Kooste lehdistötilaisuudesta: Fiskarsin Ruukki ja Royal Majestics

Yrityskiihdyttämö Royal Majestics vieraili Fiskarsissa tutustuen vajaaseen kymmeneen kansainväliseen kasvuun tähyävään yritykseen. Potentiaalia löytyi, tätä mieltä olivat sekä Fiskars-yhtiön Patrick von Essen että Royal Majesticsin Johannes Savolainen, Henri Kulvik, Pelle Aldestam ja Joose Luukkanen.
Nopeaa ei maailman valloittaminen ole, vaikka yhteistyö käynnistyisikin. Todennäköisesti edessä on vuosien prosessi, mutta sinä aikana yritys saa tukea muun muassa tietotaidossa, markkinoinnissa ja taloudessa.

Kooste lehdistötilaisuudesta tässä: lehdistofiskarsroyalmajestics

Haastateltavana Laura Airaksinen

552407_10150923566236954_679226993_n lauraairaksinenklikkaa
Laulaja-lauluntekijä Laura Airaksinen kertoo keväällä 2013 ilmestyvän esikoisalbuminsa ’Ilman suuntia’ tekemisen vaiheista.
Alunperin kolmen viikon mittaiseksi suunniteltu levynteko venähti hituisen pidemmäksi. Eri vaiheiden jälkeen Airaksinen päätyi tuottamaan itse koko projektin, johon kuuluu myös englanniksi ilmestyvä albumi. Aikaa tähän meni lopulta kuutisen vuotta. Laulujen lyriikoissa käsitellään ihmissuhteita ja tunnetiloja – kaiken perustana on toivo. Suvi Heino

Fiskarsin kyläseuran puheenjohtaja Kati Sointukangas kertoo tulevasta kylätilasta ja muita kuulumisia

kylatilakatiklikkaa

Fiskarsin kyläseura sai Sophie von Julinin säätiöltä 90.000 euroa uuden kylätilan kunnostamiseen. Putkiverstaan yläkertaan kunnostettavasta tilasta tehdään paitsi nuorison, myös muiden asukkaiden oleskelupaikka. Kyläseuran puheenjohtaja Kati Sointukangas kertoo, että kylätilaan saadaan muun muassa kuntosali. Talkooväen tarpeesta ilmoitetaan myöhemmin.

Alkuvuodesta työt aloittanut kylätalonmies on tilattavissa kahdeksan euron tuntitaksalla kodin pienimuotoiseen remontointi- ja kunnostustyöhön. Puhelinpäivystys on arkisin kello 9.30-14.30 numerossa 0445510470

Haastattelussa Kati Sointukangas päivittää myös syksyllä 2012 palaneen saunan kuulumiset.

Kylätilaa rahoittava Sophie von Julinin säätiö avustaa myös muun muassa radiofiskarsia.

Uusi musiikkilinkki radiofiskarsissa!

’Lauluja kylältä’ palkin alle kootaan fiskarslaisten muusikoiden kappaleita.
Alkajaisiksi Laura Airaksiselta biisit: Jos katoaisit, Pasaatituuli, Maailman kaunein sekä 16. San. sov. ja säv. Laura Airaksinen
Heidi Launikselta Karhuja sekä Saanko luvan? san. sov. ja säv. Heidi Launis, miksaus Arttu Launis
Olli Karilta Näsiä, säv. sov. Olli Kari

Klikkaa sivun ylälaidassa olevaa palkkia ’LAULUJA KYLÄLTÄ’

Maria Lewis ja Nikita Pavlov Fiskarsin taiteilijaresidenssistä

marianikitaklikkaa
Fiskarsin vierasateljeen marras-joulukuun taiteilijat ovat residenssin
toiminta-ajan 81. ja 82. vieraat ja he tulevat naapurimaistamme
Venäjältä ja Ruotsista. Koruseppä Maria Lewis on kotoisin Söderforsin
vanhasta rautaruukista ja kuvaaja Nikita Pavlov on kotoisin Moskovasta,
mutta asuu tätä nykyää Berliinissä.
Vieraat saivat vapaat kädet haastatella toisiaan ja seuraava äänite
syntyi Ruukin joulujuhlien ja Suomen itsenäisyyspäivän viettojen alla.

Haastattelussa Olli Tammilehto

ollitammilehtoklikkaa
Tutkija, tietokirjailija Olli Tammilehto kertoo uusimmassa kirjassaan ’Kylmä suihku’, miten ilmastokatastrofi torjutaan nopealla ja laajalla yhteiskunnallisella muutoksella. Haastattelussa Tammilehto puhuu myös yksilön roolista ilmaston tilaan.

Olli Tammilehto: Kylmä suihku
Into Kustannus Oy
ISBN: 978-952-264-158-8

Stig Monthénin haastattelu vuodelta 2010, osa 2

stigmonthenkaksikuuntele
Miltei suoraan armeijasta Fiskars-yhtiön kuljetuspuolelle töihin pestautunut Stig Monthén muistelee vuosikymmenien mittaista uraansa ja elämäänsä, ja matkan varrella tapaamiaan ihmisiä.
Haastattelu on osa Pohjan paikallishistoriallisen arkiston materiaaleista koottua artikkelisarjaa vuodelta 2010.
Haastattelu Maria Ollikainen.

Stig Monthénin haastattelu vuodelta 2010, osa 1

stigmonthenyksikuuntele

  Miltei suoraan armeijasta Fiskars-yhtiön kuljetuspuolelle töihin pestautunut Stig Monthén muistelee vuosikymmenien mittaista uraansa ja elämäänsä, ja matkan varrella tapaamiaan ihmisiä.
Haastattelu on osa Pohjan paikallishistoriallisen arkiston materiaaleista koottua artikkelisarjaa vuodelta 2010.
Haastattelu Maria Ollikainen.

Markku Kosonen – puun aika


markkukosonen

”Markku Kosonen (1945-2010) loihti luonnonmateriaaleista omintakeisia ja ennakkoluulottomia käyttö- ja taide-esineitä. Töissään hän nosti tavanomaisten puumateriaalien rinnalle pajun ja lepän sekä muita yleensä vähemmän arvostettuja puulajeja. Myös visakoivua ja koivun tuohta Markku Kosonen käytti uutta luovalla tavalla. Monista hänen tuotteistaan tuli maailmankuuluja.”

”Markku Kosonen oli puuseppä, sisustusarkkitehti, muotoilija ja taiteilija – todellinen taidekäsityöläinen. Hän oli myös sovittelija ja sillanrakentaja ympäristöaktivistien, poliitikkojen ja teollisuuden välillä. Kosonen oli myös aktiivinen kriitikko, kolumnisti ja pakinoitsija sekä pidetty luennoitsija.”

Kirjan ”MARKKU KOSONEN – puun aika” julkistamistilaisuudessa kerrottiin Kososen työstä taiteilijana ja vaikuttajana sekä käsiteltiin muita hänen kiinnostuksen kohteitaan kuten metsien hoitoa ja kasvatusta sekä puun monipuolista käyttöä.
Puhujina ovat kirjan toimittaja arkkitehti Jussi Vepsäläinen, metsänhoitaja Pertti Hämäläinen, toimittaja Markku Laukkanen, arkkitehti Yrjö Suonto, metsänhoitaja Pekka Airaksinen sekä professori Tero Paajanen.
Muut kirjoittajat ovat muotoilija Barbro Kulvik sekä toimittaja Leena Maunula.
Kirjaa saa myös englanninkielisenä: MARKKU KOSONEN – Time of Wood.

ISBN 978-952-5870-68-8
ISBN 978-952-5870-80-0

Ulkoasu: Tiina Ripatti
Kuva: Irmeli Jung
Maahenki 2012
http://www.maahenki.fi/tuote/751/markku-kosonen-_-puun-aika

Siviä Nikkanen muistelee 1940-luvun Fiskarsia

Itä-Suomesta 1940-luvun alussa Fiskarsiin töihin muuttanut Siviä Nikkanen (o.s. Louhi) muistaa Fiskarsin onnellisena, hauskana ja sosiaalisena paikkana.
Hänen ensimmäinen työpaikkansa oli navetta, sittemmin hän hoiti muun muassa Fiskarsin säähavaintoasemaa.
Mukana haastattelussa Timo Louhi.

Pressmeddelande/Lehdistötiedote

PRESSMEDDELANDE/LEHDISTÖTIEDOTE
Utvecklingen av bruken i Raseborg tryggas via avtal

I dag har Raseborgs stad och företagaren Olli Muurainen undertecknat köpebrevet om försäljningen av bruksbostäderna i Billnäs och Fiskars.
Närvarande vid själva underteckningstillfället var tf. stadsdirektören Thomas Flemmich och Ulf Heimberg som är stadsstyrelsens ordförande.

Det köpebrev som i dag undertecknats omfattar försäljningen av sammanlagt 105 bruksbostäder. Den slutliga köpesumman är fastställd till cirka 4,1 miljoner euro.

Försäljningen av aktierna i Fab Bruksbostäder stöder på många vis utvecklingen av bruken i Raseborg.
− Bolaget är inte ett optimalt bolag som kommunalt hyresboende då kostnaderna för underhållet av byggnaderna är höga, vilket har medfört höga hyreskostnader för hyresgästerna, konstaterar Thomas Flemmich.

På sikt medför försäljningen ökade skatteintäkter, ett livligare näringsliv och främjad turism.
Roald von Schoultz som är beredande tjänsteman anser att Fab Bruksbostäder nu får en ägare som har behövliga resurser för att administrera och underhålla bostäderna och byggnaderna.

− Det frigör det kapital som staden satsat i bolaget som kapitallån.
Samtidigt skapar detta möjligheter för att utveckla Billnäs bruk till ett internationellt konferenscentrum, säger von Schoultz.

Även stadsstyrelsens ordförande Ulf Heimberg ser positivt på att köpebrevet nu är undertecknat.
− Den samfundsskatt som kommer att betalas i och med att Olli Muurainen skriver sina bolag i staden kommer att vara bland de största i Raseborg, konstaterar Heimberg.
I stadens strategi ingår att Raseborg ska stöda bruken och att man vill se bruken som livskraftiga.
− Nu börjar det egentliga arbetet, tillägger Heimberg.

Genom villkoren i köpebrevet vill staden trygga de nuvarande hyresgästernas ställning. Omkring hälften av hyresbostäderna bör kvarstå som hyresbostäder i 10 år.
− Dessutom ger staden hyresgästerna en två års hyresgaranti och två av brukens tidigare arbetstagare hyresrätt på livstid till sina bruksbostäder, berättar von Schoultz.

Enligt Olli Muurainen är förverkligandet av detta köp ett viktigt steg för Billnäs brukets framtid. Det existerande historiska byggnadsbeståndet kan överleva till följande generation endast om man kan trygga arbete, arbetsplatser och ny näringsverksamhet.
− Köpprocessen har varit exceptionellt lång men det handlar om en större helhet där man har velat sköta processen med omsorg, konstaterar Olli Muurainen.

 

Tilläggsinformation ges av:
Ulf Heimberg, stadsstyrelsens ordförande, tfn 019 289 2009 Roald von Schoultz, energidirektör för Ekenäs Energi, tfn 019 289 2401 Olli Muurainen, företagare, tfn 050 555 1375

 

Ruukkien kehitys Raaseporissa taataan sopimuksella

Raaseporin kaupunki ja yrittäjä Olli Muurainen ovat tänään allekirjoittaneet kauppakirjan Billnäsin ja Fiskarsin ruukkiasunnoista.
Mukana allekirjoittamassa sopimusta olivat vs. kaupunginjohtaja Thomas Flemmich ja Ulf Heimberg, kaupunginhallituksen puheenjohtaja.

Tänään allekirjoitettu kauppa sisältää kaiken kaikkiaan 105 asuntoa.
Kauppasumma on suuruudeltaan noin 4,1 miljoona euroa.

Kiinteistö Oy Ruukkiasunnot -kiinteistöosakeyhtiön osakemyynti tukee monella tavalla Raaseporin ruukkien kehitystä.
− Yhtiö ei toimi optimaalisesti kunnallisena vuokrayhtiönä koska rakennusten ylläpitokustannukset ovat korkeat. Tämä taas on johtanut liian korkeisiin vuokriin, toteaa Thomas Flemmich.

Sopimus tuo pitemmällä tähtäimellä lisää verotuloja, elävöittää elinkeinoelämää ja edistää matkailua. Valmistelevana virkamiehenä toimineen Roald von Schoultzin mielestä Koy Ruukkiasunnot saa nyt omistajan, jolla on riittävät resurssit hallinnoida ja huoltaa asuntoja ja rakennuksia.
− Se vapauttaa kaupungin yhtiöön pääomalainana sijoittaman pääoman.
Samalla luodaan mahdollisuudet kehittää Fiskarsin Ruukkia kansainväliseksi konferenssikeskukseksi, von Schoultz sanoo.

Myös kaupunginhallituksen puheenjohtaja Ulf Heimberg on tyytyväinen siitä, että kauppakirja nyt on allekirjoitettu.
− Olli Muuraisen yhtiöiden kotipaikan muuttuessa Raaseporiksi, tulee niiden maksama yhteisövero kuulumaan Raaseporin suurimpiin, Heimberg toteaa.
Kaupungin strategiassa sanotaan että Raasepori tukee ruukin toimintoja ja elinvoimaisuutta.
− Tästä alkaa nyt varsinainen työ, Heimberg lisää.

Kaupunki haluaa kauppakirjan ehtojen avulla turvata nykyisten vuokralaisten aseman. Vuokra-asunnoista noin puolet tulee säilyttää vuokra-asuntoina kymmenen vuoden ajan.
− Kaupunki antaa lisäksi vuokralaisille kahden vuoden vuokratakuun ja kahdelle ruukkien entiselle työntekijälle elinikäisen oikeuden ruukkiasuntoihinsa, von Schoultz kertoo.

Olli Muuraisen mukaan tämän kaupan toteutuminen on tärkeä askel Billnäsin ruukin tulevaisuudelle. Olemassa oleva historiallinen rakennuskanta voi säilyä tuleville sukupolvelle vain työn, työpaikkojen ja uuden liiketoiminnan turvin.
− Kaupantekoprosessi on ollut poikkeuksellisen pitkä mutta kyse on ollut laajasta kokonaisuudesta ja työ asiakirjojen parissa on haluttu tehdä huolella, Olli Muurainen toteaa.
Lisätietoja antavat:
Ulf Heimberg, kaupunginhallituksen puheenjohtaja, puh 019 289 2009 Roald von Schoultz, Tammisaaren Energian toimitusjohtaja, puh 019 289
2401
Olli Muurainen, yrittäjä, puh 050 555 1375