Laila luki Ella ja kaverit -sarjaan kuuluvan kirjan, koska se vaikutti kiinnostavalta – ja sitä se oli.
”Ellan opettaja ilmoittaa luokkansa dna-testiin, jolla selvitetään mistä päin maapalloa kunkin esivanhemmat ovat kotoisin. Tulosten mukaan joku heistä on itsensä Aurinkokuninkaan jälkeläinen! Mutta kuka?”
Laila, kuva Sara Riihiaho
Timo Parvela: Ella ja kaverit ihan kuninkaina, Tammi, 2019.
”Maddy on päättänyt järjestää uudelle kilpikonnaväriselle kissanpennulleen täydellisen kodin. Hän viettää kaiken aikansa Nöpö-nimisen pikkuisen kanssa leikkien ja paijaten sitä. Ennen pitkää Nöpö on riittävän vanha lähtemään ulos. Mutta se ei tiedä, että naapurin kaksi kollikissaa pitävät puutarhaa omana alueenaan ja yrittävät pelotella sen pahanpäiväisesti. Mitä ihmettä Maddy voisi tehdä?”
Kuusiosainen Fiskars Filosofia (FiFi) on Unto K. Laineen organisoima luentosarja, joka kerää filosofiasta kiinnostuneita yhteen kuuntelemaan ja keskustelemaan innostavista aiheista.
Sarjan 27.5.2022 pidetyssä kolmannessa osassa filosofi Vesa Oittisen aiheena on Engels, Luonnon dialektiikka. Luennon päätteeksi emeritusprofessori Seppo Pohjolainen pitää kommenttipuheenvuoron (01:03:50).
Oittisen puheenvuoro vaatii kuulijalta tarkkaavaisuutta, sillä kuulovamman seurauksena hänen puheensa on paikoin epäselvää.
Tutustu oheiseen linkkiin, jos aihe kiinnostaa laajemmin: Tutkimus & Kritiikki – lehti https://journal.fi/tk/issue/view/8660 Lehdessä on artikkeleita liittyen Engelsin ja Marxin elämään ja ajatteluun.
Viime kesänä ruukin tunnetuimpiin hahmoihin kivunneet ankat ovat siirtyneet talvilepoon. Ankkapartio oli yksi LUMO (Luonnon monimuotoisuus) -hankkeen kokeiluista, joilla pyritään vähentämään vieraslajeja. Ankkojen kohteena oli erityisesti Fiskarsin museonmäen maastot ja niiden riesaksi levinneet espanjansiruetanat.
Hyvin rajallisissa oloissa elämänsä aloittaneet ankat sopeutuivat nopeasti uuteen ympäristöönsä, ja kesän mittaan lukuisat matkailijat ja ruukin asukkaat tekivät niiden kanssa tuttavuutta. Muutamassa viikossa ne olivat jo niin rohkeita, että lähtivät karkuteille ympäri kylää. Yksi ankoista katosi, mutta jäljelle jääneet ahkeroivat. Miten kesä ankkojen ja LUMOn muiden hankkeiden kanssa sujui? Miten onnistui muiden vieraslajien torjunta? Etenikö nurmikkojen muuntaminen niityiksi?
Museonmäen jälkeen ankat siirtyivät uuteen paikkaan. Kuvassa ne partioivat Peltorivin pihamailla. Kuva Anna Kamara.
Mistä oikeasti tietää, onko ankka syönyt etanoita? Palaako partio takaisin ruukkiin ensi keväänä?
LUMO-hankkeen vetäjää, Anna Kamaraa haastattelee Suvi Heino.
Sirpa Pääkkönen esittelee kirjaansa Karjala sydämessä – elämänvoimaa itäisistä juurista Turun Kirjamessuilla.
”Sirpa Pääkkösen kirjassa kymmenen eri ikäistä karjalaistaustaista kertoo, mitä karjalaisuus heille merkitsee. Evakoiden jälkipolvet näkevät merkityksellisenä sen, että he kuuluvat laajempaan kokonaisuuteen, sukupolvien ketjuun. Tarinoiden myötä avautuu ikkuna omiin juuriin. Omassa sukutarinassa ja identiteetissä säilynyt karjalaisuus on elämänasenne ja ehtymätön inspiraation lähde.” Haastattelijana toimii Lotta-Sofia Saahko.
Sirpa Pääkkönen: Karjala sydämessä – elämänvoimaa itäisistä juurista, SKS Kirjat, 2022
Taisto Raudalainen (vas.), Lea Pakkanen ja Minna-Kerttu Kekki. Kuva J. K. Ihalainen
Inkerikkojen historiaa ja inkeriläisten kokemuksia luotaavassa keskustelussa kuullaan vironinkerilästä perspektiiviä aiheeseen. Haastateltavina ovat kirjailijat Taisto Raudalainen ja Minna-Kerttu Kekki toivat, haastattelijana inkerinsuomalainen toimittaja ja kirjailija Lea Pakkanen.
Taisto Raudalainen: Inkerikot, setot ja vatjalaiset, SKS, 2022
Minna-Kerttu Kekki ja Lembi Laur: Lempi Lempisen matka Suomenlahden ympäri, Vastapaino, 2022
Arkkipiispa Tapio Luoma ja psykoterapeutti Maaret Kallio keskustelivat Turun Kirjamessuilla toivosta ja jaksamisesta kriisien keskellä:
Mistä löytyy toivo, kun helppoja ratkaisuja ei ole? Kannattaako ihmisen etsiä onnellisuutta? Saako olla onnellinen, vaikka maailmassa on paljon kärsimystä? Miksi toivoa, että kaikki on hyvin? Eikö epävarmuudella ole elämässä sijaa? Mitä on turvallinen murehtiminen, ja mitä on toivo? Arjen merkitys elämän vastoinkäymisissä.
Juha Ylimaunu (vas.) ja Matti Ylipiessa. Kuva J. K. Ihalainen
Pirtutrokarien vaiheita ei juuri ole tutkittu. Tutkija, kirjailija Juha Ylimaunun tietokirja Pirtusota ja salakuljettajat – Pohjanlahden tuntematon historia on upea avaus kieltolain aikaisen kaupankäynnin historiaan.
Haastattelussa Ylimaunu kertoo kirjan tekemisen ja tietojen hankkimisen vaiheista ja siitä, miten pirtutrokarien jälkeläiset suhtautuvat aiheeseen. Entä miten pirtutrokarit käyttivät ammattitaitoaan kieltolain jälkeen? Haastattelija Matti Ylipiessa.
Juha Ylimaunu: Pirtusota ja salakuljettajat – Pohjanlahden tuntematon historia, (Atrain & Nord), 2022.
Petra Vallila ja Pauli Hautala. Kuva J. K. Ihalainen
Poesian tämän vuoden esikoiskirjailijat Petra Vallilla ja Pauli Hautala kertovat runokirjojensa taustoista ja siitä, miltä teosten ilmestyminen on tuntunut. Haastattelussa pohditaan myös näkyykö ammatillinen tausta runojen kirjoittamisessa, yhdistyvätkö runous ja päivätyö kielellisesti. Pauli Hautalan Katseen maanosat kyseenalaistaa, onko väistämätöntä tuntea avuttomuutta informaatiotulvan edessä. Petra Vallila teoksessaan Ehkä puolestaan peilaa kieltä ja merkitystä yritysviestinnän – ja kielen kautta.
Vinin valitsemassa kirjassa Lasse-Maijan etsivätoimisto – Sahramin arvoitus etsiväkaksikko Lasse ja Maija saavat ratkaistavakseen kiperän tehtävän, joka uhkaa koko Vallilan kylän joulua. Miten käy kullankeltaisen joulupullan, ellei kadonnutta sahramia löydetä?
Kuva Sara Riihiaho
”Kirjaa oli erittäin mukava lukea, koska se on jännittävä ja hauska.”
Martin Widmark: Lasse-Maijan etsivätoimisto – Sahramin arvoitus. Kuvitus Helena WIllis, Tammi, 2017.
Kisu on harjoitteleva supersankari, joka on päivisin tavallinen tyttö mutta öisin seikkaileva kissa. Heidin toivekirjassa Kisu ja tähtilaulu Kisua jännittää kuoron konsertti, jossa hänen pitää laulaa pari säettä ihan yksin. Mutta huolenaiheet eivät jää tähän. Kaikki kuitenkin järjestyy – lopulta.
Kuva Sara Riihiaho
”Valitsin kirjan, koska olen lukenut saman sarjan aiempia teoksia ja ne ovat olleet hyviä.”
Paula Harrison: Kisu ja tähtilaulu, Aurinko Kustannus, 2022
Lasse-Maijan etsivätoimisto on lasten oma dekkarisarja. Eemin valitsema Timanttien arvoitus on sarjan ensimmäinen teos. Siinä paikallinen kultaseppä Muhammed Karaatti huolestuu, kun häneltä alkaa kadota timantteja. Miten etsiväkaksikko selviää ensimmäisestä arvoituksestaan?
Kuva Sara Riihiaho
”Kirjan tunnelma on vaihteleva, eli se on välillä epätoivoinen ja välillä toivoa on paljonkin.”
Martin Widmark: Lasse-Maijan etsivätoimisto – Timanttien arvoitus. Kuvitus Helena Willis, Tammi, 2013.
Carolinan toivekirjana on Painajaispuoti-sarjan – Hampaat hukassa. Ja toden totta, hampaat ovat kuin ovatkin hukassa. Mutta tässä jännitystä ja huumoria tarjoavassa kirjassa on hukassa paljon muutakin kuin vain vampyyrin hampaat. Ninni tarttuu toimeen ja alkaa selvittää Luukas-vampyyrin hampaiden kohtaloa. Siinä sivussa paljastuu muutakin…
Kuva Sara Riihiaho
”Valitsin tämän kirjan, sillä nämä kirjasarjan kirjat ovat hauskoja.”
Helsingin Kirjamessuilla 28.10.2022 etelävirolainen semiootikko ja biologi Valdur Mikita esitteli virolaisen ja itämerensuomalaisen kulttuurin historiaan pureutuvaa kirjaansa Lingvistinen metsä (Sammakko, 2021). Se on Mikitan toinen suomennettu teos, ensimmäinen on Kantarellin kuuntelun taito (Sammakko, 2018). Haastattelijana ja tulkkaajana toimi Jenni Kallionsivu.
Virossa Lingvistinen metsä sai ilmestyessään yksimielisen mutta moniäänisen vastaanoton, ja se puhutteli laajalti virolaisia. Haastattelussa keskustellaan myyteistä ja siitä, miten virolaiset ovat eläneet esihistoriallisella ajalla. Minkälainen on itämerensuomalaisten yhteinen menneisyys; asumisen ja olemisen paikat ja niiden erot? Mikä tekee virolaisista virolaisia? Virolaisia on pidetty metsäkansana, onko suhde metsään muuttunut? Puhutaan myös nuorista ja elämän tarkoituksen etsimisestä. Entä jos tarkoitusta ei tiedä?
”Lingvistinen metsä on omalaatuinen ja yllättävä luonnon ja pienten kansojen puolustuspuhe. Anniina Ljokkoin kääntämän teoksen alussa on Mikitan tervehdys suomalaisille lukijoille. Itämerensuomalaisilla on edellytykset selviytyä ekokatastrofista, koska meillä on jäljellä kivikautisen keräilijän elämäntavan piirteitä metsissä kulkiessamme, kiitos synestesian, saunan ja sienikorin.”
Fiskars on aina Fiskars – työläiselämää ruukkiyhteisössä on kattava kuvaus Fiskarsin ruukista ja sen työväen elämästä, työstä, asumisesta, arjesta ja juhlasta. Runsaasti kuvitetun teoksen ajanjakso ylettyy 1850-luvulta aina 1950-luvulle. Äänessä ovat ruukin työläiset, joiden muistelukset avaavat ruukin elämän todellisuutta eri vuosikymmeninä. Teoksessaan kirjailija, ympäristöpolitiikan professori Rauno Sairinen käsittelee myös ruukin elämän vaiheita, joista aiemmin on pääosin vaiettu.
Taltiointi Karjaan Antikvariaatissa 27.9.2022 järjestetystä tilaisuudessa, jossa Sairinen kertoo kirjansa kirjoittamisen vaiheista ja sen sisällöstä.
Rauno Sairinen: Fiskars on aina Fiskars – työläiselämää ruukkiyhteisössä, 254 s. Omakustanne, 2022.
Kirjaa saa ostaa näistä paikoista hintaan 35 e/kpl. – Postitse Raunon nettisivulta: https://www.rsairinen.com – Fiskarsin museo, Peltorivi 13. – Cafe Antique, Fiskarsintie 352 C. – Deka Studio, Fiskarsintie 360, Kasarmi 1852. – Toppen Bokhandel, Kungsgatan 9, Ekenäs – Karis Bok & Papper, Kauppiaankatu 24, Karjaa
Einarin lukuvalinta Remppaa pukkaa kertoo Greg Heffleyn perheen vauhdikkaasta elämästä. Yllättäen tullut perintö mahdollistaa talon remontoinnin, ja siitä alkaa tapahtumien vyöry. Jokainen remonttia seurannut tietää, että vastaan tulee ongelmia – joihin pitäisi löytää vastauksia. Mitä kaikkea Gregin kotona tapahtuukaan? Pitääkö perheen muuttaa muualle?
Remppaa pukkaa on Neropatin päiväkirjojen 14. teos.
Kuva Sanni Riihimäki
Jeff Kinney: Neropatin päiväkirja – Remppaa pukkaa. WSOY, 2019
Tekstiilimuotoilija Jenni Mikkonen oli vuonna 2016 haastateltavana radiofiskarsissa. Tuolloin hän oli perheensä kanssa asunut kolme vuotta ruukissa, Hasselbackassa. Elämä ja ympäristö olivat niin kohdillaan, että toisinaan itseään piti toppuutella, ettei hehkuttaisi liikaa uutta ympäristöään kavereille. Joskus tosin uskon puute meinasi yllättää, kun pimeänä ja kylmänä talvipäivänä ei puulämmitys aina mennyt ihan nappiin. Kelläpä menisi?
Nyt kaikkiaan kymmenen vuoden ruukissa asumisen jälkeen Jennin perspektiivi tähän paikkaan on kasvanut. Miltä elämä nyt tuntuu?
Yhden asian Jenni Mikkonen muuttaisi, eli mikä meiltä puuttuu? Suvi Heino
Haastattelun ohessa keskusteltiin näin talven kynnyksellä ajankohtaisesta aiheesta, puilla lämmittämisestä. Milloin uunin pellit saa lämmityksen jälkeen sulkea, jotta lämmön saanti maksimoituu, muttei häkää pääse huoneeseen?
Olisiko tarvetta info-oppaalle, joka kertoo turvallisesta ja mukavasta asumisesta? Tietoa muun muassa oikeasta lämmittämisestä, uunin tuhkien siivoamisesta ja niiden oikeaoppisesta hävittämisestä? Miksi lämminvesivaraajan pitää säätää vähintään 50-asteiseksi? Ja paljon muuta tiedettävää puutaloalueella asumisesta. Opasta odotellessa radio tarttuu aiheeseen ensi vuonna.
Radiofiskarsin syyskauden ensimmäisenä vieraana on Fiskars-yhtiön toimitusjohtaja Nathalie Ahlström. Fiskars Groupin kuulumisten lisäksi puheenaiheena on tietenkin tämä kotoinen ruukki ja sen tulevaisuus.
Lähialueen ruukeista moni on viime vuosina kasvattanut suosiotaan. Onko niistä tullut haastajia Fiskarin yhteisölle? Pitkään ollut kehitys palveluiden keskittämisestä keskuksiin näkyy myös täällä. Voisiko kehityksen suuntaa muuttaa ja palvelujen karsimisen sijaan jo menetettyjä palauttaa takaisin? Omavaraistalous on yhä useamman kyläläisen tavoitteena. Tullaanko myös jatkossa säilyttämään ruukin lähimetsät asukkaiden marjastus- ja sienestys- sekä virkistysalueina? Onko asukkaille luvassa peuran kaatolupia? Mukana myös terveiset asukkaille. Suvi Heino
KWUMin näyttelyssä Fiskarsissa Katriina Nuutinen ottaa kantaa ilmastomuutokseen ja kutsuu katsojan pohtimaan matkustamiseen, kuluttamiseen ja omistamiseen liittyviä teemoja. Taiteellaan hän haluaa tuoda maailman ihmeitä lähemmäksi ihmistä, jotta erityisen kokemuksen voisi saada taiteen kautta matkustamatta kauas eksoottisiin kohteisiin. Näyttelyn töissä eri tavoin työstetyt lasi ja puu yhdistyvät veistoksiksi, jotka ylistävät luonnon monimuotoisuutta.
Nuutinen on työstänyt teoksiaan koronapandemian aikana, joka on havahduttanut jokaisen meistä. Mitä olemme vaarassa menettää? Olisiko meillä mahdollisuus tehdä tästä lähtien toisin – toimia nyt, lopettaa ylikulutus ja antaa luonnon ekosysteemien toipua.
Rohkeat materiaaliyhdistelmät puhuttelevat. Katriina Nuutinen (s. 1983) suoritti keramiikka- ja lasitaiteenohjelman TAIK.n muotoiluosastolla 2007. Hän on ollut vaihto-oppilaana Tukholman Konstfackissa, 2011 Taiteen maisteri (Taideteollinen muotoilu) Aalto-yliopistossa. Jo edellisenä vuotena hän oli perustanut Studio Katriina Nuutisen Joensuuhun. Nuutinen on kansainvälisestikin palkittu muotoilija. (Teksti KWUMin tiedotteesta.)
KWUM
KWUMin kesänäyttely on avoinna 15.5.–30.9.2022 joka päivä klo 12–17.
STUDIO CERAMICS MUSEUM AND GALLERY Baklurantie 12, 10470 FISKARS