Keskitalo // Amsterdam – Jacques Brel // Just The Way You Are – Diana Krall // Shoulder – Radio Fiskars Orchestra // Armollinen – Ville Leinonen // Stay – Eva Dahlgren // Cycloop – Hidria Spacefolk // Tivolin valot – Telluksen tulevaisuus // Syksy – Rafael Mahmoud

Kaikki ohjelmat on kuultavissa myös arkistossa www.radiofiskars.fi

Ohjelmassa nyt:

suora linkki kuunteluun http://www.radiofiskars.fi/radio/radio.php

 Tämänkertaisessa ohjelmakokonaisuudessa iso rooli on kesätoimittaja Rudolf Sananjalka Heiskasella. Hän on myös valinnut musiikin tähän luuppiin.

klo 08.00 Fiskarsin kesänäyttelyn oppaat Henni Heino ja Pia Österman haastattelevat näyttelyyn osallistuneita taiteilijoita ja kysyvät muun muassa miten taiteilijat itse luonnehtivat näyttelyssä olevia teoksiaan. Ensimmäisenä taiteilija Kim Simonssonin ajatuksia.

klo 08.22 Mitä saamaansa palkintoa keraamikko Riitta Talonpoika eniten arvostaa? Muun muassa tähän saadaan vastaus Henni Heinon ja Pia Östermanin haastattelussa.

klo 08.58 Fiskarsiin jo 1990-luvulla asettunut keramiikkataiteilija Karin Widnäs kertoo työskentelystään, taiteestaan sekä tekeillä olevasta studiokeramiikan museostaan.

klo 09.26 Karjalohjalainen Sigve Alsvik on kiinnostunut sanojen etymologiasta ja siitä, miten eri kieliryhmissä törmää liki samanlaisiin ja samaa tarkoittaviin sanoihin. Asiaan tarttuu myös taiteilija Pekka Kainulainen, joka pohdiskelee elämää ja taidetta laajemminkin.

klo 09.54 Lavarunouden Suomenmestaruuden Fiskarsin osakilpailu Poetry Slam kokosi runoilijoita esiintymään Kulma-baariin. Kolmivaiheisen kilpailun päätteeksi voitti eniten tuomaristolta pisteitä saanut esiintyjä. Tämä onnellinen osallistuu syksyllä valtakunnalliseen Poetry Slamiin, jonka voittaja puolestaan lähtee vieläkin kauemmas. Tapahtuman juontaa Annatuuli Saine.

klo 11.05 Meille jokaiselle oma asuinpaikka ja –kylä näyttäytyy erilaisena. Minkälaisena Fiskars näyttäytyy Lulu Halmeen kirjassa Fiskars People? Keitä hänen kylässään asuu? Toimittaja Suvi Heino

klo 11.22 Lentävät paidat –nimisenä alkanut potkupalloharrastus Fiskarsissa jatkuu. Kesäottelussa joukkue kohtasi kotikentällä Mustion joukkueen. Jännittävän ottelun selostaa Rudolf Sananjalka välillä Jorkka Haapasaaren kanssa. Ottelun aikana tehdyissä haastatteluissa pelaajatkin pääsevät ääneen, ja ainakin Silja Jääskeläinen on heidän joukossaan.

klo 13.00 sekä klo 18.00 ohjelma alkaa alusta

Musiikkivalinnat Rudolf Sananjalka: Ace Of Aces: The Fearless Flyers, Back To The World:  Curtis Mayfield,  Break Up Together:  Theo Katzman,  Thursday 8.2.2018:  Absolute Banditos, Rudolf Heiskanen,  Countdown: King Gizzard & The Lizard Wizard, Mild High Club,  Everytime :  boy pablo, I Want You Back:  The Jackson 5,  Meters Jam:   The Meters, Mr. Finish Line:  Vulfpeck, Christine Hucal, On Melancholy Hill:  Gorillaz,  Paper Mache Dream Balloon: King Gizzard & The Lizard Wizard, The Ghetto: Donny Hathaway,  Would Give Up Everything:  Lee Moses,
Yes Sir No Sir:  The Kinks

Lisäksi Fiskarsin residenssitaiteilijoiden musiikkia Stop Speaking: Passepartout Duo

Ohjelmassa nyt

suora linkki kuunteluun http://www.radiofiskars.fi/radio/radio.php

 klo 08.00 Antskogin uuden aluetoimituksen ensimmäisessä haastattelussa on Fiskars-yhtiön eläkkeellä oleva riistanhoitaja Matti Vuorinen. Miten työ, luonto ja ympäristö on muuttunut vuosien saatossa? Haastattelija Marja Salenius

klo 08.58 Helsinkiläinen Rainer Rosmo’ Surakka tuli muutama vuosi sitten Fiskarsiin melomalla. Mitä melontamatka Helsinki – Fiskars edellyttää ja mitä se antaa? Mikä miehen vie melomaan ja miten matkalla pitää varustautua? Haastattelijana Santeri Kaatra

klo 09.29 Karjaan kulttuuriopiston luovan kirjoittamisen Antologiasta oman tarinansa lukee Hilkka Peltola.

klo 09.42 About clay –taidekeramiikkanäyttely tuo Fiskarsin kesään eurooppalaista huipputaidekeramiikkaa. Karin Widnäsin haastattelussa Jacques Kaufmann kertoo omasta työstään sekä Kuparipajan edustalle rakentamastaan veistoksesta.

klo 10.04 Sonetit on 1500-luvulla eläneen Louise Labén ja Helena Kallion teos, joka esittelee renessanssin ja kevään sonetteja 1500- ja 2000-luvuilta: trubaduurirunoutta, ritariromantiikkaa, jumalaisia rakastajia ja panteistisia häälauluja. Kahden eri ajan runoilijat laulavat aistillisesta rakkaudesta ja ajallisten hetkien kallisarvoisuudesta.

Haastattelussa kirjailija, näyttelijä Helena Kallio kertoo Louise Labésta, suomentamisesta, omasta kirjoittamisestaan sekä siitä, minkälainen oli prosessi materiaalin muuntumisesta kirjaksi. Kirjan lisäksi saatavilla on kaksi Olli Karin säveltämää ja Radiofiskars Orchestran esittämää sonettia, niihin voi tutustua osoitteessa ollikari.bandcamp.com               Toimittaja Suvi Heino

klo 10.42 Laulaja-lauluntekijä Heidi Paju on kirjoittanut uusia runoja Saanko luvan -kirjan julkaisemisen jälkeen. Miten kirjoittamista voi pitää yllä, miten aiheet valikoituvat? Johdannon jälkeen kymmenen uutta runoa.

klo 10.59 Karjaan kulttuuriopiston luovan kirjoittamisen Antologiasta oman tarinansa lukee Hannu Talvio.

klo 11.12 Voiko köyhyyttä vähentää ja miten? Kielletty köyhyys radiosarjan kolmannessa ja viimeisessä osassa pohditaan ratkaisuja köyhyyden vähentämiseksi. Kokemusasiantuntijoina Jouni Kylmälä ja Martin-Éric Racine. Sarjaa toimittavat Anne Wirkkala ja köyhyystutkija Eeva-Maria Grekula.

klo 12.00, 16.00 ja 20.00 ohjelma alkaa alusta

LISÄKSI ARKISTOSSA About Clay -näyttelyn kuraattori Erna Aaltonen kertoo tämänkesäisen eurooppalaista keramiikkataidetta esittelevän näyttelyn teoksista ja taiteilijoista.

Suora linkki: http://www.radiofiskars.fi/2018/05/about-clay-nayttelyn-kuraattorikierros/

Musiikissa Pekka Helin & The Soul for Sale Band: In and Out of Love Blues – Sami Kukka: Kun kesä on – J.K. Ihalainen & Sándor Vály: Kirkko – Kate Bush: Army Dreamers – PMMP: Rusketusraidat – Suvi Isotalo: Sitten tuli sade – Olli Kari, Radiofiskars Orchestra: Jos rakastin – Amigo: On räystäskourussa pesä – Cajaste: My mind – CoreBaroque: Häät – Siiri Nordin: Hyväntuoksuinen – Bruce Springsteen: River – Mr SAx: Ain’t No Sunshine (When She’s Gone)

Ohjelmassa nyt

suora linkki kuunteluun http://www.radiofiskars.fi/radio/radio.php

klo 08.00 Bollstassa sijaitseva Backersin leipomo-kahvila on muutamassa vuodessa muodostunut ympäröivien alueiden ja kylien asukkaiden kohtaamispaikaksi. Backersin tuotteet ovat laajalti tunnettuja, joitain leipomuksia viedään myös Ruotsiin. Mitä Backersissa tapahtuu tänä keväänä? Leipomon ja kahvilan kuulumisista kertoo Backersin omistaja Diana Lindholm. Toimittajana Chia Näsman. Ohjelma on ruotsinkielinen.

klo 08.25 Karjaan kulttuuriopiston luovan kirjoituksen kurssin Antologiasta oman tarinansa lukee Tom Östling.

klo 08.35 Ruokapuoti Lumo tulee terveellisten, ravinteikkaiden ja puhtaiden tuotteiden kanssa Raumalta Fiskarsiin, avajaisia vietetään toukokuussa. Haastateltavana Lumon Investoi itseesi –valmentaja Tero Suhonen. Toimittaja Suvi Heino

klo 08.59 Karjaan kirjakekkereillä valokuvaaja-runoilija Pipa Nikula kertoo kirjastaan Tuulesta temmatut. Tätä, kuten radiofiskarsin muitakin kirjoja voi tilata osoitteesta info@radiofisakrs.fi Haastattelijana Helena Kallio

klo 09.29 Häpeääkö köyhä omaa köyhyyttään? Kielletty köyhyys –sarjan toinen osa pohtii köyhyyteen liittyviä tunteita. Kokemusasiantuntijoina ovat Ami, Anne ja Reijo. Sarjaa toimittavat Anne Wirkkala ja köyhyystutkija Eeva-Maria Grekula. Voit lähettää meille kysymyksiä ja palautetta osoitteeseen: anne.wirkkala@radiofiskars.fi

klo 10.00-00.00 luuppi käynnistyy alusta parillisina tasatunteina

Musiikissa: Jaakko Laitinen & Väärä Raha – Äiti kulta, Eva Dahlgren – Ängeln i Rummet, Toni Edelmann – Merelle, Pekka Streng – Perhonen (demo), Jätkäjätkät – Flygareita, Vesa-Matti Loiri – Laulajan laulu

 

HUOM!

Vielä on aikaa ilmoittautua kesäkuun 9:ntenä järjestettävään Poetry Slam –lavarunoiltaan. Ilmoittautumiset: saine@saineensemble.fi sekä  info@radiofiskars.fi.

Radiofiskarsin julkaisusarjassa on ilmestynyt neljäs teos: Sonetit – Louise Labe et Helena Kallio. Tilaukset info@radiofiskars.fi Kirjoja voi ostaa Fiskarsissa Maailmankauppa Kirahvista sekä Pohjan ja Karjaan kirjastoista.

Arkistossa on myös taannoinen Antskogin kyläseuran tapahtuma, missä Tiina Asp Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry:stä piti esityksen jätevesilainsäädännöstä. Lisää Antskog-ohjelmaa on tulossa lähiaikoina.

Ohjelmassa nyt

http://www.radiofiskars.fi/

suora linkki kuunteluun: http://www.radiofiskars.fi/radio/radio.php

klo 8.00 Poetry Slam etsii uutta lavarunouden Suomen mestaria vuodelle 2018. Raaseporin karsintakilpailu pidetään kesäkuun 9. päivänä ravintola Kuparipajassa. Tämän Fiskarsin tapahtuman järjestäjä Annatuuli Saine kertoo kilpailusta, ilmoittautumisesta sekä omasta suhteestaan runouteen. Toimittaja Suvi Heino http://www.saineensemble.fi/poerty-slam.html

klo 8.24 Eeva-Maria Grekula vie meidät käymään Jyväskylässä ja kuulemme miten taidetapahtuman voi järjestää kotona. Haastateltavina House Gamesin Anna Ruth ja Juha Jäppinen https://housegamestriennial.weebly.com/

klo 8.43 Radiofiskars oli jälleen mukana maaliskuun alussa Karjaan Kirjakekkereillä taltioimassa kirjailijoiden haastatteluja. Sammatissa asuvaa dekkarikirjailijaa Tiina Martikaista haastattelee kirjailija, näyttelijä Helena Kallio Fiskarsista.

klo 9.17 Onko Suomessa oikeita köyhiä? Kielletty köyhyys -radiosarja keskittyy pohtimaan yhteiskuntamme köyhyyttä monelta kantilta. Sarjassa tutusmme EAPN -finin    toimintaan http://www.eapn.fi/. Ensimmäisessä osassa käsitellään köyhyyden mittareita ja kuulemme kokemusasiantuntijoita: Hani Forsellia ja Tuula Paasivirtaa. Sarjaa toimittavat Anne Wirkkala ja köyhyystutkija Eeva-Maria Grekula.
Voit lähettää meille kysymyksiä ja palautetta osoitteeseen: anne.wirkkala@radiofiskars.fi

The Beatles: What Goes On, Missy Eliot: Bring The Pain, Sami Liuhdon Taudinkuva: Avoimien Ovien Yö, The Doors: Riders Of The Storm, Queens Of The Stone Age: Make It Wit Chu, Dolly Parton: Jolene, Paleface: Nestehöyryjää, Radiohead: All I Need